Söderberg: Nyt tuntui tosi hyvältä, Fajdek buukkasi paluulennon

Söderberg: Nyt tuntui tosi hyvältä

Kolme sanaa: aamukarsinta, helle ja olympialaiset. Väkevä yhdistelmä, joka ei sovi kaikille, kuten moukarinheiton maailmanmestari Pawel Fajdekille. David Söderberg sen sijaan tuli sen kanssa toimeen, heitti karsinnassa 74,64 ja eteni loppukilpailuun.

– Pekingin MM-kisoissa oli lämmin, mutta tämä oli kuin olisi saunassa ollut, Söderberg kertasi karsinnnan oloja.

Viime ja kuluvan kauden maailman moukarinmiesten kärkinimenä häärinyt Fajdek heitti ensimmäisessä ryhmässä. Hän epäonnistui avausheitossaan ja sai kisassa punnerretua lopulta vain 72-metrisen, joka ei vienyt jatkoon. Sinne vaadittiin 73,47.

Fajdek ei jäänyt tilannetta surkuttelemaan. Hän poistui paikalta rivakasti ja huikkasi kotimaansa medialle mennessään vain, että ”täytyy mennä vaihtamaan paluulento”.

Söderberg palasi kentältä tyytyväisenä. Hän varmisti jatkopaikan ensimäisellään 74,55, toinen osui verkkoon ja kolmas kantoi 74,64. 

– Nyt tuntui tosi hyvältä, vaikka viimeiset kolme viikkoa ovat olleet vaikeita. Viikko Kalevan kisojen jälkeen oli viikon verran flunssaa, ei kuumetta, mutta sellainen räkäpää ja viimeiset treeniheitot menivät täällä huonosti, Söderberg kertaili.

 – Pitkään tuntui (Riossa ollessa), ettei jaloissa tapahdu mitään, mutta sitten tapahtui käänne ja ne alkoivat toimia kolme päivää sitten. Noista kolmesta heitosta viimeinen oli heittona hyvä, mutta siinä vaan ei ollut tehoja.

Iltafinaali helpottaa

Söderberg oli karsinnassa seitsemäs ja katseli tulostasoa siihen malliin, että jos kaikki onnistuu, mahdollisuudet nousta jopa mitalitaistelun syrjään ovat olemassa.

– Karsinnan perusteella on vaikea sanoa, millainen taso finaalissa tulee olemaan. Tarvitseeko heittää 80 metriä voittoon?

 Finaali heitetään paikallista aikaa perjantaina illalla ja se sopii Söderbergille.

– Toivoin finaaliin iltakilpailua, koska siinä saan pidemmän ajan aamun heittotreenin ja kilpailun väliin, ja itsestäni enemmän irti. Tavoite on oma hyvä suoritus. Se riittää hyvin (taisteluun mitalisijoista), Söderberg arvioi.

 Karsinnan voitti Puolan Wojciech Nowicki, joka heitti 77,64. Hänen lisäkseen karsintarajan 76,50 rikkoi vain dopingkäryissä ryvettynyt Valko-Venäjä Ivan Tihon, joka heitti 76,51.

– Se on surullista, muttei se ole hänen vikansa vaan järjestelmän, Söderberg totesi siitä, että Tihon saa edelleen heittää kisoissa.

Iranilaiset Pejman Ghalenoui, joka heitti heinäkuun alussa 77,18 ja Kaveh Mousavi, joka heitti tuossa samassa kilpailussa 77,40, olivat nyt kumman vaisuja tuloksin 69,15 ja 65,03. Kaksikko oli heinäkuun heitoillaan pudottamassa mm. Tuomas Seppästä kisoissa kiilatessaan olympiarangissa hänen edelleen.