Nuorisovalmennuksen kehittämisohjelma käyntiin

Nuorisovalmennuksen kehittämisohjelma käyntiin

Suomen Urheiluliito julisti syksyllä haettavaksi superseurojen nuorisovalmennuksen kehittämisohjelman. Sen tavoitteiksi on asetettu nuorisovalmennusryhmien laaduntaminen, päätoimisuuden lisääntyminen yleisurheiluseuroissa ja keskusseurojen vahvistaminen sekä sitä kautta heidän vahvempi tuki ympäristöön.

 Nuorisovalmennuksen kehittämisohjelman kautta jaetaan tänä vuonna reilut 100 000 euroa uusien henkilöiden palkkaamista tai työajan lisäämistä tukemaan. Kehittämisohjelmaan valittiin kahdeksan seuraa.

Tämän vuoden tuen tulevat saamaan Helsingin Kisa-Veikot/Kalle Simpanen, HIFK/Alexander Holthoer, Jyväskylän Kenttäurheilijat Antti Mero jr, Keski-Uudenmaan Yleisurheilu/Mikko Kaipainen, Lahden Ahkera/Joonas Makkonen, Lappeenrannan Urheilu-Miehet/Tommi Viskari, Tampereen Pyrintö/Pauliina Savijoki ja Turun Urheiluliitto/Jani Ratia.

Oman seuran toiminnan laaja-alaisen kehittämisen lisäksi jokaiselle tuen saaneelle seuralle on velvoitteita huolehtia seuran toiminta-alueen lähiympäristöstä. Tuki ja luottamus omaan seutuun lisääntyvät hyvän työn kautta.

 – On tärkeää lisätä päätoimisten määrää seuroissa. Liittona olemme tukemassa tätä kehitystä. Heidän olennaisena tehtävänä on tukea seuran ohjaajien ja valmentajien työtä, jotta toiminta seurassa tulee entistä laadukkaammaksi, kommentoi seurapalvelujohtaja Harri Aalto.

Nuorisovalmennuksen kehittämisohjelmaan valitut seurat palkattuine valmentajineen ja seuran vastuuhenkilöineen kokoontuivat kuulemaan infon yhteisistä pelisäännöistä ja luomaan yhteistä näkemystä tuleviin haasteisiin Helsinkiin.