Nikkanen taivutti neljänneksi, Murto kuudes

Murto kuudes

Juoksuasennon ailahtelu ja ongelmat askelmerkin kanssa torppasivat Minna Nikkasen yritykset korkeudesta 453 Kansainvälisen yleisurheiluliiton (IAAF) hallisarjan seiväshyppykilpailussa Birminghamissa.

Nikkanen oli sarjan päätöskilpailussa neljäs ylitettyään 443. Wilma Murto taivutti 433 ja oli kuudes.

Kilpailun voitti Kreikan Katerina Stefanidi, joka ylitti 463. Sveitsin Nicole Buchler ja Yhdysvaltain Mary Saxen oli toinen ja kolmas tuloksella 453.

Nikkanen meni 433 ensimmäisellään, samoin 443, mutta yritykset korkeudesta 453 eivät tuottaneet tulosta.

– Tein korkeuteen 453 pienen siirron askelmerkkiin, kun edellinen hyppy jatkui niin hyvin. Siirsin sitä kuitenkin hieman liian kauas ja pari seuraavaa hyppyä ailahteli, kun en saanut sitä siirrettyä kohdilleen, Nikkanen sanoi.

Nikkasen mukaan juoksuasento vaihteli sen verran, että askelmerkin kohdalleen saaminen oli tuskaa. Tänä talvena Nikkanen on ylittänyt 455, mutta edellytyksiä parempaan on.

– Se on pienestä kiinni, että juoksu lähtisi kulkemaan, Nikkanen sanoo.

Murto aloitti korkeudesta 433. Se meni kolmannella, mutta 443 oli tällä kertaa liikaa.

– Juoksu tuntui hyvältä, mutta se vaihteli. Noista 443 yritystä ei oikein jäänyt mieleen mitään. Vaihdoin siihen seipään ja kerran pääsin sinne riman päälle, Murto totesi.