Ohkolan koululla iloittiin Elovena Voimapäivästä

Mäntsälän Ohkolassa liikuttiin helatorstain aattona aurinkoisessa Elovena Voimapäivässä. Keski-Uudenmaan Yleisurheilun Amanda Paavilaisen vetämä päivä sai hien pintaan sadalle kyläkoulun oppilaalle.

- Olemme hakeneet Elovena Voimapäivää monena vuonna, mutta nyt meitä viimein onnisti. Tapahtumaa on odotettu oppilaiden keskuudessa innolla. Kun paikalle saapuu ulkopuolinen vetäjä, meininki on ihan toista kuin oman porukan kesken, Ohkolan koulun apulaisrehtori Pia Ström toteaa.

4000 asukkaan Ohkolan kylällä yleisurheilu on tuttu laji. Moni lapsista on mukana paikallisen seuran, Ohkolan Okan, toiminnassa.

- Tällaiset koulun pihalle ja toimintaympäristöön tuotavat tapahtumat ovat erittäin tervetulleita. Lapset silmin nähden viihtyvät ja oppivat uutta, ja esimerkiksi keihään- tai moukarinheiton opetukseen saa tässä itsekin hyviä vinkkejä, Ström jatkaa.

Iloisia ilmeitä ja hikipisaroita otsilla

40 minuutin automatkan päässä Helsingistä sijaitsevassa Ohkolassa ja sen perinteisessä kyläkoulussa on mainio yhteishenki. Pia Strömin mukaan koulussa noudatetaan periaatetta, jossa kaikki leikkivät kaikkien kanssa. 100 oppilaan kyläkoulussa on lapsia, joiden vanhemmatkin ovat olleet Strömin oppilaita.

- Kylässä on sukuja, jotka ovat asuneet Ohkolassa useiden sukupolvien ajan. Paikalliset tuntevat toinen toisensa ja ovat paljon tekemisissä keskenään. Kaikki koulun viisi opettajaakin asuvat kylällä, Ström kertoo.

Keski-Uudenmaan Yleisurheilun Amanda Paavilaiselle ohjaaminen on tuttua puuhaa. Hän vetää seurassa sekä lasten liikuntaleikkikoulua, että yleisurheilukoulua. Amandan taitavassa ohjauksessa Ohkolan koulun 1-6-luokan oppilaat pääsivät heittämään keihästä ja moukaria, harjoittelemaan hyppäämistä sekä juoksemaan aidoilla ja ilman.

Livia, Ahti, Tuure ja koko muu lapsijoukko pinkoi loppuleikissä pakoon mustekalaa ja keskusteli hengityksen tasaannuttua terveellisistä välipaloista. Päivän päätteeksi kaikki saivat herkulliset Elovena välipalakeksit.

- Ohjaajan näkökulmasta on palkitsevaa, kun lapset ovat näin innolla mukana. Yhtäjaksoinen, 10 minuutin juoksu- ja hyppyratakierros voi olla pienille pitkä aika, mutta nämä lapset olivat tarkkaavaisesti mukana ja jaksoivat hienosti tehdä kaikki harjoitukset, Paavilainen kiittelee.

24.05.2017 - 14:20