Pekka Aalto voitti maailman pisimmän juoksukilpailun

Pekka Aalto voitti maailman pisimmän juoksukilpailun

Helsinkiläinen postinkantaja Asprihanal Pekka Aalto voitti maailman pisimmän vuosittaisen juoksukilpailun uudella reittiennätyksellä. Aalto kiersi yhtä korttelia New York Cityssä 40 päivää 9 tuntia 6 minuuttia ja 2 sekuntia. Aalto juoksi joka päivä keskimäärin 123,5 kilometriä.

Kierrettävän korttelin ympärysmitta Queensin kaupunginosassa on 883 metriä ja se juostaan ympäri 5649 kertaa. Juoksijat heräävät aamuisin kuudeksi ja kiertävät sementtipäällysteistä rataa puoleenyöhön asti.

Aalto voitti nimellä Sri Chinmoy Self-Transcendence tunnetun kilpailun jo kahdeksannen kerran. Ensi kerran hän voitti vuonna 2000 ja viimeksi vuonna 2010. Tänä vuonna hän paransi omaa ennätystään yli kolmella päivällä. Aallon aiempi ennätys oli 43 päivää 15 tuntia 49 minuuttia ja 33 sekuntia.

Tämänvuotinen kilvoittelu oli 19:s ja tähän mennessä 37 juoksijaa maailmassa on kyennyt selviämään maaliin saakka. Pekka Aalto on useimmin kilpailun voittanut juoksija. Vuonna 2006 Tasavallan Presidentti nimitti hänet Suomen urheilulähettilääksi.

Tapahtuma on saanut nimensä Bangladeshissä syntyneeltä rauhanfilosofilta Sri Chinmoylta. Tämä ohjasi vuodesta 1970 saakka Yhdistyneiden Kansakuntien rauhanhiljentymisryhmää ja hänen nimeään kantavia humanitaarista avustustoimintaa harjoittavia keskuksia on yli 140 maassa.

Tapahtuman nimeen sisältyvä termi ’self-transcendence’ viittaa itsensäylittämiseen rauhankasvatuksen muotona: ”When we self-transcend ourselves, we do not compete with others, but at every moment we compete with ourselves.”

(Mikko Nieminen.)

 

NEW YORK CITY, Queens (NY) 14.6.-24.7.2015 XIX Kv. ultrajuoksu Sri Chinmoy Self-Transcendence

Miehet,

3100 mailia (4988,96 km): 1) Asprihanal Pekka Aalto 45 Suomi 40 päivää 9.06.02 (ME, ent. 41 päivää 8.16.29 Wolfgang Schwerk Saksa 2006). – Aalto tätä kirjoitettaessa ainoa maaliin saapunut juoksija.

LIVE-Tulospalvelu:

Sri Chinmoy

Pekka Aalto