Peiposen katse jo ensi vuodessa, syksyn maastot jäävät väliin

Peiposen katse jo ensi vuodessa

Kestävyysjuoksija Johanna Peiponen on kääntänyt katseen jo tulevan vuoden kilpailuihin. Vuosi sitten hän menestyi maastojuoksun PM- ja EM-kilpailuissa, mutta kuluvan syksyn juoksija kuntouttaa heinäkuussa jalasta löytynyttä rasitusvammaa.

Toisessa reidessä, pienessä sarvennoisessa ollut rasitusmurtuman esiaste on parantunut pikku hiljaa, mutta juoksemaan Peiponen ei ole vielä päässyt.

– Johanna on tehnyt korvaavaa harjoittelua maasto- ja maantiepolkupyörillä. Hän on kokeillut juoksemista pururadalla, mutta juoksuharjoittelua ei ole vielä aloitettu, kertoo Peiposen valmentajaäiti Aira Peiponen.

Peiponen sanoo, että kuntoutusta ei kiirehditä. Syksyn mittaan tutkimuksissa on myös pyritty selvittämään mahdolliset virheet askelluksessa, jota vastaavilta vammoilta vältytään tulevaisuudessa.

– Juoksuhalut Johannalla on kovat, mutta tänä syksynä ei enää kilpailla. Nyt katsotaan, että kaikki on varmasti kunnossa ennen kuin aletaan juosta. Annetaan vamman parantua kaikessa rauhassa, Aira Peiponen sanoo.

Johanna Peiponen, 25, juoksi viime kesänä radalla 10 000 metriä huippuaikaan 31.42,9. Kivulias reisivaiva vei sitten terän juoksusta Amsterdamin EM-kisoissa ja Rion olympialaiset Peiposen oli pakko jättää väliin. 

Rovaniemen Lappia edustava juoksija voitti maastojuoksun PM-kilpailut ja oli kymmenes maastojuoksun EM-kisoissa vuosi sitten.