”Parasta olivat malliharjoitukset”

”Parasta olivat malliharjoitukset”

18-vuotias Vasa IS:n Alex Rauhala vetää viikoittain yleisurheiluharjoituksia maahanmuuttajanuorten ryhmälle. Hän sanoo yleisurheiluohjaajakoulutuksen ja siellä läpikäytyjen malliharjoitusten olleen yleisurheiluohjaajakoulutuksen parasta antia.

Vasa IS on yksi kymmenestä Family Fresh-koulutusstipendin saaneista seuroista. Seuran toiminnassa on mukana 220-250 yleisurheilijaa ympäri vuoden. Yleisurheilukoululaisia heistä on noin 150.

Family Fresh-stipendin myötä seura koulutti viime keväänä neljä uutta yleisurheiluohjaajaa. Yhteensä ohjaajia on nyt yhteensä 23. Yksi ohjaajista on 18-vuotias Alex Rauhala, joka on harrastanut yleisurheilua niin kauan kuin muistaa. Hän juoksee pitkiä matkoja.

– Ensi kesän tavoitteenani on päästä Kalevan kisoihin 800 metrille ja menestyä siellä mahdollisimman hyvin, 1.55 matkan juossut Rauhala kertoo.

Kevään ylioppilaskirjoituksiin valmistautuva Rauhala on ohjannut lasten yleisurheilukoulua jo usean vuoden ajan. Yleisurheiluohjaajakoulutuksen hän sanoo sisältäneen sopivassa suhteessa teoriaa ja käytäntöä.

– Parasta olivat malliharjoitukset. Niissä näki, miten ja millä tavoin ohjauskerta kannattaa rytmittää. Niistä sai myös hyviä vinkkejä omaan ohjaamiseen.

Tällä hetkellä Rauhala vetää kerran viikossa yleisurheilukoulua maahanmuuttajanuorille. Osa nuorista on jopa häntä itseään vanhempia.

– Kielimuuri tuo ohjaukseen omat haasteensa, mutta suomen, ruotsin ja englannin sekoituksella mennään. Porukassa on muutamia tosi lahjakkaitakin. Eräskin hyppäsi korkeutta 170 senttimetriä, vaikka ei ollut hypännyt sitä koskaan aiemmin.

Ensi kesänä Rauhalaa työllistää jälleen Vasa IS:n yleisurheilukoulu.

– Siellä liikutaan taas pienempien lasten kanssa. Heidän ohjaamisensa on aivan erilaista kuin paljon vanhempien maahanmuuttajanuorten, sillä oppiminen tapahtuu pitkälti leikin varjolla ja sen ohessa. Koulutus antoi siihenkin hyvät eväät.