Saarikoski viides, Tallinnasta neljä pistesijaa

Saarikoski viides

Suomen joukkueen saldo yleisurheilun 22-vuotiaiden EM-kisoissa Tallinnassa lihoi perjantaina neljällä pistesijalla. Moukarinheittäjät Juho Saarikoski ja Jesse Lehto olivat viides ja seitsemäs, pikajuoksija Milja Thureseon 100 metrillä seitsemäs ja seitsenottelija Jutta Heikkinen kahdeksas.

Saarikosken nsimmäisellä kierroksella syntynyt 70,94 toi moukarifinaalissa viidennen sijan. Lehto oli seitsemäs 70,05 kantaneella heitolla.

– Neljättä sijaa siinä tarjottiin, mutta taso oli todella kova, Saarikoski sanoi.

Neljänneksi sijoittui kreikkalainen Mihail Anastasakis, joka heitti 71,64, kun Saarikosken hiljattain heittämä ennätys on 71,57. Mestaruuden vei britti Nick Miller, jonka paras kantoi 74,46. Mitaleille vaadittiin yli 74 metrin heitto.

– Kolme ensimmäistä heittoa olivat tehollisesti parhaat. Sen jälkeen heittäminen meni hieman yliyrittämiseksi, Saarikoski summasi.

Saarikosken ensimmäiset kolme vierailua moukarihäkkiin tuottivat tasaisen sarjan: 70,94 -70,19 ja 70,04.

Lehdon paras ja samalla sarjan ainoa 70 metrin ylitys syntyi kolmannella heitolla.

– Kolmas oli ihan hyvä heitto. Loput otin riskillä, sellaisella kaikki tai ei mitään -meiningillä. Turha tänne on tulla mitä 69-metrisiä heittämään, Lehto tuumi.

Tommi Remes oli moukarifinaalissa yhdestoista. Hänen parhaakseen jäi 67,29.

 – Läksin riskillä hakemaan tulosta, mutta tällä kertaa ei tullut voittoarpaa, Remes totesi.

Remes harmitteli, että kolmas heitto meni hieman yliastutuksi.

 – Sillä olisi päässyt kolmelle viimeiselle kierrokselle.

Remeksen mukaan oman tason mukainen karsintakilpailu ja finaalipaikka kertovat hänen kehittyneen urheilijana.

Thureson: Tein kaikkeni

Thureson pinkoi 100 metrin alkuerissä ennätyksensä 11,62 ja kiihdytti finaalissa seitsemännen sijan ajalla 11,79.

– Tein kaikkeni. Siihen pitää olla tyytyväinen Thureson totesi.

– Verryttelystä lähtien tuntui hyvältä, vaikka aika ei ollut ihan sellainen kuin odotin.

Mestariksi juoksi Saksan Rebekka Haase ajalla 11,47.

Samuelsson ja Saarinen ennätysvauhdissa

Miesten 200 metrin alkuerissä Samuli Samuelsson ja Roope Saarinen voitti eränsä ennätyksillään 20,89 ja 21,19 ja etenivät välieriin.

– Juoksu ei tuntunut niin hyvältä. Yllättyin ajasta, Samuelsson tuumi.

Samuelssonin aiempi ennätys oli alkukesästä Genevessä juostu 20,91. Juoksija uskoo, että ennätys paranee välierissä, jos kaikki osuu kohdalleen. Tallinnan alkueräjuoksussa oli myötätuulta 1,2 metriä sekunnissa.

– Jos välierissä on hyvät olosuhteet, aika voi mennä alle 20,80:n, Samuelsson arveli.

Saarinen nousi eränsä kolmanneksi vasta aivan juoksun loppumetreillä.

– Juoksun loppu on minun vahvuuteni, Saarinen myhäili.

Pitkänhuiskean sprintterin ennätys koheni juoksussa 0,1 sekuntia

– Startti oli ok, ei ainakaan huono. Kaarre oli minulle aika normaali, ja sitten kun päästiin suoralle ajattelin, että nyt pistetään hanaa.

Samuelsson oli alkuerien viidenneksi ja Saarinen 11. nopein. Omassa erässään kuudenneksi ajalla 21,44 pinkonut Jani Koskela oli alkuerien 21. nopein. Aikavertailusta välieriin vei 21,21.

– Tilastojen valossa tämä meni kohdalleen, mutta en ole tyytyväinen aikaani, Koskela totesi.

Alkuerien nopein oli Puolan Karol Zalewski ajalla 20,46.

Seitsenottelijat ennätyspisteisiin

Seitsenottelussa Jutta Heikkinen urakoi kahdeksanneksi  5715 pisteellä, Miia Silman oli yhdeksäs (5540) ja Hertta Heikkinen yhdestoista (5425). Kaikki tekivät ennätyksensä.

– Olen tyytyväinen pistesijaan, mutta paljon parempaan on mahdollisuudet, Jutta Heikkinen totesi ennätyssarjastaan.

Heikkisen toinen kilpailupäivä alkoi hyvin, kun pituushypyssä tuli ennätys 583, mutta sitä seurasi pettymys, kun keihäs lensi vain 44,06. Parhaimmillaan hän on heittänyt yli 48 metriä.

– Keihäs oli todella suuri pettymys. Odotin siitä paljon enemmän, mutta sitten päätin, että juoksen 800 metriä kuin aropupu, Heikkinen veisteli.

Näin Heikkinen myös teki, 800 metriä kulki omassa ennätysajassa 2.18,20.

Sillman ponkaisi pituutta 582, heitti keihäässä oman ennätyksensä 43 metriä ja juoksi 800 metriä 2.30,72.

– Keihäässä ennätys parani yli viisi metriä, hehkutti Sillman, jolle tuo laji oli avain ennätykseen.

Hertta Heikkinen urakoi kisan päätöspäivänä tulossarjan 560, 36,98 ja 2.19,32.

– Nyt tuli 250 pistettä lisää ennätykseen, mutta ei se ole vielä lähelläkään sitä mihin minä pystyn. Odotin nytkin pituudessa parempaa. Keihäs oli omaa tasoa ja 800 metrillä tuli ennätys, Heikkinen kertaili.

Mestariksi Tallinnassa puursi Unkarin Xenia Krizsan 6303 pisteellä.

Siitonen: Perussuoritus, Hjerpe otti riskejä

Aino Siitonen oli 10:s ja Erica Hjerpe yhdestoista naisten seiväsfinaalissa. Siitonen teki varmaa työtä ja sivusi kesän parastaan ja ulkorataennätystään 415.

Hjerpe otti pienellä riskillä käyttöön 16 askeleen vauhdin sekä ison seipään, jota hän ei ole aiemmin käyttänyt kilpailussa, ja ylitti 405.

– Sellainen ok, perussuoritus. Pikkuisen paremmalla tuulella ja rennommalla juoksulla 425 olisi voinut mennä, Siitonen sanoi.

Tänä kesänä 425 hypänneelle Hjerpelle tulos oli pettymys.

– Kuusitoista askelta on minun vauhtini. Oli hyvä, että kokeilin sitä ja sain tuon seipään kuoppaan. Nyt tarvitsen vain enemmän hyppyjä 16 askeleella, Hjerpe tuumi.

Kilpailun voitti suosikkina mukaan lähtenyt Ruotsin Angelica Bengtsson, joka ylitti 455. Ruotsin kaksoisvoiton sinetöi Michaela Meijer (450)

Rantasen ennätysvauhti toi 14. sijan

Meri Rantanen oli naisten 10 000 metrillä neljästoista parannettuaan ennätystään puolella minuutilla lukemiin 34.46,99. Kisan voitti Hollannin Jip Vastenburg (32.18,69).

– Ei tullut matkalla samaa ”välikuolemaa ” , joka tuli keväällä PM-kympillä Tanskassa, ja sain juosta ihan rauhassa, Rantanen tuumi.

Reitin korkeuserot kiusasivat kävelijöitä Tallinnan keskustassa. Naisten 20 kilometrin kilpailussa Hele Haapaniemi oli 19. ajalla 1.48.57 ja Tiia Kuikka tuli maaliin 21. sijalla ajassa 1.50.34.

– Sijoituksellisesti ihan hyvä kilpailu, mutta aika ei ollut sitä mitä minä toivoin, Haapaniemi kertasi.

Haapaniemen mukaan kilpailu oli kaikkea muuta kuin helppo.

– Alussa oli hirmu kuuma ja sitten reitti meni koko ajan ylös alas. Kilometrin reitillä oli 300 metriä ylä- ja alamäkeä, se alkoi tuntua, Haapaniemi totesi.

Kuikka tyytyi toteamaan, ettei ollut tyytyväinen kilpailuun.

Kilpailun voittoon käveli Venäjän Marija Ponomariova kisaennätyksellä 1.27.17.

Naisten 100 metrin aitojen välierissä Reetta Hurskeella ei ollut onnea matkasta. Hyvin siihen asti liikkunut juoksu hajosi, kun Hurske osui viimeistä edelliseen aitaan ja jäi erässään kahdeksanneksi ajalla 13,66.

Välierien nopein oli sveitsiläinen Noemi Zbären ajalla 12,88.

LIVE-Tulospalvelu: