Reilua urheilua – Carl-Olaf Homén

Hiljattain julkaistussa Reilua urheilua – Carl-Olaf Homén -kirjassa tietokirjailija Hannu Pelttari piirtää kattavan henkilökuvan Carl-Olaf Homénista, Homista.

Porvariperheeseen olympiavuoden 1936 keväällä syntynyt urheilujohtaja muistelee niin sotalapsen matkaansa Ruotsin Norrköpingiin 1944-1945 kuin opiskelijastipendillä Yhdysvaltojen Newarkissa Delawaren yliopistossa vietettyä lukuvuotta 1959-1960 kaikin tavoin innoittavina ja läpi elämän seurannutta urheilukipinää vahvistaneina.

1950-luvun jälkipuoliskolla juristiksi opiskellut nuorukainen noteerasi kestävyysjuoksijana kunnioitettavan ennätyssarjan: 800 m 1.57,0, 1500 m 3.55,6 ja 5000 m 14.57,4. Valmentajalegenda Gusti Laurell´in ohjauksessa juossut Homi muistetaan sisukkaana, voimanrippeensä loppuun saakka rutistaneena juoksijana, joka toipui hämmästyttävän nopeasti maaliin tulon jälkeen  onnittelemaan kilpakumppaneitaan.

Varatuomarin ja ministerin arvonimen omaava Homén teki työuransa työnantajajärjestöissä ja teollisuudessa. Hän oli Keskinäinen yhtiö Teollisuusvakuutus ja Teollisuusvakuutus Oy:n toimitusjohtajana peräti 21 vuotta (1975-1996). Hän ehti toimia myös Kalevi Sorsan hallituksen puolustusministerinä. Nimityksen aikaan hän oli Espoon RKP:n puheenjohtaja.

Elinkeinoelämän, urheilun ja muita luottamustehtäviä teos kirjaa Homille yhteensä käsittämättömät 62 kappaletta. Puheenjohtajan nuijaa hän on hallinnut muun muassa Suomen Urheiluliitossa, Euroopan yleisurheiluliitossa, yleisurheilun vuoden 1983 maailmanmestaruuskisojen järjestelytoimikunnassa, Suomen Olympiakomiteassa sekä Suomen Liikunta ja Urheilu ry:ssä.

Pelttarin kirjaukset 1950-luvun alun teinipojan toimimisesta Nya Svenska Läroverketin (Lärkan) urheilukerhon sihteerinä sekä puheenjohtajana tai kokemuksista Helsingin olympiakisojen seuraajana valottavat hyvin pohjaa Homin myöhemmälle elämänkaarelle.

Delawaren yliopistossa opiskellessaan Homilla oli tilaisuus osallistua Pennsylvanian yliopiston järjestämään Penn Relays –viestikarnevaaliin. Kokemus oli voimakas ja se versoi 1961 käynnistyneen ruotsinkielisten koulujen viestikarnevaali –perinteen. Stafettkarnevalen on Homille sydämen asia, nuori juristi brändäsi tapahtumaa alusta alkaen Pennsylvaniassa kokemansa mukaisesti; viihdyttävien oheisohjelmien lisäksi tapahtumassa ovat näkyneet urheilun ilo, kaikkien osallistuminen juoksijana tai kannustajana, vaihteleva kilpailuohjelma ja täydellisiksi hiotut järjestelyt.

Tapahtuman nykyformaatti sisältää 23 erillistä viestikilpailua ja yli 13 000 juoksusuoritusta, lisäksi parayleisurheilijat, huutosakkikilpailu sekä kannustusvärssy- ja maskottikilpailut ovat kuuluneet Stafettkarnevalenin repertuariin reilun parin vuosikymmenen ajan. Tapahtuman rahoituspohjaa Homi on rakentanut lahjoittamalla kaikkien tasavuosikymmenjuhliensa tuotot Skolornas Stafettkarneval- säätiölle. ”Stafettkarnevalspappan” on promovoitu Åbo Akademin kasvatustieteen kunniatohtoriksi 1999.

Pelttari valottaa kirjassa myös laajasti yleisurheilun maailmanmestaruuskisojen syntytaustaa. Kuuluuko kunnia ajatusta aikoinaan esille tuoneelle Armas Walsteelle, IAAF:n puheenjohtajana aloituspäätöksen nuijineelle Suomen ystävälle, hollantilaiselle Adriaan Paulenille vai Helsingin kisojen puolesta kaikkensa tehneelle Homénille. Vai oliko kyseessä monivaiheinen lopputulema IAAF:n vuonna 1913 tekemälle päätökselle, jonka mukaan olympiakisojen yleisurheilu on samalla lajin maailmanmestaruuskilpailu.

Niin tai näin Homi koki varmasti yhden urheilujohtajauransa tähtihetkistä avaamalla lajin ensimmäiset maailmanmestaruuskisat, siihen mennessä maailman kansainvälisimmän urheilutapahtuman Helsingin aurinkoisella olympiastadionilla 7.8.1983. Parhaassa iässään mies oli johtanut viisi vuotta järjestelytoimikunnan puheenjohtajana ”sitkeää valmistelua ja laajaa suomalaista yhteistyötä” kuten Pelttari hanketta laajasti taustoittaessaan summaa. Erinomaisesti onnistuneet kisat avasivat yleisurheilulle uuden maailman ja tekivät Homista kaikilla mantereilla tunnetun lajin kosmopoliitin.

Euroopan yleisurheiluliiton (EA) puheenjohtajaksi (1987-1999) Homi tuli aikana, jolloin yleisurheilun viihde- ja tv-sopimusten arvo räjähti uusiin ulottuvuuksiin. Muutoinkin Euroopassa muutoksen tuulet myllersivät, Neuvostoliiton ja Jugoslavian hajoamisten myötä EA:n jäsenvaltioiden määrä nousi Homin puheenjohtaja-aikana 34:stä 49:ään. Nämä tekijät ajoivat aiemmin vahvasti luottamushenkilö-vetoisen liiton vahvistamaan organisaatiotaan. Toimintaympäristössä oli isoja prosesseja, joiden kärkivastuu lankesi puheenjohtajalle. Tästäkin luottamustehtävästä Homin voidaan katsoa suoriutuneen hienosti. Hänen puheenjohtajakaudellaan liiton televisiointi- ja markkinointisopimusten arvo kolminkertaistui. Se oli vuonna 1999 jo 30 miljoonaa Sveitsin frangia.

Lisääntyneet resurssit palautettiin 80%:sti kansallisille jäsenliitoille ensisijaisesti kattamaan laajentuneita kilpailumatkakustannuksia. Homin johdolla uudistettiin ja laajennettiin Euroopan Cup- kilpailua sekä perustettiin uusina kilpailumuotoina alle 23-vuotiaiden mestaruuskilpailut, kilpakävelyn Euroopan Cup sekä 10 000 metrin haastekilpailu.

Kansainvälistä yleisurheiluliittoa (IAAF) johti samaan aikaan italialainen Primo Nebiolo. Hän johti järjestöä varsin tehokkaasti, mutta keinoja kaihtamatta. Homi kertoo avoimesti ja mielenkiintoisesti lukuisista väännöistänsä Nebiolon kanssa kulisseissa ja niiden takana. Yhden tähtihetkistään EAA:n puheenjohtajana Homi koki varmasti EM-hallikisoissa 1992 Italian Genovassa kun hän kisoja avatessaan toivotti tervetulleiksi myös Baltian ja Balkanin uudet jäsenvaltiot. Paikalla olleet aistivat väkevästi kuuluisan ilmaisun, historian siipien havinan.

Kuten nähty on, Homin ja hänen kaltaistensa urheilujohtajien arvopohjalle olisi ollut tilausta pidempäänkin. Homin kansainvälisen urheilujohtajauran aikaan elettiin dopingin villeimpiä vuosikymmeniä. Homénin itsensä selkeästi esille tuomien mielipiteiden lisäksi Pelttari analysoi ja pohdiskelee doping-ilmiötä laajemminkin. Reilua urheilua -teoksen päähenkilö suhtautuu asiaan juristin viileydellä – urheilussakin pitää noudattaa sääntöjä, sitä mikä on kiellettyä ei pidä tehdä, jos teet ja jäät kiinni, sinua rangaistaan.

Kirjassa esitetään kattavin kooste Suomen urheilun yhdistämisyrityksistä, joita ovat enemmän tai vähemmän jarruttaneet ”kansalaissodan haamut” kohta sata vuotta. Ikuisuusprosessia ja sen mielenkiintoisia yksityiskohtia käydään läpi valtion liikuntaneuvoston puheenjohtajana ja Suomen Pankissa johtajana toimineen entisen pääministerin Harri Holkerin käynnistämänä keväästä 1992 lähtien nykypäivään saakka. SVUL:n ajautuminen suuriin talousvaikeuksiin ja TUL:n pelko oman asemansa menettämisestä tekivät tehtävästä lähes mahdottoman ja niin Holkeri nimesi yhdistämistä valmistelevaan ryhmäänsä puheenjohtajaksi Homénin. Moninaisten vaiheiden jälkeen Homi tuli vielä jo eläkkeelle jäätyään johtamaan Suomen urheilua sen silloiselle paraatipaikalle Suomen Liikunnan ja Urheilun (SLU) puheenjohtajaksi (1999-2003).

Suomalainen urheiluväki tuntee Homénin hyvin, lisäksi hän on tunnettu ja korkealle kunnioitettu urheilujohtaja läpi yleisurheilumaailman. Pelttarin henkilökuva Reilua urheilua vahvistaa niitä mielikuvia, joita ihmisillä Homista on. Lukija joutuu kuitenkin yllättymään kerta toisensa jälkeen havaitessaan missä kaikessa Homi on ollut mukana ja vaikuttamassa urheiluhistorian kulkuun.

Homin myönteinen ja valoisa persoonallisuus tulevat niin ikään laajasti valotetuiksi, esimerkkinä vahvasta läsnäolosta nelilapsiselle perheelleen ei yhteiskunnan ja järjestöjen vaatimaton palvelija ole elämänsä missään vaiheessa tinkinyt. Paitsi henkilökuvaus on teos mitä kiehtovin kooste Suomen urheilun ja maailman yleisurheilun historiankirjoitusta. Loogisesti hahmotettujen asiakokonaisuuksien ja sujuvan kerrontansa myötä kirja on mukaansa tempaava lukunautinto.

 Jarmo Mäkelä

reilua_urheilua_kansi.jpg