Nurmen nimikkolajin juoksijoille New Yorkissa kutsu Turkuun

Nurmen nimikkolajin juoksijoille New Yorkissa kutsu Turkuun

Yleisurheilun hallikisojen amerikkalainen klassikko Millrose Games ei unohda takavuosien vetonaulaansa Paavo Nurmea. New Yorkissa juostaan 11. helmikuuta Nurmen mukaan nimetty huipputason kahden mailin kisa. Samanlainen herkkupala halutaan tarjota myös 13. kesäkuuta Turun Paavo Nurmi Gamesin yleisölle.

– Koko Millrose Gamesin kahden mailin kilpailijajoukko saa kutsun Paavo Nurmi Gamesiin. Samaan aikaan jatketaan keskusteluja myös Mo Farahin saamisesta juoksuun, sanoo PN Turku Oy:n toimitusjohtaja Jari Salonen.

Millrose Gamesin kahden mailin kärkinimiin lukeutuu muiden muassa 1500 metrin tuore amerikkalainen olympiavoittaja Matthew Centrowitz.

Aikanaan juoksuillaan kilpailujen katsomot täyttänyttä Nurmea muistetaan Millrose Gamesin yhteydessä muutenkin kuin nimikkolajilla.

– Kisaa edeltävänä iltana järjestetään New Yorkin Central Parkissa New York Athletics Clubilla Night Of The Champion -tilaisuus, jossa Paavo Nurmen perintö, Turku ja Suomi ovat esillä, Salonen kertoo.

USA-yhteyttä vaalitaan

Salosen mukaan Nurmen aikanaan luomaa henkilökohtaista, lämmintä suhdetta Yhdysvaltoihin halutaan vaalia monesta syystä.

– Nurmi säilytti vahvan henkilökohtaisen yhteyden Yhdysvaltoihin läpi elämänsä. Olemme avanneet yhteyden osana perintötyötä, mutta myös löytääksemme konkreettisia yhteistoimintamuotoja eri tahojen kanssa. Tämä on osa Paavo Nurmi Gamesin kansainvälistymistyötä, Salonen sanoo.

Millrose Gamesin yhteydessä Paavo Nurmi, Turku ja Suomi ovat esillä NBC:n televisioiman kilpailun selostuksissa, graafikoissa, erıkoisvideolla kilpailuareenalla ja kilpailun printtimateriaaliassa.

– Viemme New Yorkiin Millrose Games -kilpailuviikolle myös oman viestintäryhmän. Haluamme olla mukana ylläpitämässä amerikkalaisen median kiinnostusta Nurmen perintöön, Salonen sanoo.

Paavo Nurmen ME-juoksut täyttivät aikanaan amerikkalaiset kilpailuareenat, kuten Madison Square Gardenin, illasta toiseen. Nurmen suosiota noina vuosina Yhdysvalloissa kuvaa se, että New York Times kirjoitti hänestä tammi-maaliskuussa 1925 yli 70 uutista.