ÖID:n seurat hurjassa lyönnissä

ÖID:n seurat hurjassa lyönnissä

Kolmannen Kunniakierrosviikon alku ja Yleisurheiluviikon käynnistyminen toi mukanaan hurjan määrän tapahtumia, yhteensä 32. ÖID:n seurat näyttivät heti mitä Kunniakierroksella voi saada aikaan, kun Malax IF, IF Drott ja IF Åsarna sekä Gamlakarleby IF suoriutuivat erinomaisella tasolla. Näyttää siltä, että Etelä-Pohjanmaan piirin ”Suomen Ennätys” vajaa 250 000 euroa on vaarassa rikkoitua tänä suvena. Lisäksi Varkauden Kenttä-Veikot säilytti hienosti oman tasonsa.

22.05.    Kyrön Voima 1 862 euroa

22.05.    Alajärven Ankkurit 2 600 euroa

22.05.    Reisjärven Pilke 2 200 euroa

22.05.    Nivalan Urheilijat 4 700 euroa

22.05.    Iitin Pyrinnön tapahtuma oli jälleen onnistunut ja tunnelmaltaan iloinen. Mukaan mahtui porukkaa monilla eri tavoitteilla. Toiset juoksivat tosissaan, toisten vaihtaessa kuulumisia omaan tahtiinsa kävellen. Osallistujia saapui paikalle ennätykselliset noin 60 ja rahaa saatiin kokoon 3 055 euroa. Tapahtuman kovin juoksija oli Teemu Huppunen huimalla 40 kierroksellaan. Seuran kovimmat kerääjät olivat Suvi Vaittinen 560 €, Aino Salo 220 € ja Teemu Huppunen 200 €, viestitti Suvi Vaittinen Kausalasta.
 

22.05.    Virkby Start 2 000 euroa

22.05.    Nurmeksen Sepot 2 300 euroa

22.05.    Polvijärven Urheilijat 8 943 euroa. Tuloksen takuumiehenä toimi suurkerääjä Kari Haikonen ennätyksellään 7 241 euroa.

22.05.    Varkauden Kenttä-Veikot saivat nauttia loistavasta kelistä omassa tapahtumassaan, jossa oli porukkaa liikkeellä juosten, kävellen ja pyörätuolilla. Noin 30 osallistujan voimin saatiin kasaan komeat 10 700 euroa. Tutut suurkerääjät Timo Eronen 6 200 euroa ja Tenho Pakarinen 3 600 euroa olivat hyvän tuloksen takuumiehet. Kovimmista juoksusuorituksista vastasivat seuran rahastonhoitaja Ari Kuvaja 34 kierroksella ja 17 -vuotias Elli Hiltunen 32 kierroksella.

22.05.    Varpaisjärven Vire 1 295 euroa

22.05.    Noormarkun Nopsa keräsi noin 2 200 euroa. Seuran kovimmat kerääjät olivat Jenni Walli 1 340 € ja Jouko Naskali 672 €. Kovimmasta vauhdista radalla vastasi Julia Rintala, 32 kierrosta.

22.05.    Malax IF – friidrott näytti kuinka pienistä puroista voi koostua upea tulos. 68 osallistujan voimin pottiin kertyi komeat 12 002 euroa. Tuloksesta kertoo jotakin se, että 26 juoksijan keräyssumma oli 200 euroa tai enemmän. Seuran parhaita kerääjiä olivat Kent Söderlund 1 215 €, Luie Nordström 560 €, Emil Appel 537 € ja Krister Lundfors 518 €. Kovinta vauhtia radalla piti Krister Lundfors kiertäen jopa 42 kierrosta. Myös Michaela Räfsbäck juoksi hienosti, yhteensä 35 kierrosta. Ilahduttavinta oli mahtava tunnelma, juoksuilo ja erittäin runsas nuorten osallistuminen ja juokseminen koko tunnin ajan, raportoi seuran KK-vastaava Mikael Appel.


malax1.jpg

malax2.jpg

,

23.05.    Juvan Urheilijat 700 euroa

23.05.   Suomussalmen Rasti kokosi yhteensä 2 145 euroa. Seuralla oli hauska idea juosta Kunniakierros 100m x 100m viestinä Suomen juhlavuoden kunniaksi.Tavoiteaikana oli Martti Vainion SE 27.30.

,


ssr2017.jpg

,

23.05.    Ypäjän Yllätys 452 euroa

23.05.    Viitasaaren Viesti 2 190 euroa

23.05.    Virolahden Sampo

23.05.    Orimattilan Jymy 3 327 euroa

23.05.    Esbo IF 510 euroa

23.05.    Liljendal Idrotts Klubb 2329 euroa

23.05.    Oulun Pyrintö 3 500 euroa

23.05.    Kuusamon Erä-Veikot keräsi 27 henkilön voimin mukavat 5 135 euroa.

23.05.    Kankaanpääan Seudun Leisku

23.05.    Turun Urheiluliitto 3 673 euroa

23.05.    IF Drott 20 724 euroa

24.05.    Kuortaneen Kunto 2 089 euroa

24.05.    Forssan Salama 5 500 euroa

24.05.    Paltamon Urheilijat 2 278 euroa

24.05.    Liperin Taimi 3 400 euroa

24.05.    Perniön Urheilijat 800 euroa

24.05.    Gamlakarleby IF:s friidrottssektion är nöjda med resultatet, 14 500 €. Folk ställer bra upp och i år gynnades evenemanget också av perfekta väderförhållanden på Kyrkbackens plan. Håkan Prest var igen den som samlade in den största summan, 3 326 euro. Patrik Storbacka löpte in 1 116 euro, Jan-Erik Thylin 1 920, Daniel Store 1 135, Kristian Ånäs 1 050 och Peter Lerbacka 1 000 euro. Längsta sträckan löpte Malin Enlund med sina 44 varv. Bäst av männen var Patrik Storbacka, 33 varv. Unge Niklas Sällinen löpte 28 varv. Totalt 55 löpare deltog i GIF:s ärevarv. Det är ett par mera än i fjol. (Österbottens Tidning / Patrik Sundqvist)

24.05.    IF Åsarnan Kunniakierros Alavetelissä juostiin lämpimissä ja aurikoisissa merkeissä. Hyvä sää toi kentälle suuren joukon katsojia juoksijoiden seuraksi. Oli ilo nähdä suuri määrä junioreita mukana ja junnut juoksivatkin suuren osan keräyssummasta, joka nousi samoihin lukemiin kuin viime vuonna – 30 220 €. Osallistujia oli kaiken kaikkiaan 95 ja suurin osa heistä kiersi kentän yli 20 kertaa. Pisimmälle ehtivät Stefan Storvall 39 kierrosta ja Markus Brännström 32 kierrosta. Parikymmentä juoksijaa kiersi yli 25 kierrosta tunnin aikana. Suurimmat kerääjät olivat viime vuodelta tutut Sofia Storbjörk 2 120 €, Stefan Storvall 1 840 € ja Fredrik Björkqvist 1 450 €.

ÖID:n Kunniakierrosvastaava Christer Aspfors oli koko illan mukana kannustammassa juoksijoitamme. Haluammekin tässä yhteydessä kiittää häntä kannustavasta ja asiantuntevasta työstä Kunniakierroksen parissa. Lisäksi suuret kiitokset kaikille juoksijoille ja heidän sponsoreilleen – tästä on hyvä jatkaa, viestitti seuran KK-vastaava Pia Björkqvist innostuneesti.

,


asarna3.jpg