Nikander ja Kuljukka juoksivat sarjavoitot Lidingössä

Nikander ja Kuljukka juoksivat sarjavoitot Lidingössä

Länsi-Uudenmaan Urheilijoiden Saara Nikander ja Lahden Ahkeran Aino Kuljukka juoksivat kaksoisvoiton junioreiden ja nuorten 10 kilometrin kilpailussa Lidingöloppetissa Ruotsissa.

Nikander oli perinteikkäässä maastojuoksun massatapahtumassa 22-vuotiaiden ja koko nuorten juoksun nopein ajalla 37.32. Kuljukka oli toiseksi nopein ja samalla 17-vuotiaiden ykkönen ajalla 37.56.

Kuljukka karkasi juoksussa kärkeen alkumatkasta, mutta Nikander nousi ohi kaksi kilometriä ennen maalia. Reitillä oli napakat nousut kahden ja viiden kilometrin kohdalla.

– Olisi ollut kiva, kun siinä lopussa olisi ollut vielä joku kirittämässä. Nyt en saanut itsestäni ihan kaikkea irti, Nikander totesi kantapään kunnosta.

Nikander, 22, kilpaili talven hallikaudella, mutta rasvapatjan tulehdus oikean jalan kantapäässä piti hänet sivussa kesän ratajuoksuista.

– Ei se ihan sataprosenttisessa kunnossa ole vieläkään, mutta sillä pystyy nyt hyvin juoksemaan, Nikander sanoi.

Forssan Salamien Astrid Snäll, 16, oli 17-vuotiaissa kolmanneksi nopein ajalla 39.13 ja koko juoksun kuudes. Savonlinnan Riennon Reetta Joronen oli 17-vuotiaissa neljäs (39.50) ja Lahden Ahkeran Salla Laukkanen kuudes (41.01)

Naisten 30 kilometrin kilpailussa Lahden Ahkeran Pauliina Utriainen oli parhaana suomalaisena neljästoista ajassa 2.12.48. Kilpailun voitti Ruotsin Maria Larsson ajalla 1.56.51. Entinen huippujuoksija ja kahdesti Lindingölopetin urallaan voittanut Malin Ewerlöf, 44, oli toinen (1.58.51).

Miesten 19-vuotiaiden 10 kilometrillä Loviisan Torin Remi Lindholm oli kolmas (33.34) ja Kevin Lindholm 17-vuotiaissa viides (34.58).

Miesten kilpailun voitti Kenian Japhet Kipkorir, joka selvitti 30 kilometrin reitin ajassa 1.37.52. Etiopian Desta Kibrom oli toinen (1.37.53). Tampereen Ruotsi-ottelussa 10 000 metriä voittanut David Nilsson juoksi miesten kilpailussa parhaana eurooppalaisena kolmanneksi ajalla 1.38.45.

Lindingö, Ruotsi:

Lidingöloppet maastojuoksukilpailu:

Miehet, 30 km: 1) Japhet Kipkorir Kenian 1.37.52.

19-v. 10 km: 1) Merih Haben Kidane Ruotsi 33.20,…3) Remi Lindholm Suomi 33.34.

17-v. 10 km: 1) Mohammed Omar Ruotsi 33.40,…5) Kevin Lindholm Suomi 34.58.

Naiset, 30 km: 1) Maria Larsson Ruotsi 1.56.54., 2) Malin Ewerlöf Ruotsi 1.58.51,…14) Pauliina Utriainen Suomi 2.12.48.

22-v. 10 km: 1) Saara Nikander Suomi 37.22.

17-v. 10 km: 1) Aino Kuljukka Suomi 37.56, 2) Maja-Line Sande Ruotsi 38.40, 3) Astrid Snäll Suomi 39.13, 4) Reetta Joronen Suomi 39.50,…6) Salla Laukkanen Suomi 41.01. 

Tuloksia