Ruuskanen ei taistele MM-paikasta, olkapään kuntoutus vielä kesken

Ruuskasen ja Hirvosen tiet erosivat:  "Tähän ei liity dramatiikkaa"

Keihäänheittäjä Antti Ruuskanen ei kilpaile Seinäjoen Kalevan kisoissa, eikä siten taistele paikasta Lontoon elokuisissa MM-kisoissa. Syksyllä operoitu olkapää ei heittäjän mukaan ole vielä siinä kunnossa, että kilpaileminen ja täysipainoinen heittäminen olisi mahdollista.

– Syyskuussa tähystettyä olkapäätä ei saatu kuntoon. Valmentaja Jarmo Hirvosen kanssa sovittiin syksyllä, että tänä vuonna taistellaan uran ensimmäisestä MM-mitalista, mutta aikataulu oli liian tiukka, Ruuskanen sanoo facebookissa.

Ruuskanen muistuttaa, että olkapääleikkaus tehtiin sitä silmällä pitäen, että uraa on mahdollista jatkaa Tokion 2020 olympialaisiin. Siksi heittäjä haluaa tehdä kuntoutuksen varman päälle, eikä kiirehtiä.

– Tässä iässä tavoitteet on asetettava huolella, vaikka se tarkoittaisi pidempää kilpailutaukoa, Ruuskanen sanoo.

Päätös unohtaa MM-kilpailut ja Kalevan kisat syntyi tiistaina Tanhuvaaran urheiluopistolla tehdyn heittoharjoituksen jälkeen.

Ruuskasen olkapään operoineen fysiatri Jukka Siljanderin mielestä kuntoutuminen on sujunut hyvin ja sitä jatketaan. Ruuskanen ei pidä mahdottomana, että hän kilpailisi vielä syksymmällä.