Nikkanen taltutti selkävaivan, Murto haluaa voittaa Peinadon

Nikkanen taltutti selkävaivan

Seiväshyppääjä Minna Nikkanen palaa kahden viikon mittaiseksi venyneeltä kilpailutauolta Paavo Nurmen kisoissa. Pari viikkoa sitten Lapinlahden Eliittikilpailun jälkeen iskenyt selkävaiva on talttunut.

– Tässä on ollut aika haasteellinen viikko. Ei ole ollut liikaa aikaa valmistautua tähän kisaan, Nikkanen sanoo.

Nikkasen arvion mukaan ilmeisesti nikamista juontuva vaiva poiki 2-3 päivää kiusanneen krampin. Kun se suli, Nikkanen alkoi harjoitella maltilla, mutta jätti Kuortaneen Eliittikilpailun juhannuspäivänä varmuuden vuoksi väliin.

– Olen juossut, tehnyt vähän telinevoimistelua ja nyt tein ponnistuksia. Rasitusta on lisätty pikkuhiljaa, Nikkanen kertoo.

Nikkanen ylitti talvella hallissa ennätyksensä 461. Keväällä hyvin onnistuneen Formian leirin jälkeen hän ehti hypätä neljä kilpailua ennen kuin selkävaiva iski.

Toistaiseksi kesän paras tulos on 445, mutta Nikkasen mukaan edellytykset hypätä korkealta, jopa oma ennätys, ovat olemassa.

– Sieltä voi tulla yllättävän hyväkin tulos, hyppääjä ennakoi Paavo Nurmen kisoja.

Nikkanen perustaa optimisminsa siihen, että kesän kisahypyissä hän ei ole onnistunut teknisesti tekemään sitä mihin kropassa olisi edellytyksiä.

– Verryttelyssä olen hypännyt isommilla seipäillä kuin ennen. Jos saan hypyt onnistumaan kisoissa samalla tavalla kuin verkassa, kesän paras tulos voi nousta reippaastikin, Nikkanen ennakoi.

Onnistuminen loisi sopivasti itseluottamusta ennen ensi viikolla Amsterdamissa alkavia EM-kisoja.

Murto: Peinadolle jauhot suuhun

Turun kilpailu on EM-kisojen kenraaliharjoitus myös Wilma Murrolle. Hänellä tosin on mielessä EM-kisojen ohella myös junioreiden MM-kilpailut.

 – Eniten odotan Venezuelan Rosbeilys Peinadon kohtaamista. Hänellä on junioreiden maailman kärki (456) tältä kaudelta. Hänelle pitäisi saada pistettyä jauhot suuhun MM-kisoja ajattelun, Murto sanoo.

Murto ylitti talvella junioreiden ME:n 471. Kesän kisoissa tulokset ovat vaihdelleet. Kesän paras 450 on ylittynyt kahdesti, mutta viimeisin kilpailu Kuortaneella juhannuksena päättyi siihen, että aloituskorkeus jäi ylittämättä.

– Jos Kuortaneelta jotakin oppi, niin sen, että kun on hyvää sää, pitää uskaltaa aloittaa isommilla seipäillä, Murto sanoo.

– Minulla oli siellä viimeisessä yrityksessä aloituskorkeudesta kaksi pykälä isompi seiväs kuin normaalisti ja sekin oli liian löysä, Murto sanoo.

Ensi viikon EM-kisaan valmistautuminen näkyy Murron taktiikassa Turussa.

– Haluan saada paljon hyppyjä EM-kisoja ajatellen ja siksi varmaan hyppään alusta lähtien kaikki korkeudet.

Amsterdamin EM-kisoja ajatellen Sveitsin Nicole Büchler on Turussa Nikkaselle ja Murrolle mainio mittari siitä missä Euroopan huipputaso juuri tällä haavaa menee.

Büchler on talven MM-hallien nelonen. Hän ylitti kevätkesällä ennätyksensä 478 ja on Euroopan tilastossa toisena. Kesän viidessä kilpailussaan hän on ylittänyt neljästi vähintään 470, viimeksi Kuortaneella 472.

Lisätietoa: tästä linkistä