Pitkämäki: Parempaan pitää pystyä, Mannio olympialaisiin

Pitkämäki: Parempaan pitää pystyä

Tero Pitkämäen perheeseen odotellaan näinä päivinä perheenlisäystä. Se ei kokeneen keihäänheittäjän mukaan vienyt ajatuksia Kalevan kisojen finaalissa. Seitsemäs mestaruus irtosi 82,05 kantaneella heitolla, mikä ei olympialaisiin valmistautuvaa huippuheittäjää tyydyttänyt.

– Parempaan pitäisi pystyä ja parempaa odotin. Nyt on apea mieli, Pitkämäki totesi.

Pitkämäelle mitali Kalevan kisoista oli jo uran 12. Se nostaa hänet Kalevan kisojen kaikkien aikojen mitalirohmuksi miesten keihäänheitossa. Pitkämäkeä tilastot eivät lämmitä, kun Oulussa kuudesta heitosta yksi kantoi yli 81 metriä ja toinen rapiat yli 82 metriä. Muut olivat heikompia. Oma tavoite oli 85-metrinen.

– Näillä heitoilla ei siellä pärjätä. Näillä ollaan kisaturistin roolissa, Pitkämäki muistutti olympialaisten keihästaiston tasosta.

Olympialaisiin on vielä aikaa, joten Pitkämäki ehtii jatkaa sitä työtä, jota hän teki sen jälkeen, kun Amsterdamin EM-kisat päättyivät karsintaan. Alkukaudesta hän heitti kuitenkin 85,35.

– Siinä tehtiin treenijakso ja sitten herkisteltiin tähän kisaan, mutta ei se näkynyt tuloksessa. Ei tässä auta kuin jatkaa samalla tavalla eteenpäi, Pitkämäki totesi viitaten EM-kisojen jälkeiseen aikaan.

Pitkämäki ei tuoreeltaan osannut sanoa, heittääkö hän vielä yhden kilpailun ennen Rioon matkustamista. Sellainen olisi tarjolla ainakin Joensuun Eliittikisoissa lauantaina.

Mannio: Yksi heittotreeni ennen kisoihin lähtöä

Ari Mannio heitti Kalevan kisojen finaalissa toiseksi kauden parhaallaan 81,38. Se toi paikan Rioon matkaavassa olympiajoukkueessa, kun flunssainen Teemu Wirkkala hiipui kahdeksanneksi tuloksella 75,07.

Paikka olympiajoukkueessa tyydytti Manniota, mutta heitot eivät olleet lyhyen harjoitusjakson jälkeen sitä mitä hän toivoi.

– Toisella lipsahti tuo (81,38 ) ja viimeinen (80,31) lähti vähän parempaan asentoon, mutta olisiko siinä ollut sivutuuli vai mikä, kun se nousi noin pystyyn, Mannio muisteli heittojaan.

Mannio lähtee Pitkämäen ja Antti Ruuskasen kanssa olympiakisoihin. Ennen kisoihin lähtöä hän haluaa vielä hieman hioa heittoaan.

– Haluaisin tehdä Suomessa vielä ainakin yhden hyvän heittoharjoituksen ennen kisoihin lähtöä, Mannio tuumi.

Lapinlahden Vedon Sampo Lehtola oli Oulussa kolmas kesän parhaallaan 79.47. Lehtola teki tälle kaudelle paluun kahden käsileikkauksen jälkeen ja parin vuoden kilpailutauon jälkeen. Oulussa paluu palkittiin, kun kilpailurutiini alkoi pikkuhiljaa löytyä.

– Nyt alkaa löytyä se tuntuma keihääseen. Kunto oli hyvä ja keihäs lensi harjoituksissa hyvin jo keväällä, mutta kilpailut olivat sitten aivan eri maailma. Kesti aikansa löytää askelmerkit ja tottua tähän rytmiin, Lehtola tunnusti.

Uransa 21. Kalevan kisoissa heittänyt Harri Haatainen heitti kesän parhaansa 77,42 ja oli neljäs. Hän on yhä ilman Kalevan kisojen mitalia. Hän on ollut Kalevan kisoissa neljäs jo viidesti.


7d2_4177.jpg

Ari Mannio sinetöi Kalevan kisojen kakkossijalla paikan Rion matkaavassa Suomen olympiajoukkueessa.