Ollikaisen avaus 767, Samuelsson ja Showlah kärkiaikoihin

Ollikaisen avaus 767

HKV:n Roni Ollikainen löi alkutahdit Belgradin EM-halleihin tavoittelevien miespituushyppääjien hallikaudelle. Ollikainen ponkaisi kauden kotimaisen kärkituloksen 767 Helsingissä.

Samassa kilpailussa Ikaalisten Urheilijoiden Samuli Samuelsson avasi talvikauden 60 metrin ennätyksellään 6,75, joka on myös kauden kotimainen kärkitulos. HIFK:n Jasmin Showlah kiiti naisten 60 metrin kotimaiseksi kärkiajaksi 7,55.

– Hyvä, terävä fiilis. Vaikea kilpailu, kun ensimmäiset kolme hyppyä menivät puolessa tunnissa ja viimeiset kolme 15 minuuttiin, Ollikainen kertaili Nåidin pm-kilpailua Liikuntamyllyssä.

Ollikaisen tulos jää kaksi senttiä hänen vuonna 2011 ponkaisemastaan halliennätyksestä.  Helsingissä kilpailun paras hyppy syntyi heti ensimmäisellä kierroksella.

– Juoksuteho oli hyvä, mutta kahdessa viimeisessä askeleessa on vielä hiomista. Se tulee kisojen kautta, Ollikaista valmentava Harri Laiho arvioi suojattinsa kauden avausta.

Ollikainen, 26, oli loukkaantumisen takia käytännössä sivussa kauden 2015, mutta ponnisti viime kesänä 784 ja kilpaili täyden kauden. Se sai jatkoksi hyvin menneen syksyn harjoituskauden.

– Ihan suunnitelmien mukaan on menty. Ja nyt on kiva päästä hyppäämään hallikausi. Kilpailujen kautta saa sen lopputerävyyden juoksuun ja lankulle, Ollikainen totesi.

Tulosraja Belgradin EM-halleihin on 790. Niin pitkälle Ollikainen on hypännyt viimeksi 2014 ja silloinkin ulkoradoilla ja myötätuulessa. 

– Se ei tunnu mahdottomalta. Olen saanut tehtyä hyvin kaikki tärkeät hyppyharjoitukset syksyn mittaan, Ollikainen sanoo.

EM-hallit Samuelssonin ja Showlahin tavoite

Samuelsson pinkoi Liikuntamyllyssä 60 metriä kahdesti ajoin 6,82 ja 6,75. Finaalissa oma ennätys koheni 0,01 sekuntia.

– Loppukilpailujuoksussa oli parempi lähtö, vaikkei sekään mikään erikoinen ollut. Osaan lähdön harjoituksissa, mutta se tahtoo unohtua kisoissa. Nyt se oli vähän sinne päin, Samuelsson tuumi.

Talven päätavoitteena Samuelssonin silmissä välkkyvät maaliskuiset EM-hallit. Tulosraja 60 metrille on 6,70. Juoksijan mukaan rajan rikkominen on realismia.

Optikoksi tähtäävä Samuelsson on opiskellut tammikuusta lähtien Helsingissä. Hän jatkaa Mauri Salomäen valmennuksessa, mutta on saanut treeneissä apua Mikael Ylöstalolta.

– Juoksutreeneissä on aina hyvä olla joku valvova silmä paikalla, Samuelsson sanoo.

EM-hallit välkkyvät myös naisten 60 metriä voittaneen Showlahin silmissä. Hän pinkoi Helsingissä ajat 7,61 ja 7,55. Oma ennätys on viime talvena Tampereen SM-halleissa mestaruuden tuonut 7,46, ja EM-tulosraja 7,36.

– Nyt eka juoksu oli aukiveto. Toinen oli jo parempi, mutta olisin kaivannut jotakuta rinnalle. Nyt vieressä oli tyhjä rata, Showlah tuumi.

Miesten 19-vuotiaiden sarjassa Porvoon Akilleksen sprintterilupaus Lauri Tuomilehto vei voiton ajalla 6,90.

– Lähtö oli hyvä, Tuomilehto kuittasi kauden avauksen.

Koistinen ennätysvahdissa, Back kärkiaikaan

Jyväskylän Kenttäurheilijoiden Emma Koistinen pinkoi 400 metrillä kauden kotimaisen kärkiajan ja oman halliennätyksensä 55,94. HIFK:n Erik Back pudotti miesten 400 metrin kärkiajan lukemiin 49,08.

Viime ajat pika-aitojen parissa viihtynyt Koistinen totesi, että lajivalinta pika-aitojen ja 400 metrin aitojen välillä on vielä tekemättä.

– Nyt on ollut pitkästä aikaa mahdollista tehdä sellaista harjoittelua, että voi juosta 400 metriä. Hallikauden aikana on tarkoitus juosta kaikkia matkoja, katsotaan sitten hallikauden jälkeen mihin keskitytään, Koistinen sanoi.

– Juoksuna se oli ihan jees. Minun askeleelle tuo 400 metrin rytmi sopii hyvin.

 

HELSINKI, Myllypuro 21.-22.1.2017 Avoimet Nyland-Åbolandin hallimestaruuskilpailut

(Lyhyt 200 m rata.)

1. päivä 21.1.

Pojat,

60 m: 1) Rasmus Martin 14 SibVa 7,73. – 2. alkuerä: 1) Martin 7,68.

Tytöt,

Kuula (3 kg): 1) Lotta Putkiranta 14 EspTa 13,30.

2. päivä 22.1.

Miehet,

60 m: 1) Samuli Samuelsson IkaalU 6,75 (kkk), 2) Willem Kajander BorgåAk 7,00, 3) Aaro Forss HämTa 7,08, 4) Samuel Rautapalo HKV 7,08, 5) Juho Kaihlajärvi JKU 7,12. – 1. alkuerä: 1) Samuelsson 6,82 … 3) Henrico Harnoster 36 HämTa 7,30 (rugbyn SM-sarjapelaaja). – 2. alkuerä: 1) Kajander 7,00.

M19 60 m: 1) Lauri Tuomilehto 18 BorgåAk 6,90, 2) Tuukka Huuskola 19 EsboIF 7,14, 3) Juho Rönkä 19 JanJa 7,21 (ae. 7,20), 4) Joska Tommola 18 LA 7,26. – 1. alkuerä: 1) Tuomilehto 6,93. – 2. alkuerä: 1) Rönkä 7,20. – 3. alkuerä: 1) Huuskola 7,13. – M17 60 m: 1) Isac Wedenberg 16 BorgåAk 7,35.

300 m: 1) Olli Ahlgren 16 KuusankKi 37,36, 2) Elias Jrad 17 KU-58 37,40.

400 m: 1) Erik Back HIFK 49,08 (kkk), 2) Petteri Monni JKU 49,66, 3) Benjamin Stendahl 18 EsboIF 50,92. – M19 400 m: 1) Lauri Eerola 18 LA 51,34, 2) Martin Kidron 19 EspTa 51,59.

800 m: 1) Niko Viljola 17 HKV 1.56,99 (kkk), 2) Kim Kytölä 18 EsboIF 1.57,19, 3) Ossian Newby 16 HIFK 2.03,92 … 5) Atte Nevala 15 KU-58 2.04,58 (B-erän 2:nen).

60 m aj: 1) Samuel Rautapalo HKV 8,07 (kkk), 2) Edward Lindberg SibVa 8,96.

60 m aj (100 cm): 1) Vertti Viitala 19 HIFK 8,32, 2) Eelis Hirvinen 19 KankaanpSL 8,36, 3) Elias Ylöstalo 19 SibVa 8,40. – 2. kilpailu: 1) Ylöstalo 8,36, Viitala keskeytti.

60 m aj (91,4 cm): 1) Eero Hirvinen 16 KankaanpSL 8,22, 2) Batuhan Yildirim 16 HIFK 8,48. – 2. kilpailu: 1) Yildirim 8,72.

Korkeus: 1) Julius Kuusela 19 LUU 197.

Pituus: 1) Roni Ollikainen HKV 767 (kkk), 2) Valtteri Välläri 19 JanJa 708, 3) Miika Mäkinen RiihimKi 684, 4) Pyry Keränen KarkkPo 681. – Ollikainen (767, x, 743, x, x, 736).

Kuula: 1) Samuli Bryggare HKV 14,90 (come-back, ed. kilp. 3.8.2014).

Kuula (6 kg): 1) Roope Auvinen 19 SibVa 14,70.

Naiset,

60 m: 1) Jasmin Showlah HIFK 7,55 (kkk), 2) Netta Salo (o.s. Myllynen) SavRi 7,96 (ae. 7,89), 3) Sonja Nousiainen MiKV 7,96 (ae. 7,93) … Kristiina Vuorvirta EspTa ei osallistunut finaaliin (ae. 7,73). – 1. alkuerä: 1) Salo 7,89, 2) Nousiainen 7,93. – 2. alkuerä: 1) Showlah 7,61, 2) Vuorvirta 7,73.

N19 60 m: 1) Nea Mattila 18 HIFK 7,76, 2) Iida Kalliomäki 19 EsboIF 7,91 … Tiia Tammisalo 18 TP (ae. 7,75) & Gia Reinholm 18 KarhKa (ae. 7,94) eivät osallistuneet finaaliin. – 1. alkuerä: 1) Kalliomäki 7,90, 2) Amanda Liljendal 19 BorgåAk 8,07. – 2. alkuerä: 1) Tammisalo 7,75, 2) Mattila 7,80, 3) Reinholm 7,94.

N17 60 m: 1) Saara Keskitalo 17 EspTa 7,77 … Aino Bergqvist 16 HIFK ei osallistunut finaaliin (ae. 7,92). – 1. alkuerä: 1) Bergqvist 7,92. – 3. alkuerä: 1) Keskitalo 7,85.

300 m: 1) Sandra Liljendal 17 BorgåAk 41,56, 2) Saara Keskitalo 17 EspTa 41,91, 3) Inka Pöyry 13 HIFK 42,00, 4) Kia Laisi 16 EspTa 42,20, 5) Reetta Kämäräinen 17 EspTa 42,33 … 7) Ida Henricson 14 BorgåAk 43,42. – (Pöyry ja Kämäräinen juoksivat B-erässä.)

400 m: 1) Emma Koistinen JKU 55,94 (kkk), 2) Liisa Sätilä 18 EspTa 59,39, 3) Katariina Liipo EsboIF 59,56.

800 m: 1) Silja Rönkä 16 LA 2.24,22.

60 m aj: 1) Janette Rinne HKV 8,79, 2) Noora Kauranen HämTa 9,08, 3) Jandeh Jallow HKV 9,12. – 2. juoksu: 1) Kauranen 9,15. – N19 60 m aj: 1) Iida Kalliomäki 19 EsboIF 8,87, 2) Lotta Kemppinen 19 HIFK 9,11. – 2. kilpailu: 1) Kemppinen 9,07.

60 m aj (76,2 cm): 1) Camilla Kohl 17 EspTa 8,93, 2) Saga Andersson 17 EsboIF 8,96. – 1. alkuerä: 1) Kohl 8,96. – 2. alkuerä: Andersson 8,97.

Pituus: 1) Anne-Mari Lehtiö KU-58 601 (kkk), 2) Kira Kytölä EsboIF 571, 3) Ada Koistinen 18 JKU 566, 4) Gia Reinholm 18 KarhKa 562 … Kristiina Vuorvirta EspTa ilman tulosta (x, x, x).

Kuula: 1) Sara Oraheimo IFRaseb 12,72, 2) Lotta Kemppinen 19 HIFK 12,01, 3) Janette Hanski 17 KarhU 11,96 … 5) Amanda Liljendal 19 BorgåAk 11,49.

Kuula (3 kg): 1) Janette Hanski 17 KarhU 13,83, 2) Katri Erkkilä 17 BorgåAk 13,13.