Sipponen ennätysheitostaan: Oli se helpotus, Raitanen ennätysvauhdissa, Heikkinen heitti EE:n

Sipponen ennätysheitostaan: Oli se helpotus

Salla Sipponen kuittasi Lapinlahden Motonet GP:ssä Kalevan kisojen epäonnistumisen. Sipponen voitti naisten kiekkokisan ennätyksellään ja kauden kotimaisella kärkituloksella 58,36.

Ennätys vie Sipposen kotimaan kaikkien aikojen tilastossa kahdeksanneksi.

–  Oli se helpotus. Tiesin Jyväskylässä, että olen samassa kunnossa kuin nyt, mutta siinä vaan tapahtui silloin jotakin, Sipponen muisteli Kalevan kisojen 9. sijaa.

Lapinlahdella Sipponen heitti parhaansa kolmannella. Toiseksi pisin heitto kantoi 56,53.

– Nyt oli meille huono tuuli, eli myötätuuli lähes koko ajan. Kun katselin heittoja kamerasta, ne eivät näyttäneet teknisesti kovin hyvältä. Tuntuu hyvältä, että pystyin noilla heitolla yli 58 metrin, Sipponen sanoo.

– Tiedän, että sieltä on parempaa tulossa, kun heitto osuu kohdalleen.

Sipposelle kuten toiseksi sijoittuneelle Sanna Kämäräiselle kilpailu oli toinen ennen EM-kisoja. Jyväskylässä Kalevan kisojen mestaruuden vienyt Kämäräinen heitti nyt parhaallaan 54,03.

– Ei kovin hyviä heittoja. Valmentaja arveli, että Kalevan kisojen tuoma väsymys ehkä näkyi. Ne olivat minulle kuitenkin erittäin tärkeät kisat, Kämäräinen sanoi.

Kalevan kisojen kuulassa säväyttänyt ja komeasti EM-rajan ylittänyt Senja Mäkitörmä oli jälleen suomalaisten ykkösnimi. Voittotulos oli tällä kertaa 15,82.  

– Vanha tekniikkavirhe tuli taas esiin, kun sen saa pois niin kyllä se taas lentää, Mäkitörmä sanoi.

Raitanen sai hakemansa sopivan treenin, myös Rinne ennätysvauhdissa

Berliinin EM-kilpailuiden estejuoksuun valmistautuva Topi Raitanen sai haluamansa harjoituksen 1500 metrillä, jossa hän juoksi ennätyksensä 3.41,88. Raitasen aiempi ennätys oli 3.45,03. Hän oli juoksun kahdeksas ja sai loppuun asti tiukan vastuksen Joonas Rinteeltä, joka myös juoksi ennätyksensä. Rinteen uusi ennätys on 3.42,54.

– Tiesin, että kärjen kaverit menevät sen verran kovaa, ettei siihen vauhtiin voi lähteä. Tämä oli hyvä kova rypistys, jota haettiin. Hyvä nousujohteinen juoksu, sopiva treeni tähän hetkeen EM-kisoja ajatellen. Kesä on mennyt hyvin eteenpäin. Tulevina vuosina tähdätään 1500:lla alle 3.40 aikoihin, Raitanen sanoi tilanteeseensa tyytyväisenä.

Syytä iloon oli myös Rinteellä, joka voitti viime viikonvaihteessa Kalevan kisoissa saman matkan. – Koko ajan juoksin sillä rajalla, että just pystyn tässä menemään. Oli aika lailla maksimi. Näin pitää juostakin, jos aikoo 1500:lla ennätyksen tehdä, Rinne sanoi. Naisten 1500 metrillä Sandra Eriksson tavoitteli EM-rajaa 4.12,00, josta jäi lopulta vain hieman ehdittyään maaliin ajassa 4.15,32. Juoksun ensimmäinen kierros juostiin 1.02,99:ään, jonka jälkeen vauhti rauhoittui. Kovasta alusta huolimatta Eriksson oli viimeisen kierroksen alkaessa vielä toivomassaan vauhdissa.

– Aloitettiin niin kovaa, että tunsin lopussa jaloissani, etten vaan jaksa. Kunto on nyt todella hyvä, mutta valitettavasti olen ehkä treenannut pikkuisen liikaakin, ei kulje ihan niin hyvin, Eriksson sanoi.  

Korte: ”Nyt onnistui lähtö hyvin”

Naisten 100 metrin aidoissa Annimari Korte oli loppukilpailussa suomalaisten parhaana toinen ajalla 13,18. Juoksun voitti Jamaikan Nickiesha Wilson.

– Nyt onnistui lähtö hyvin, mutta keli oli lähes kymmenkunta astetta kylmempi kuin oletettiin. Jouduttiin odottelemaan aika kauan, siinä vähän kangistui. Siksi tuntui, että loppu ei tullut niin hyvin. Jos Berliinissä saan yhdistettyä tämän juoksun lähdön ja hyvän lopun, ennätys paranee, Korte sanoi.

Nooralotta Neziri ja Unkarin Greta Kerekes suljettiin kilpailusta alkuerän vilppilähtöjen vuoksi. Neziri protestoi alkuerän vilppilähtöjä, jotka tutkittiin vilpinpaljastuslaitteesta. Lähettäjät arvioivat, että laitteessa oli vika, ja kaksikolle annettiin lupa juosta.

Kilpailunjohtaja Ari Väisäsen mukaan päätöksen tultua tietoon tuli vastaprotesti, jonka jälkeen vilpinpaljastuslaitteen data käytiin uudelleen läpi ja lähdöt katsottiin hidastusnauhoilta Ylen lähestysautossa. Siellä todettiin Neziriltä ensimmäisessä ja kolmannessa lähdössä vilppilähdöt, ja hänet suljettiin kilpailusta. Samoin kävi Unkarin Greta Kerekesille.


1xa_4038.jpg

,

Pituusmiesten EM-rajahaku ei tuottanut tulosta, Väyrynen: ”Kaksi ensimmäistä hyppyä olivat hyviä”

Miesten pituushypyssä haettiin EM-tulosrajaa 795, sitä ei kuitenkaan tullut. Suomalaisten paras oli kauden parhaansa hypännyt Henri Väyrynen, jonka 778 toi kolmannen sijan.

– Kaksi ensimmäistä hyppyä oli hyviä, niissä oli tehoakin. Ne eivät kuitenkaan olleet tarpeeksi hyviä EM-rajaa ajatellen. Ihan hyviä hyppyjä, pääsin hyvin lankulle, Väyrynen summasi kokonaisuutena.

Kristian Pulli hyppäsi 769 ja totesi hypyn toimivan lyhyellä vauhdilla.

– Kokeilin 12 askeleella verryttelyssä, se toimi hyvin. Täytyy vissiin koettaa jatkossa 14 askeleella. Täydellä vauhdilla (18 askeleella) viimeisellä 15 metrillä tulee liikaa virheitä, Pulli harmitteli.

Roni Ollikainen hyppäsi 760 ja harmitteli, että hypyssä tapahtuu liikaa virheitä. Hän hyppäsi alkukaudella myötätuulessa 782, muttei ole päässyt loppukaudella teknisesti kokonaisuutena yhtä hyvään ja rentoon hyppyyn. Pieniä virheitä hyppääjä mainitsi olleen käsien käytössä ja alastulossa.

Junnila lähellä 190:n ylitystä

Naisten korkeushypyssä Ella Junnila ylitti 187 ja teki hyviä yrityksiä korkeudesta 190.  Junnilan nilkka sai kipeää Kalevan kisojen karsinnassa, mutta Lapinlahdella hyppy kulki sujuvasti.

–  Korkeushypyssä nilkan luut ottavat joskus yhteen ja se sattuu, mutta nyt nilkka oli teipissä lähinnä henkisenä tukena. Pystyin hyppäämään rennosti. Ensimmäinen ylitys 190:stä oli hyvä, EM-kisoihin valmistautuva hyppääjä sanoi.

Junnila ylitti kaikki korkeutensa 187:ään asti ilman pudotuksia ja voitti kilpailun samalla tuloksella toiseksi sijoittuneen Ukrainan Oksana Okunevan kanssa. 

–  Se on hyvä asia, että oma tason nyt vakiintunut tuonne 190:n tuntumaan, Junnilla sanoi.

Elina Smolander oli kolmas 184:n ylityksellä ja Linda Sandblom neljäs ylitettyään 181.

,


1xa_4278.jpg

,

Etelätalo suomalaismiesten paras

Miesten keihäässä Intian Neeraj Chopra vei voiton tuloksella 85,69. Suomalaisten parhaana oli neljänneksi yltänyt Lassi Etelätalo, jonka pisin kantoi 76,67.

– Vauhtijuoksu ei vaan toimi. Kun tukijalka pumppaa, ei voi heittää pitkälle, Etelätalo sanoi.

Jami Kinnusella oli yksi selvästi pidempi yliastuttu, mutta ainoa mitattu heitto oli 74,15.

Ahlfors tyytyväinen tuntemuksiinsa, Rantalalla ei paras päivänsä, Purola oli valmistautunut vain yhteen juoksuun

Miesten 4 x 100 metrin viestinelikko juoksi Lapinlahdella ajan 40,61. Juoksu jäi harjoitukseksi, kun yksi vaihdoista tökki, eikä joukkueelle saatu vastustajaa. Nelikko juoksi  kokoonpanossa Eetu Rantala, Otto Ahlfors, Oskari Lehtonen ja Samuel Purola.

Nelikko juoksi myös 100 metrin henkilökohtaisen kilpailun, jossa Purola voitti tuulettomassa säässä juostun B-erän ajalla 10,64 ja Lehtonen oli toinen ennätyksellään 10,65. Ennätys koheni 0,02 sekuntia.

– Viestissä juoksussa kulki, 100 metrillä ei. Olin valmistautuminen vain yhteen juoksuun, totesi Purola, joka alunperin aikoi juosta vain viestin.

A-erässä voiton vei britti Deji Tobais ajalla 10,34. Kalevan kisoissa Jyväskylässä 100 metrin pronssin vienyt Otto Ahlfors oli toinen ajalla 10,55 ja Rantala kolmas ajalla 10,61.

– Nyt tuntuu, että alkaa herkistyä. Juoksun loppuun tulee ilman, että sitä tarvitse pakottaa, Ahlfors sanoi.

Rantalala ei ollut paras päivä.

– Nollatuulissa odotin 10,4-alkuista aikaa, mutta nyt ei ollut paras päivä. Selässä ja takareisissä on pientä hermokipua, Rantala sanoi.

 

,


1xb_4529.jpg

,

Tähti lohkaisi 0,2 sekuntia SE:stään 200 metrillä

Leo-Pekka Tähti kelasi satasella 14,08, mutta äityi SE-vauhtiin 200 metrillä. Hän lohkaisi omasta T54-luokan SE-ajastaan peräti 0,2 sekuntia ja kelasi uudeksi ennätykseksi 24,40.

– Tänne tullessa ajattelin, että 200 metrillä Suomen ennätys voisi olla mahdollinen, silti se oli yllätys. Oli yllätys, että parani noin paljon. Tämän kauden 200 metrin kisoihin verrattuna lähtö onnistui hyvin, ensimmäiset 50 metriä, vaikka sinnekin jäi vielä pikkuisen parantamisen varaa. Maksiminopeus sen sijaan oli todella hyvä (37 km/h), Tähti sanoi.

Seuraavaksi hän kilpailee parayleisurheilun SM-kilpailuissa Liedossa ensi viikolla 100, 400 ja 800 metrillä. Sen jälkeen ohjelmassa on EM-kilpailut Berliinissä.

Heikkinen sivalsi EE-lukemat

Parakeihäänheittäjä Marjaana Heikkinen otti Lapinlahden Motonet GP:ssä nimiinsä naisten F34-luokan Euroopan ennätyksen. Hän voitti kilpailun heitettyään 19,58. Euroopan ennätys koheni kaksi senttiä ja Heikkisen nimissä ollut Suomen ennätys kuusi senttiä.

– En odottanut ennätystä. Helle on syönyt aika paljon virettä. Se on myös vaikuttanut käden hermokudokseen, jota käsiteltiin perjantaina aika kovaa, Heikkinen sanoi.

Heikkinen heitti parhaansa ensimmäisellä heitolla. Sarjan toiseksi pisin heitto kantoi 19,48.

– Tuo heitto ei ollut optimaalinen, eikä maksimaalinen. Parantamiseen varaa jäi. Sekin oli yllätys, että ennätys meni hiilikuitukeihäällä, Heikkinen kertaili.

Heikkinen on ollut läpi kesän hyvässä kunnossa. Hänen aiempi Suomen ennätys 19,50 syntyi kesäkuun alussa Espoossa. Seuraavaksi hän kilpailee elokuun lopulla Berliinissä parayleisurheilun EM-kisoissa.

– Tämä oli minulle EM-kisojen kenraalia. Tässä ei ole kisoja ennen Berliiniä, Heikkinen kertoi.

Lapinlahden EE-tuloksellaan Heikkinen myös tukevoitti asemiaan F34-luokan maailmantilaston kärjessä.

Blomqvist ja Helander parantelivat komeasti ennätyksiään

Naisten 3000 metrillä IK Falkenin 17-vuotias Nathalie Blomqvist lohkaisi hänelle hieman harvinaisemmalla matkalla ennätyksestään puoli minuuttia. Blomqvist oli juossut matkan aiemmin parhaimmillaan viime vuonna 10.06,45:een. Enimmäkseen keskimatkoja juokseva Blomqvist juoksi Lapinlahdella 9.36,41.

– Tämä oli vaihtelua, halusin juosta pidempää matkaa välillä. 9.30 oli tavoitteena, mutten ihan tiennyt mihin pystyn. Siksi tuntuu, että lopussa olisi ollut varaa kiristää, Blomqvist sanoi.

JKU:n Eemil Helanderilla on ollut hieno viikko, sillä hän paransi keskiviikkona 800 metrin ennätyksensä 1.57,78:aan ja juoksi Lapinlahdella 1500 metrillä uudeksi ennätyksekseen 3.54,06. Ennätysparannus oli komea, sillä edellinen ennätys oli 4.01,71 viime vuodelta. Helander voitti 1500 metrin B-erän, jossa hänen lisäkseen 10 juoksijaa paranteli ennätyksiään.

Helander, 17, oli luonnollisesti tyytyväinen viikon toiseen ennätykseensä.

– Alkukausi oli vaikea, mutta nyt olen saanut juoksun hyvin kulkemaan. 3.55 oli ajatuksena, 3.54 meni, Helander iloitsi.

Kärkinelikon muut ennätystensä parantajat olivat Otto Kaario (3.54,24), Miika Tenhunen (3.55,67) sekä Miika Kotiranta (4.04,14).

tuloksia

,