Paavo Nurmi Games avaa EM-kisakesän 2018

Paavo Nurmi Games avaa EM-kisakesän 2018

Paavo Nurmi Games (PNG) lyö Suomessa alkutahdit elokuussa Berliinin EM-kisoissa huipentuvalle yleisurheilukesälle 2018.  PNG kilpaillaan Turussa 5. kesäkuuta, eli noin viikkoa aikaisemmin kuin vuosi sitten. 

Kansainvälisen yleisurheiluliiton (IAAF) kilpailujen rankingissa Paavo Nurmi Games nousi päättyneen kauden vertailussa viisi sijaa 23:nneksi.

Kilpailun taustaorganisaation PN Turku Oy:n toimitusjohtaja Jari Salosen mukaan Paavo Nurmi Games oli rivakin nousija IAAF:n rankingin 30. parhaan joukossa.

– Unelmana meillä on sijoittua joskus kymmenen joukkoon, Salonen sanoo.

Kuluneen kilpailukauden rankingissa kymmenen parhaan joukossa oli vain Timanttiliigan kilpailuja. Paavo Nurmi Games kuului IAAF:n kilpailujen kakkoskategoriaan eli World Challenge -sarjaan.

Yli sataan maahan televisioitavan Paavo Nurmi Gamesin ensi kesän ajankohtaan vaikuttivat Venäjällä 14.6.–15.7 pelattavat jalkapallon MM-kilpailut. Salosen mukaan alkukesä tuo kisan järjestäjille haasteita, mutta avaa myös mahdollisuuksia.

– Hieman himottaisi kovan 5000 tai 10 000 metrin ratakilpailun järjestäminen. Se sopisi hyvin tuohon alkukauteen ja sitä on meiltä toivottu. Haasteena on ehkä se, että alkukesästä pitää miettiä kuinka monta teknistä lajia kuten hyppyjä kannattaa järjestää, Salonen sanoo.

Viime kesänä Paavo Nurmi Games –kisoja seurasi paikan 11 750 katsojaa.