Ruuskasen ja Hirvosen tiet erosivat: "Tähän ei liity dramatiikkaa"

Ruuskasen ja Hirvosen tiet erosivat:  "Tähän ei liity dramatiikkaa"

Keihäänheittäjä Antti Ruuskasen ja valmentaja Jarmo Hirvosen yhteistyö on päättynyt. Ruuskasen mukaan yhteinen taival päättyi sopuisissa merkeissä.

– Yhdessä asiaa tuumittiin ja pitkä ajanjakso sitä mietittiin. Tähän ei liity dramatiikkaa, Ruuskanen sanoo.

Ruuskanen palaa kilpakentille tänä kesänä olkapääleikkauksen tuoman kahden vuoden kilpailutauon jälkeen. Ruuskanen aikoo olla mukana EM-kisoissa elokuussa, mutta tavoitteita on asetettu myös pidemmälle tulevaisuuteen, aina vuoden 2020 olympialaisiin asti.

– Itsellä on kovat tavoitteet palata huipulle ja EM-kisoissa on tarkoitus olla härnäämässä muita. Tämä ratkaisu nähtiin nyt järkeväksi, Ruuskanen sanoo valmentajan vaihdosta.

Hirvonen totesi tiedotteessa, ettei oma aika enää riitä riittävään panostukseeen. Valmennuksen uusista kuvioista Ruuskanen kertoo myöhemmin

Ruuskasta, joka on Euroopan mestari ja olympiakisojen hopeamitalisti, ovat vuosien mittaan valmentaneet Antero Puranen, Aki Parviainen ja Hirvonen.

Ruuskasen mukaan alkavan kilpailukauden ensimmäistä kilpailua ei ole vielä lyöty lukkoon.

– Kesällä kilpaillaan, mutta nyt on edessä harjoitusleiri Turkissa.