Purola nopein, vaikka lähtö takkusi, Pulkkinen aikoo urakoida

Purola rikkoi 19-vuotiaiden SE:llä EM-hallirajan: "Juoksun loppu tuli lujaa"

Oulun Pyrinnön Samuel Purola oli vaisusta lähdöstä huolimatta kirkkaasti nopein nuorten SM-hallien 60 metrin alkuerissä Kuortaneella perjantaina. Hän voitti 19-vuotiaiden sarjassa alkueränsä ajalla 6,84.

– Lähtö oli tosi heikko, mutta nappasin juoksusta kiinni ja rullasin maaliin, Purola kertaili juoksuaan.

Purolan kauden paras ja oma ennätys on 6,75. Juoksijan mukaan tuntuma kropassa on hyvä, mutta Kuortaneella käytössä olevat lähtötelineet tuottavat hänelle ongelmia.

– Minulla on isoja ongelmia lähteä tuollaisista pikkutelineistä. Niistä ei saa tukea kantapäälle, kuten vaikka Helsingissä SM-halleissa käytössä olleista telineistä, Purola sanoi.

Toiseksi parasta vauhtia 19-vuotiaiden sarjassa piti Vantaan Salamien Riku Illukka. Hän juoksi erävoiton ajalla 6,91, joka jää vain sadasosan omasta ennätyksestä, jonka hän pinkoi viikko sitten Helsingissä.

Kaikki sarjat huomioiden alkuerien kolmanneksi nopeinta vauhtia piti 22-vuotiaiden sarjassa nopeimman ajan tehnyt juossut Porvoon Akilleksen Willem Kajander. Hän kiiti erävoittoon ajalla 6,96.

Kankaanpään Seudun Leiskun Eero Hirvinen oli 17-vuotiaiden 60 metrin alkuerin nopein ajalla 7,01, joka on 0,01 sekuntia hitaampi kuin aiemmin tänä talvena juostu oma ennätys.

HKV:n keihäänheittäjä-sprintteri Topias Laine oli 17-vuotiaiden toiseksi nopein samalla ajalla 7,25 kuin Ikaalisten Urheilijoiden Taavi Leppänen.

Pulkkinen nopein naisten 60 metrillä

Naisten sarjoissa nopeimman 60-metrisen pinkaisi Äänekosken Urheilijoiden Aino Pulkkinen. Hän oli 22-vuotiaiden nopein ajalla 7,60, joka irtosi rennolla juoksulla.

– Jalat eivät tuntuneet kovin terävältä, mutta hyvä avaus lauantaina varten, Pulkkinen sanoi.

Pulkkinen aikoo urakoida nuorten SM-halleissa, 60, 200 ja 400 metriä.

– Kaikki matkat on suunnitelmissa, mutta täytyy vähän kuunnella miltä kehossa tuntuu. Minulla on ollut vähän flunssaa, Pulkkinen sanoi.

Keski-Uudenmaan Yleisurheilun Sanni Mahonen oli 22-vuotiaiden toiseksi nopein ajalla 7,64. Kaikki sarjat huomioiden alkuerien kolmanneksi nopein oli Kiuruveden Urheilijoiden Sara Francis. Hän kiihdytti 19-vuotiaiden sarjassa erävoittoon ajalla 7,65.

Francisilla on halussaan kauden kotimainen kärkitulos 7,45, joka syntyi viikko sitten Helsingissä.

– Rento juoksu. Finaalissa mennään lujempaa, Francis sanoi.

Kaikki sarjat huomioiden erin neljänneksi nopeimman ajan teki Espoon Tapioiden Saara Keskitalo. Hän voitti 19-vuotiaiden sarjassa eränsä ajalla 7,71. Larsmo IF:n seiväshyppääjä Alina Strömberg kohensi ennätystään viidettä kertaa tällä kaudella ja oli 19-vuotiaiden kolmanneksi nopein ajalla 7,74.

Vaasan Vasaman Minttu-Maaria Alanen oli sähäkin 17-vuotiaiden tyttöjen 60 metrin alkuerissä ajalla 7,81. Toiseksi nopein oli erävoiton ajalla 7,83 pinkaissut matkan voittajasuosikki Raision Kuulan Johanna Kylmänen.

Keski-Uudenmaan Yleisurheilun Kerttu Latvala oli 17-vuotiaiden alkuerissä kolmanneksi nopein ajalla 7,87.

tuloksia


7d2_2485.jpg

Aino Pulkkinen suunnittelee urakoivansa 60, 200 ja 400 metriä.