Seuracupin piirikisat käynnistyvät tänään!

Seuracupin piirikisat käynnistyvät tänään!

Yleisurheilun suosittu joukkuekilpailu, Seuracup, kilpaillaan kuluvana kesänä jo 22. kerran. Luvassa on jännittävä kahden osakilpailun kesä, joka huipentuu 1.9. Ruotsi-ottelun viikonloppuna kilpailtaviin finaaleihin.

Perinteikäs ja vuosi vuodelta suosittuna säilynyt Seuracup käynnistyy tänään. Luvassa on yhteensä 45 piirikisaa, joihin osallistuu noin 200 seuraa eri puolilta maata. Parhaat seurajoukkueet kohtaavat kahden piirikisavaiheen jälkeen neljällä paikkakunnalla järjestettävissä finaalissa. Finaalijärjestäjinä toimivat Tampereen Urheilijat -38, Urjalan Urheilijat, Valkeakosken Haka ja Nokian Urheilijat.

Suomen Urheiluliiton aluepäällikkö Mika Tyrkkö luonnehtii Seuracupia yleisurheilun kivijalaksi. Tänä vuonna Tampereella kilpailtava Ruotsi-ottelu lisää Seuracupin suosiota entisestään.

– Innokkaimmat seurat ovat jo kyselleet pistetaulukoita ja pohtivat, ketä urheilijoita laitetaan mihinkin lajeihin. Ruotsi-ottelun seuraamiseen huipentuva Seuracup-finaali on selvästi monen seuran toiveissa, etenkin, kun finaaliin selvinneet seurajoukkueet saavat SUL:ilta sinne liput, Tyrkkö kertoo.

Seuracupin piirikisat käynnistyvät tänään 4.6. Helsingistä. Tällä viikolla kilpaillaan myös Rovaniemellä, Porvoossa, Oulussa ja Kaarinassa. Seuracupin ensimmäinen piirikisakierros päättyy kesäkuun loppuun mennessä. Toinen piirikisakierros käynnistyy heinäkuun lopussa ja finaalit kilpaillaan lauantaina 1.9.

Mika Tyrkön mukaan Seuracupissa korostuvat urheilun ilo, energisyys ja joukkuehenki.

– Jokaisen kilpailijan suoritus vaikuttaa seuran kokonaistulokseen. Seuracupissa myös pienimmillä seuroilla on mahdollisuus menestyä, sillä monipuolisessa lajiohjelmassa on jokaiselle sopivia lajeja, Tyrkkö toteaa.

Piirin Seuracupin lajit kesäkuussa (4.-30.6.2018)

  • T/P11: 60 m, 1000 m, pituus, kiekko ja 4 x 50 m viesti
  • T/P13: 60 m, 1000 m, korkeus, keihäs ja 4 x 100 m viesti
  • T/P15: 100 m, 2000 m, seiväs, kuula ja 4 x 100 m viesti
  • N/M17: 200 m, kolmiloikka ja kuula

Piirin Seuracupin lajit heinä/elokuussa (9.7–8.8.2018)

  • T/P11: 60 m aj, 150 m, korkeus, kuula ja 4 x 600 m viesti (2T/2P)
  • T/P13: 60 m aj, 200 m, pituus, kuula ja 4 x 600 m viesti (2T/2P)
  • T/P15: 80/100 m aj, 300 m, kolmiloikka, moukari ja 4 x 800 m viesti (2T/2P)
  • N/M17: 800 m, seiväs ja keihäs

Lisäksi 11-15 -vuotiaiden sarjoissa (T tai P) 1000 m kilpakävely.

PIIRIKISAT 2018

Etelä-Karjala  
I osakilpailu      11.6. Lappeenranta
II osakilpailu     2.8. Imatra                  

Etelä-Pohjanmaa                     
I osakilpailu      18.6. Vaasa, 19.6. Alavus
II osakilpailu     2.8. Kauhava, 2.8. Ilmajoki            

Etelä-Savo      
I osakilpailu      19.6. Savonlinna
II osakilpailu     26.7. Ristiina

Helsinki           
I osakilpailu      4.6. Helsinki / Vuosaari
II osakilpailu     6.8. Veikkola                         

Häme               
I osakilpailu      26.6. Forssa, 26.6. Valkeakoski
II osakilpailu     5.8. Nokia, 5.8.. Ylöjärvi                         

Kainuu             
I osakilpailu      11.6. Paltamo
II osakilpailu     1.8. Suomussalmi                         

Keski-Pohjanmaa                     
I osakilpailu      12.6. Kalajoki
II osakilpailu     17.7. Kälviä                         

Keski-Suomi   
I osakilpailu      19.6. Jyväskylä
II osakilpailu     25.7. Saarijärvi                         

Kymenlaakso + Lahti              
I osakilpailu      11.6. Kotka / Karhula
II osakilpailu     5.8. Iitti / Kausala                         

Lappi + Länsipohja                  
I osakilpailu      5.6. Rovaniemi
II osakilpailu     7.8. Kempele                         

Nyland-Åboland                      
I osakilpailu      6.6. Porvoo
II osakilpailu     8.8. Espoo                         

Pohjois-Karjala                         
I osakilpailu      20.6. Joensuu
II osakilpailu     6.8. Joensuu                         

Pohjois-Pohjanmaa                 
I osakilpailu      7.6. Oulu
II osakilpailu     7.8. Kempele                         

Pohjois-Savo  
I osakilpailu      19.6. Lapinlahti
II osakilpailu     2.8. Kuopio                         

Satakunta       
I osakilpailu      26.6. Sastamala
II osakilpailu    1.8. Kankaanpää                         

Uusimaa         
I osakilpailu      11.6. Riihimäki
II osakilpailu    7.8. Klaukkala                         

Varsinais-Suomi                       
I osakilpailu      7.6. Kaarina; 11.6. Naantali, 11.6. Salo, 20.6. Uusikaupunki
II osakilpailu     6.8. Paimio, 6.8. Salo, 7.8. Mynämäki, 7.8. Turku                         

Österbotten   
I osakilpailu     11.6. Uusikaarlebyy
II osakilpailu     1.8. Alaveteli