SE ja EM-finaali pikaviestihankkeen maalit (video)

SE ja EM-finaali pikaviestihankkeen maalit (video)

Viesti on pikajuoksun helmi, sanoo manageri- ja valmentaja Jukka Härkönen, joka ideoi ja käynnisti elokuisiin Berliinin EM-kisoihin tähtäävään miesten 4 x 100 metrin viestin maajoukkuehankkeen.

– Tällä porukalla on mahdollista juosta 38,60-38,80 ja olla EM-kisojen päätöspäivän finaalissa, Härkönen uskoo.

Tuossa porukassa ovat nyt Samuel Purola, Samuli Samuelsson, Oskari Lehtonen, Ville Myllymäki, Otto Ahlfors ja Eetu Rantala.

Nuoressa kuusikossa on nopeutta, vaikka muille jakaa. Jouste näkee, että ryhmässä muutenkin viestiin sopiva sekoitus erilaisia pikajuoksijoita.

– Yksi ryhmän vahvuus on se, että mukana on ainakin kolme hyvää 200 metrin juoksijaa ja sitä tarvitaan. Pikaviestiryhmässä pitää olla kaksi kaarrejuoksijaa ja kaksi hyvää suorajuoksijaa, Jouste muistuttaa.

Kisat liikkeelle Genevestä

Ryhmä kokoontui ensimmäisen kerran ennen joulua. Viikonvaihteen leiri Liikuntakeskus Pajulahdessa oli toinen kokoontuminen. Kolmas ovat yhteiset harjoitukset Teneriffalla, jossa juoksijat ovat leirillä.

Tuloksia tavoitellaan heti kesäkuussa.

– Tarkoitus on, että tällä joukolla juostaan ensin Genevessä kesäkuun alussa, sitten juhannuksena Kuortaneella ja kesäkuun lopussa Sollentunassa, Jouste sanoo.

Noiden juoksujen jälkeen paikka EM-kisoissa pitäisi olla varma. EM-kisojen 4 x 100 metrille pääsevät kilpailujen isäntämaan joukkue ja 15 parasta rankingista, jossa huomioidaan kultakin joukkueella kahden parhaan kilpailun aika.

– Tällä joukkueella on ihan mahdollista juosta Suomen ennätys ja 38-alkuinen aika jo kesäkuussa, Jouste uskoo.

Härkönen on samaa mieltä.

– Tämä on nuori ja kehityskelpoinen kombinaatio. Jos he juoksevat ensi kesänä omia ennätyksiään, se on sääli ja synti, ellei ennen Berliiniä ole syntynyt sellaista 38,80:n viestiaikaa, Härkönen miettii.

– Nyt Teneriffalla pitää vain löytää sellaiset parit, että niitä voidaan vaihdella, jos tulee kremppoja. Ja jos joku tulee keväällä kovilla ajoilla haastamaan näitä miehiä, otetaan hänet kuvioon mukaan.

,

Purola: EM-viesti olisi kirsikka kakun päälle

Liikuntakeskus Pajulahdessa harjoittelevat juoksijat ovat intoa täynnä. Kuusikosta Otto Ahlfors, Samuli Samuelsson ja Ville Myllymäki olivat juoksemassa voimassa olevaa Suomen ennätystä 39,25, joka syntyi toissa kesänä Ruotsi-ottelussa Tampereella.

Nyt ryhmä haluaa sen historiaan ja pian.

– Alle 39 sekunnin on mahdollista juosta, Eetu Rantala ja Samuli Samuelsson summaavat koko ryhmän mielipiteet.

Yhteiset viestitreenit maistuvat, ja yhteinen tavoitekin kiinnostaa, vaikka jokaisella on myös omat tavoitteet.

– Olisihan se kirsikka kakun päälle, jos päästäisiin kesällä Berliinin stadionille juoksemaan viestiä. Hyvällä porukalla viestiä on mukava juosta, Purola sanoo.

– Viestiharjoitukset ovat mukavaa maustetta ja vaihtelua treeniin, kun muuten joutuu yksin treenaamaan. Jos  yhteistreenejä on useamminkin, se tietysti vaikuttaa myös omaan harjoitteluun, Lehtonen komppaa.

Myllymäki: Hyvää pöhinää

Rantala muistuttaa, että yhdessä treenaaminen tuo tekemiseen laatua. Ahlfors ja Myllymäki ovat samoilla linjoilla.

– Mukava nähdä äijiä. Yhteisleirit piristävät. Iso peukku Jukalle, kun piti projektin elossa, Ahlfors sanoo.

– Kun kimpassa tehdään, kaikki saavat siitä ekstraa itselleen. Tekee hyvää motivaatiolle. On ollut hyvää pöhinää, sanoo Myllymäki, joka on ryhmän nestori.

– Kun 28-vuotias ja vanhin, se kertoo, että tämä on aika nuori joukkue.

,


pikajuoksuvalmentajat_pajulahdessa.jpg

Pikaviestimaajoukkueen taustalta ei puutu valmennusasiantuntemusta. Kapulan liikettä Pajulahti-hallissa havannoivat: Jukka Härkönen, Mika Purola, Mauri Salomäki, Kai Kyllönen, Petteri Jouste, Vesa Sjöstedt ja Harri Samuelsson.