Nokelaisella voitokas kauden avaus, Kinnunen ja Jaakkola vireessä

Nokelaisella voitokas kauden avaus

Joensuun Kataja Heidi Nokelaisen siirsi naisten keihäänheiton kauden kotimaisen kärkituloksen lukemiin 57,94 Vantaalla. Hän voitti Kultainen Keihäs -kilpailun.

– Keihään hallinnassa oli ongelmia. Kolmessa ensimmäisessä heitossa oli tehoa, mutta ne eivät lähteneet hyvään asentoon, Nokelainen totesi.

Nokelaisen voittoheitto syntyi toisella kierroksella. Hänen toiseksi pisin heittonsa kantoi 57,70. Sen hän sivalsi viimeisellä kierroksella.

– Kisa oli ihan ok. Sellainen 58 metriä oli kipuraja ja jäin siitä muutaman sentin, Nokelainen kertali.

Alkuviikosta harjoitusleiriltä Leonista Espanjasta palannut Nokelainen kilpailee seuraavan kerran Lahden Eliittikisoissa kesäkuun alussa.

– Sitä ennen ehti hyvin levätä ja vähän harjoitella.

Jenni Kangas oli Vantaalla toinen 57,33 kantaneella heitolla. Kunnon mukainen tulos jäi tulematta, kun heitto ei teknisesti luonnistanut.

– Vaikeaa oli. En saanut jännitystä haltuun. Verryttelyssä tuli hyviä heittoja, Kangas sanoi.

– Minulla heiton tekninen onnistuminen on todella paljon kiinni korvien välistä. Toivottavasti jännitys tässä kisojen mukaan vähenee.

Jaakkola ja Kinnunen vireessä

Soinin Sisun Jelena Jaakkola heitti Vantaalla kolmanneksi tuloksella 56,92. Se on Soinin Sisun heittäjä pisi kaari sitten 2008, jolloin hän heitti ennätyksensä 58,89.

Vantaalla Jaakkola jätti kisan kesken toisen kierroksen jälkeen. Hänellä oli aiemmin tällä viikolla pohjekramppi ja nyt pohkeessa oli tuntemuksia, joten kisa keskeytyi varotoimena.

– Kyllä se 60 metriä on Jelenalle tällä kaudella mahdollinen, Jaakkola valmentaja Kari Ihalainen sanoi.

Tohmajärven Urheilijoiden Oona Sormunen oli viides tuloksella 55,73 ja Uudenkaupungin Kenttäkarhujen Elina Kinnunen, 18, viides ennätyksellään 52,83. Aiempi oli hiljattain heitetty 52,73. Kinnunen heittää ensimmäistä kauttaan naisten keihäällä.

– Ihan hyvä kilpailu. Tekniikan kanssa on kuitenkin vielä tekemistä. Vauhdinjuoksu saisi tulla paremmin, Kinnunen totesi.

Tuloksia