Rupp joutui tyytymään toiseen sijaan Bostonissa, voitot Keniaan

Rupp joutui tyytymään toiseen sijaan Bostonissa

Galen Rupp ei aivan pystynyt täyttämään kisaisäntien toiveita amerikkalaisvoittajasta Bostonin maratonilla. Viime kesän Rion maratonin pronssimitalisti ja edellisten olympialaisten 10 000 metrin hopeamitalisti oli Bostonissa toinen ajalla 2.09.58.

Voittoon maineikkaassa kilpailussa viiletti Kenian Geoffrey Kirui ajalla 2.09.37. Hän karkasi Ruppilta kolmisen kilometriä ennen maalia. Puolimatkan kisan kärki ohitti rapiat yli 64 minuutissa.

Kiruille, 24, voitto oli juoksu-uran toistaiseksi mittavin. Hän oli junioreiden MM-kympillä pronssilla 2012. Hänen maratonennätyksensä 2.06.27 on viime vuoden Amsterdamin kilpailusta, jossa se riitti seitsemänteen sijaan.

Rupp, 30, jonka valmentaja Alberto Salazar voitti Bostonin maratonin 1982, kärsi talvella kantapäävaivasta. Hänen piti juosta puolimaraton tammikuussa Houstonissa, mutta se siirtyi vaivan takia. Rupp juoksi puolikkaan pari viikkoa sitten Prahassa aikaan 61.59. Juoksijan mukaan jalka tuli kortisonipiikillä juoksukuntoon.

– Nyt minulla ei ollut voimia vastata hänelle. Kirui juoksi hienon kisan ja tuli lopun todella vahvasti. Olen todella tyytyväinen omaan kisaani, kun en vielä kaksi viikkoa sitten ollut varma, pystynkö juoksemaan koko kisan, Rupp kertasi kilpailua letsrun.comille viitaten kantapäävaivaan, joka saatiin kortisonilla kuriin.

Kolmanneksi Bostonin maratonilla juoksi amerikkalainen Suguru Osako ajalla 2.10.28.

Kaksi amerikkalaista naisten kärkinelikossa

Kaksinkertainen maratonin MM-voittaja Edna Kiplagat voitti naisten kilpailun Bostonissa ajalla 2.21.52. Kiplagat, 37, kilpaili Bostonissa ensi kertaa. Hän on urallaan voittanut Bostonin maratonin lisäksi Lontoon, New Yorkin ja Los Angelesin maratonit.

Toiseksi kilpailussa juoksi Rose Chelimo 59 sekunnin erolla voittajaan. Hän edustaa Bahrainia, mutta on alkujaan kenialainen. Rion olympiamaratonilla viime kesänä Chelimo, 27, oli kahdeksas. Bostonissa hänen aikansa oli 2.22.51.

Amerikkalaiset Jordan Hasay ja Desi Linden olivat kolmas ja neljäs. Hasay, 25, oli Yhdysvaltain MM-joukkueessa 10 000 metrillä 2013, mutta juoksi nyt uransa ensimmäisen maratonin. Se taittui ajassa 2.23.00.

Linden oli Riossa seitsemäs. Bostonissa hän on parhaimmillaan ollut toinen vuonna 2011 häviten silloin voiton kahdella sekunnilla. Nyt hän käytti matkaan aikaa 2.25.06. 

Naisten kilpailussa kärkijoukko ehti puolimatkan hieman yli 72 minuutissa. 

tuloksia