Seurafoorumit käyntiin, tule keskustelemaan ja jakamaan näkemyksesi

Seurafoorumit käyntiin

Yleisurheilun seurafoorumit käynnistyvät tiistaina 26. syyskuuta Kuortaneen Urheilupuistolla. Kuuden alueellisen tilaisuuden sarja päättyy 10. lokakuuta Helsingissä.

– Tilaisuuksissa käydään vuoropuhelua yleisurheilutoimijoiden, liiton ja seurojen välillä. Keskustelemaan ovat tervetulleita kaikki lajin parissa toimivat, sanoo Suomen Urheiluliiton (SUL) toimitusjohtaja Jarmo Mäkelä.

SUL:n edustajina kaikissa tilaisuuksissa ovat puheenjohtaja Vesa Harmaakorpi, Jarmo Mäkelä ja kunkin alueen aluepäällikkö.

Tilaisuuksien ohjelman rakenne on kaikissa foorumeissa sama.

– Käymme läpi yleisurheilun 2017-2020 strategian toimeenpanoa. Strategiassa yleisurheilijan urapolkuun on tehty isoja muutoksia ja niistä puhutaan, eikä vain kaupunkivalmennuskeskuksista vaan laajemmin siitä kuinka valmennus on organisoitu ja mitä tulevaisuudessa tehdään, Mäkelä sanoo.

– Esillä ovat muutkin strategiset valinnat seuratoiminta, lajimielikuva ja uudistuvat toimintatavat. Lisäksi puhutaan kilpailutoiminnasta ja sen kehittämisestä kullakin alueella ja koko valtakunnassa. Tilaisuudet on tarkoitettu vuoropuheluksi lajin parissa toimivien kesken. Toivon mukaan mahdollisimman moni pääsee paikalle jakamaan näkemyksiään.

Kaikkien seurafoorumien ohjelmarunko on seuraava:

Seurafoorumien ohjelmarunko:

17.30 Kahvitarjoilu

18.00 Seurafoorumin avaus, SUL tänään, Vesa Harmaakorpi

18.15 Yleisurheilun strategian 2017-2020 toimeenpano, Jarmo Mäkelä

19.15 Tauko

19.30 Alueen toimintasuunnitelmat ja verkostot – mitä on tehty ja mitä tehdään, SUL:n ao. alueen aluepäällikkö

20.15 Alueen kilpailutoiminta tänään, arviota ja kehitysajatuksia mukaan lukien erityisesti ikäluokat P/T14-15, aluepäälliköt & kilpailuvastaavat

21.00 Seurafoorumin päätös ja yhteenveto

Seurafoorumit alueittain

26.9. klo 17.30 Läntinen alue, Kuortaneen Urheiluopisto

Ilmoittautumiset viimeistään 24.9. mennessä www.yleisurheilurekisteri.fi, palvelutunnus kohtaan; 2017FOORUM

28.9. klo 17.30 Lounainen alue, Eerikkilän Urheiluopisto

Ilmoittautumiset viimeistään 22.9. mennessä www.yleisurheilurekisteri.fi, palvelutunnus kohtaan; 2017SEURAEER

2.10. klo 17.30 Kaakkoinen alue, Kouvolan Upseerikerho

Ilmoittautumiset: www.yleisurheilurekisteri.fi, palvelutunnus kohtaan; 2017FOORUM

6.10.2017 klo 17.30 Pohjoinen alue, Oulu, Pohjois-Pohjanmaan Liikunta

Ilmoittautumiset: www.yleisurheilurekisteri.fi, palvelutunnus kohtaan; 2017FOORUM

9.10.2017 klo 17.30 Itäinen alue, Leppävirta, Ravintola Vesileppis

Ilmoittautumiset viimeistään 2.10. mennessä www.yleisurheilurekisteri.fi, palvelutunnus kohtaan; 2017FOORUM

10.10.2017 klo 17.30 Eteläinen alue, Helsinki, Olympiakomitean

Ilmoittautumiset: www.yleisurheilurekisteri.fi, palvelutunnus kohtaan; 2017FOORUM