Nummi lauloi Tera-finaalin liikkeelle: Nämä ovat kultahetkiä

Seuracupin Tera-sarjan finaali sai Espoossa tunteikkaan startin, kun kävelijä Taika Nummen laulu ja kannustussanat saattelivat joukkueet taistoon. Hetki painui myös monet kerrat seuracupissa urheilleen kävelijän mieleen.
- Olin tosi otettu, kun pyydettiin olemaan mukana ja laulamaan, nyt kun en itse voi osallistua, Nummi sanoi.

Nummi on pikkuhiljaa palautumassa rasitusvaivasta, joka piti hänet sivussa kesän kisoista.
- Olen itse ollut seuracupissa kävelijänä ja kestävyysjuoksijana. Päällimmäisenä on jäänyt mieleen yhdessä tekeminen. Se kun on pistetty hiuksia kuntoon ja tehty kasvomaalauksia, Nummi sanoo.
- Kaverit ja yhteisö ovat minulle urheilussa se kaikkein tärkein juttu. Se on motivoinut ja pitänyt mukana. Yleisurheilu on yksilölaji, mutta seuracup ja sen tapaiset kilpailut ovat urheilun kultahetkiä ja suola.

Nummen omassakin elämässä asiat ovat reilassa.
- Olen aloittanut kauppatieteen opinnot Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulussa ja päässyt jo tekemään kävelyharjoituksia kevennysmatolle. Elämä hymyilee.

www.seuracup.fi