Salmela heitti ennätyksensä ja kärkituloksen

Salmela heitti ennätyksensä ja kärkituloksen

Moukarinheittäjä Johanna Salmela pyörähteli kauden kotimaisen kärkituloksen ja ennätyksensä 66,35 Kaustisen moukaricupissa. Tulos nostaa Jyväskylän Kenttäurheilijoiden heittäjän Suomen kaikkien aikojen tilastossa viidenneksi. 

Tero Linjan valmentaman Salmelan, 26, aiempi ennätys oli toissa kesänä heitetty 65,83.

– Se oli hyvä kilpailu, Salmela kertaili mittelöä, jossa hänen kaikki heittonsa kantoivat yli 64 metriä. Sarjan toiseksi pisin heitto kaarsi yli 65 metrin.

– Minulla oli jo viime kesänä hyvät mahikset heittää tuollainen tulos, kun pääsin alkukauden vaikeuksien jälkeen hyvään kuntoon loppukesästä. En vaan saanut sitä kisassa itsestäni ulos. Nyt heitto on valmiimmassa muotissa kuin vuosi sitten kesän alussa, Salmela sanoo.

Salmelan uskoo ennätyksen kohenevan edelleen, kun kunto kesää kohti terävöityy.

– Heiton tehossa, terävyydessä ja helppoudessa on vielä tekemistä. Talvella heitettiin paljon painavia välineitä ja haettiin lajivoimaa. Siksi loikat ja juoksut ovat vielä vähän alamaissa, Salmela sanoo.

Ennätysheitollaan Salmela vei kauden kotimaisen kärkituloksen Suvi Koskiselta, joka voitti lauantaina kotiseuransa Kauhajoen Karhun kiekko -ja kuulacupin tuloksella 63,24.

Viime kesän 19-vuotiaiden MM-kisojen pronssimitalistin kuluvan vuoden pisin heitto on toistaiseksi helmikuussa SM-talvikisoissa syntynyt 64,61. 

Kolea sää ja sivumyötäinen tuuli kiusasivat kiekonheittäjiä Kauhajoella. Virtain Urheilijoiden Helena Leveelahti voitti 19-vuotiaiden kiekkokilpailun tuloksella 46,75 ja Heikki Leveelahti vei 17-vuotiaiden kiekkokisan 47,21 kantaneella heitolla.

Kaustisen tulokset