Saga Andersson yritti Virroilla kauden kärkitulosta

Saga Andersson ylitti 439 - Karnevaalien sunnuntain tulossatoa

Virtain kansallisissa kilpailuissa Kankaanpään seudun Leiskun Arttu Kangas voitti miesten kuulantyönnön ylivoimaisesti avausyrityksellään 19,17. Kangas on kilpailut tänä vuonna 13 kertaa ja hänen heikoinkin kilpailutuloksensa 18,93 olisi kauden kotimainen kärkitulos 76 sentin erolla ennen Tomas Söderlundia.

Kauden kärkituloksen haltijoista Virroilla vierailivat myös Esbo IF:n Saga Andersson ja Oriveden Ponnistuksen Kaisa Kymäläinen. Andersson ylitti seipäällä 420 ja yritti kolmesti uutta ennätystään 435. Kymäläinen työnsi kuulaa neljästi enemmän, kuin vuositilaston toiseksi paras tulos. Pisin kaari kantoi 14,93.

Miesten keihästä kiskaisi Virroilla seitsemän miestä yli 70 metriä. Voiton vei Alajärven Ankkureiden Sami Peltomäki tuloksella 77,01. Ruoveden Ryhdin 35-vuotias Mika Aalto ja IF Raseborgin Teo Takala heittivät hekin yli 75 metrin. 23-vuotiaan Takalan uusi ennätys kirjataan nyt 75,15.

 

Naisjunioreiden moukarinheitossa kilpailua EM-joukkueeseen

Posion Pyrinnön moukarinheittäjätär Tytti Oikarainen on kahdesti viikon kuluessa heittänyt aivan Suomen Urheiluliiton asettaman 19-vuotiaiden EM-kilpailuiden 59 metrin tulosrajan tuntumaan. Kaustisen moukarikarnevaalissa Oikarainen heitti uuden ennätyksensä 58,79 ja Posiolla omalla kotikentällään 58,07.

Naisten moukarinheiton 19-vuotiaiden EM-tilastossa, mistä kansainvälisessä kilpailukiellossa olevat venäläisurheilijat on poistettu, suomalaiset sijoittuvat erittäin hyvin. Someron Esan Johanna Witka on 4:s, Varpaisjärven Vireen Kiira Väänänen 8:s, Ristiinan Urheilijoiden Emilia Olkkonen 9:s ja Tytti Oikarainen 15:s.

Hämeenlinnan Tarmon Pinja Karhunen on jo 11 eri kilpailussa heittänyt kiekkoa yli 45 metriä. Suomen Urheiluliiton asettama 19-vuotiaiden EM-kilpailuiden tulosraja 48,50 on häneltä enää 86 sentin päässä.

Veikkolan Veikkojen 16-vuotias Anni Penttilä voitti Vihdissä elämänsä ensimmäisen 3000 metrin kilpailunsa ajalla 9.54,47 ja Närpiön Kraftin 19-vuotias Heidi Kuuttinen juoksi kotikentällään yksin ainoana kilpailijana 9.57,25. Kuuttinen on voittanut 3000 metrillä ikäluokkansa Suomen mestaruuden kahtena viime kesänä.

Keski-Uudenmaan Yleisurheilun Saara Hakanen on neljässä kilpailussa jo yhdeksästi hypännyt kolmiloikkaa yli 12,50. Paras tulos 12,79 veisi 19-vuotiaiden EM-tilaston 19:nneksi, mutta se syntyi myötätuuleen. Viime kesänä Hakanen saavutti 17-vuotiaiden EM-kilpailuissa pistesijat sekä pituushypyssä että kolmiloikassa.

(Mikko Nieminen. Suomen Yleisurheiluarkisto SYUA.)

 

KOTIMAANKATSAUS 5.-6.7.

PARASTA A-RYHMÄÄ:

ESPOO 5.7.2017 Espoonlahden heittokisat

Miehet,

Kuula: 1) Ville Siiskonen 30 KangasnKa 15,24 … 3) Eino Lindholm 64 KU-58 11,04. – Ikätasoitus: Lindholm 18,70.

Kuula (6 kg): 1) Ville Välimaa 19 KU-58 18,81 (19-v. EM-raja). – Välimaa (17,92, x, 18,81, x, x, x).

Kiekko (600 g): 1) Mico Lampinen 11 HKV 38,57.

Moukari (4 kg): 1) Max Lampinen 13 HKV 45,17.

Moukari (3 kg): 1) Max Lampinen 13 HKV 56,53, 2) Mikko Huhta 13 NurmijYU 49,68, 3) Mico Lampinen 11 HKV 39,71, 4) Aatu Kangasniemi 11 PorvU 38,70.

Moukari (2,5 kg): 1) Mico Lampinen 11 HKV 39,46, 4) Aatu Kangasniemi 11 PorvU 37,97.

Naiset,

Kuula: 1) Senja Mäkitörmä VarpaisjVi 14,19, 2) Susanna Törrönen 19 EsboIF 13,08.

Kiekko: 1) Vilma Paakkala EspTa 49,58, 2) Johanna Lehtiö KU-58 44,36, 3) Susanna Törrönen 19 EsboIF 43,14.

Moukari: 1) Emma Uosukainen 16 EspTa 47,35.

Moukari (3 kg): 1) Emma Uosukainen 16 EspTa 54,81.

FORSSA 5.7.2017 Salaman juniorikilpailut

Pojat,

Seiväs: 1) Fabian Warpe Norja (NOR) 420.

Tytöt,

1500 m ej: 1) Saimi Lupala 14 IFRaseb 5.33,57, 2) Julia Junkkala 15 VammSV 5.42,40, 3) Ea Vuori 12 MäntsU 5.50,77.

Seiväs: … 6) Linnea Sariola 10 SomEsa 222.

Kuula (3 kg): 1) Annukka Saalismaa 15 OP 14,02.

HELSINKI, Eläintarha 5.7.2017 Pomppu-Ukkojen kilpailut

Miehet,

Korkeus: 1) Otto Takala JoutsPo 195.

Seiväs: 1) Jussi Autio 42 HIFK 422 (Suomen mestari 1999).

Kiekko: 1) Ville Tanskanen HeTa 48,54.

Naiset,

Korkeus: 1) Heta Tuuri LA 174.

KAJAANI 5.7.2017 Moniotteluiden Kainuun junnumestaruuskilpailut

Tytöt,

3-ottelu (40 m, pituus, 2 kg kuula): 1) Emma Juntunen 9 SuomussRa 755 (40 m 6,58/0,0), 2) Essi Keskitalo TuTo 729 (40 m 6,53/0,0).

KAUHAVA 5.7.2017 Alahärmän Kisan 100-vuotiskilpailut

Naiset,

Kuula: 1) Minna-Marjatta Liimatainen AlajAn 12,97, 2) Maarit (Hautala-)Rajakallio 33 AlahKi 11,11 (come-back, ed. kilp. 22.6.2004).

KÄLVIÄ 5.7.2017 Tarmon kilpailut

Naiset,

3000 m kävely: 1) Hanna Westerlund JakobstDr 15.32,41.

LAITILA 5.7.2017 Heinäheitot

Miehet,

Kiekko: 1) Topi Laitila 32 TeuvRi 49,00, 2) Ari Salo 37 ValkeakHa 46,36.

Kiekko (1,75 kg): 1) Aaro Leinonen 17 RymättSo 45,81.

Kiekko (1,5 kg): 1) Aaro Leinonen 17 RymättSo 52,12.

Kiekko (750 g): 1) Otto Hiivola 13 KalannVa 45,75.

Naiset,

Kuula (2 kg): 1) Pinja Kärhä 10 LoimJa 10,57.

Kiekko: 1) Krista Uusi-Kinnala LaitJy 49,82, 2) Elina Mattila TuUL 47,46, 3) Pauliina Aalto 37 RaisKu 47,23, 4) Roosa Naula 16 TuUL 42,76, 5) Netta-Nana Mäkkylä KankaanpSL 42,58, 6) Maria Vähätupa 16 KalannVa 41,82. – Ikätasoitus: Aalto 50,38.

Kiekko (600 g): 1) Pinja Naula 13 TuUL 43,08 … 9) Pinja Kärhä 10 LoimJa 26,81.

NÄRPIÖ 5.7.2017 Kraftin kilpailut

Miehet,

Kiekko: 1) Frantz Kruger 42 VasaIS 54,93. – Ikätasoitus: 62,77.

Naiset,

3000 m: 1) Heidi Kuuttinen 19 NärpKr 9.57,25.

Kiekko: 1) Hanna Rintamäki Korsh5 44,54 … 3) Jaana Kivistö 54 TeuvRi 35,20. – Ikätasoitus: Kivistö 49,81.

PORVOO 5.7.2017 Porvoon seiväscup

Miehet,

Seiväs: 1) Anton Kunnas 18 SibVa 446.

Naiset,

Seiväs: 1) Helmi Huotilainen HKV 326.

POSIO 5.7.2017 Pyrinnön moukarikilpailut

Naiset,

Moukari: 1) Tytti Oikarainen 19 PosPy 58,07 (EA:n 19-v. EM-raja, SUL:n EM-raja on 59,00). – Oikarainen (x, 57,92, x, 58,07, 54,31, x).

Moukari (3 kg): 1) Susanna Leskelä 17 KuusamEV 54,06.

RIIHIMÄKI 5.7.2017 Häme Junior Games

Pojat,

100 m aj (83,8 cm, 0,7 m/s): 1) Tomi Laakso 15 TapanilErä 13,97.

3-loikka: 1) Simeon Vorselman 13 HKV 11,29 (1,2 m/s).

Tytöt,

1000 m: 1) Venla Virrantuomi 11 HKV 3.20,35.

60 m aj (76,2 cm, 1,8 m/s): 1) Siiri Siirtola 12 HKV 9,95.

Keihäs (400 g): 1) Emilia Karell 14 SjuIF 46,09.

SIILINJÄRVI 5.7.2017 Suomi 100 –kilpailut

Miehet,

400 m: … 2) Elias Vanhanen 10 KuopRe 68,3.

Kuula (6 kg): 1) Lauri Lindqvist 19 SiilinjPo 16,25.

URJALA 5.7.2017 Urjalan Urheilijoiden viikkokisat

Miehet,

1000 m: 1) Konsta Manninen 11 TKJN 3.11,61.

Kuula (6 kg): 1) Olli Niemi 19 KangKi 15,82.

VIHTI 5.7.2017 Vihdin kansalliset kilpailut

Miehet,

200 m (-0,2 m/s): 1) Juho Vanhala HarjavJy 22,23, 2) Mauno Havukorpi 16 VihdVi 22,98.

800 m: … 10) Samuel Taipale EspTa 2.44,37 (luokan 38 Suomen mestari).

Naiset,

800 m: 1) Rauha Buchwald HKV 2.17,75.

3000 m: 1) Anni Penttilä 16 VeikkVe 9.54,47, 2) Saara Nikander LUU 9.56,95, 3) Johanna Lindholm 44 LovTor 10.25,93, 4) Karoliina Sundberg 37 SjuIF 10.31,14. – Ikätasoitus: Lindholm 9.37,71.

3-loikka: 1) Saara Hakanen 18 KUYU 12,55 (-0,2 m/s, EA:n 19-v. EM-raja, SUL:n EM-raja on 12,75). – Hakanen (x, x, x, x, 12,55/-0,2, 12,30/-0,4).

Kuula: 1) Hennariikka Järvinen 33 TuUL 13,90.

Moukari: 1) Tahiti Ojansivu 19 TuWe 49,24.

VIRRAT 5.7.2017 Virtain kansalliset kilpailut

Miehet,

Korkeus: 1) Valtteri Välimäki UKK 205.

Kuula: 1) Arttu Kangas KankaanpSL 19,17, 2) Jussi Tukeva 30 JalasjJa 14,91, 3) Hannu Jalonen ParkU 14,81. – Kangas (19,17, x, x, x, 18.40, x).

Kiekko: 1) Teemu Poikolainen JoKa 53,31, 2) Johan Åkerlund 53 KristLä 49,94, 3) Juuso Sillanpää 38 JKU 49,13. – Ikätasoitus: Åkerlund 70,89, Sillanpää 52,40.

Kiekko (1,5 kg): 1) Heikki Leveelahti 17 VirtainU 51,94.

Moukari (5 kg): 1) Juhana Karjanlahti 17 AlajAn 62,82.

Keihäs: 1) Sami Peltomäki AlajAn 77,01, 2) Mika Aalto 35 RuovRy 75,21, 3) Teo Takala IFRaseb 75,15, 4) Jami Kinnunen ÄänekU 72,47, 5) John Ampomah Ghana (GHA) 71,53, 6) Johan Sebastian Teikari KihnU 70,60, 7) Ville Ruusu RaumU 70,31, 8) Toni Hiekka 33 PalosUS 64,58, 9) Jaakko Hauta-aho TöysVe 64,09 … Eetu Vanhamäki SeinäjSU ilman tulosta. – Peltomäki (76,35, 77,01, 72,17, 75,69, 70,37, 74,36). Aalto (71,12, 74,87, 74,32, 73,92, x, 75.21). Takala (67,84, 70,91, x, 65,55, 67,99, 75,15). Kinnunen (71,62, x, x, x, -, 72,47). – Ikätasoitus: Aalto 76,16.

Naiset,

100 m (-0,5 m/s): 1) Heidi Erkinheimo SeinäjSU 12,96 (korkeushypyn SM-3 2015).

800 m: … 2) Inkeri Janhunen 76 VirtainU 3.33,65. – Ikätasoitus: 2.05,78.

3000 m: 1) Sirpa Riitamäki 51 VirtainU 11.04,88. – Ikätasoitus: 9.33,66.

Korkeus: 1) Ella Junnila 19 JanJa 170, 2) Heidi Erkinheimo SeinäjSU 165.

Seiväs: 1) Saga Andersson 17 EsboIF 420. – Andersson (390-o, 405-xo, 420-o, 435-xxx).

Kuula: 1) Kaisa Kymäläinen OrivPo 14,93. – Kymäläinen (14,40, 14,93, 14,86, 14,72, 14,76, x).

Moukari: 1) Kirsi Koro 41 VirtainU 44,74. – Ikätasoitus: 53,48.

ILMAJOKI 6.7.2017 Ilkka-kisat

Miehet,

200 m aj (-0,4 m/s): 1) Juho Kallio 13 LapuanVi 29,66, 3) Kosti Saine 13 KankaanpSL 30,35.

Naiset,

800 m: 1) Saana Lappalainen 12 SeinäjSU 2.22,68.

300 m aj: 1) Eucabeth Kivikangas 15 AlajAn 47,05.

3-loikka: 1) Emma Pullola VaasVa 12,45 (0,2 m/s), 2) Ada Koistinen 18 JKU 12,13 (-1,0), 3) Laura Rautiainen 19 SaarijPu 12,04 (-0,3).

Kuula (3 kg): … 2) Ella Mäntylä 11 VähänkVi 11,17.

Keihäs: 1) Janette Lepistö LehtimJy 48,30, 2) Milla Koski-Vähälä 18 LimingNM 44,86, 3) Sofia Pölkky 17 SeinäjSU 44,33, 4) Emmi Heino 19 KarkkPo 43,76, 5) Pauliina Salovaara 19 IlmajKi 42,67.

JANAKKALA 6.7.2017 Puuhamaacup

Miehet,

Pituus: 1) Iikka Alingué 18 JanJa 716 (1,4 m/s), 2) Konsta Kauppinen OrimJy 677 (-1,3), 3) Valtteri Välläri 19 JanJa 677 (0,8).

Naiset,

Pituus: 1) Tiina Hakanen 32 TP 563 (-0,6 m/s), 2) Tlda Lipasti 19 HIFK 561 (-1,0), 3) Pinja Pikkupeura HIFK 557 (-0,3), 4) Suvi Eerikäinen HIFK 555 (1,4).

JOENSUU, Tuupovaara 6.7.2017 Heinäkuun kilpailut

Kiekko (1 kg): 1) Aku Parviainen 14 TuupovU 47,37.

KAAVI, Tori 6.7.2017 Seivästallin kilpailut

Miehet,

Seiväs: 1) Mareks Ārents 31 Latvia (LAT) 535, 2) Tomas Wecksten KarhU 535, 3) Urho Kujanpää TP 525, 4) Jere Keskinen 18 VaasTo 515, 5) Pål Haugen Lillefosse 16 Norja (NOR) 505, 6) Eetu Turakainen 19 TuUL 505, 7) Mikko Paavola 19 AlajAn 495, 8) Santtu Koskiaho 18 KarijTa 495, 9) Jesse Salmi 19 VasaIS 460. – Wecksten (505-o, 515-o, 525-o, 535-xxo, 555-xxx). Kujanpää (480-o, 495-o, 505-xo, 515-o, 525-xxo, 535-xxx). Keskinen (460-o, 480-o, 495-xxo, 505-o, 515-xo, 525-xxx). Turakainen (480-xo, 505-xxo, 515-xxx). Paavola (460-o, 480-xo, 495-xo, 505-xxx). Koskiaho (460-o, 480-xo, 495-xxo, 505-xxx).

Naiset,

Seiväs: 1) Saga Andersson 17 EsboIF 395, 2) Henriikka Könönen KuivasjAu 385, 3) Laura Ollikainen 19 VarkKV 370, 4) Alina Strömberg 18 LarsmoIF 355. – Andersson (385-xo, 395-o, 410-xxx).

Raportti:

KOUVOLA, Elimäki 6.7.2017 Kymenlaakson juoksukoulujen ratatonni

Miehet,

1000 m: 1) Niklas Heikkilä 17 KuusankUS 2.31,2.

LAHTI, Nastola 6.7.2017 Reilucup

Naiset,

150 m (3,2 m/s): 1) Adriana Kalymialaris 10 HIFK 22,07.

300 m: 1) Pinja Kotinurmi 15 LA 42,52.

Kuula: 1) Henna Sallinen 19 SavRi 12,81, 2) Riikka Purho 18 KouvU 11,91.

Moukari: 1) Mette Snellman KarhKa 57,05.

MAANINKA 6.7.2017 Huiluukisat

Tytöt,

Keihäs (500 g): 1) Meiju Eskelinen 16 MaaningMa 41,63.

ORIVESI 6.7.2017 Ponnistuksen nuorisokilpailut

Miehet,

Seiväs: 1) Tommi Järvenpää 11 KeurKi 280.

Kiekko (1,75 kg): 1) Olli Niemi 19 KangKi 46,81.

Naiset,

Seiväs: … 4) Iina Niemelä 10 LempKi 217, 5) Niia Niemelä 10 LempKi 202 (kaksoset).

Kiekko: 1) Pinja Karhunen 19 HämTa 46,30 (EA:n 19-v. EM-raja, SUL:n EM-raja on 48,50).

Kiekko (750 g): 1) Venla Väliharju 15 TP 45,69.

OUTOKUMPU 5.-6.7.2017 Moniotteluiden avoimet Itä-Suomen mestaruuskilpailut

Miehet,

110 m aj (1,2 m/s): 1) Antti Tanhuanpää SavRi 16,49.

10-ottelu: 1) Samuli Järvelä SoinSi 5187 (12,12/0,2, 591/0,3, 11,32, 160, 58,79, x, 34,61, 400, 38,89, 5.37,36) … Jarno Lantiainen 37 MäntyhVi (12,23/0,2, 578/0,2, 11,23, 163, 54,60, x, 37,10, 330, 33,10) & Jesse Jokinen SysmSi (12,08/0,2, 641/0,2, 10,51, 178, 55,77) keskeyttivät.

5-ottelu: 1) Niklas Hyvönen 14 PyhäselU 2451 (600 g keihäs 61,64).

Naiset,

7-ottelu: 1) Nathalie Westman 19 GamlakarlIF 4036 (15,46/0,2, 148, 7,97, 26,76/0,2, 515/1,3, 27,27, 2.46,60), Martta Rautala VU keskeytti (15,26/0,2, 154, 11,46, 26,21/0,2, 494/-0,8, 37,74).

7-ottelu (76,2 cm aidat, 3 kg kuula): … Adeliina Herrala 17 KokemKV keskeytti (15,96/0,2, 160, 11,60, 27,32/0,2, 512/0,4, 36,29).

SAARIJÄRVI, Pylkönmäki 6.7.2017 Viispiikkinen cup

Pojat,

Keihäs (700 g): 1) Juho Järvinen 16 KeurKi 61,35.

VALKEAKOSKI 6.7.2017 Hämeen seuracup

Pojat,

100 m (2,0 m/s): 1) Taavi Leppänen 15 IkaalU 11,38.

 

Edellinen kotimaankatsaus 3.-4.7.