Neziri, Pitkämäki, Ruuskanen ja Mörö luottavaisina EM-kenraaliin

Neziri

Yleisurheilun kotimaiset kärkinimet seilasivat rennon odottavissa tunnelmissa Paavo Nurmen kisojen mediaristeilyllä Aurajoella. Keskiviikon kisa on monelle EM-kisojen kenraali ja se kuului puheissa.

– Tosi hyvä kisa on tarjolla. Itse odotan, että pääsen ottamaan uusinnan Karolina Koleczekin kanssa, jolle hävisin 22-vuotiaiden kisoissa, pika-aituri Nooralotta Neziri viittasi vuoden 2013 Tampereen kisojen mitalitaistoon, jossa puolalaisjuoksija oli toinen ja Neziri kolmas.

Kahdessa edellisessä startissaan varsin erilaisissa oloissa SE:t 12,82 ja 12,81 juossut aituri toivoo, että pystyy juoksemaan Turussa samalla tasolla.

– Voitto ja aika sinne 12,80:n pintaan, Neziri kaavaili tavoitteitaan juoksussa, jossa hän on kuluvan kesän tilastoajoilla suosikki.

EM-kisoihin valittu keihästrio Tero Pitkämäki, Antti Ruuskanen ja Ari Mannio kohtaa Turussa Saksan Thomas Röhlerin ja Egyptin Ihab Adelrahmanin tapaiset maailman valiot, eikä tarkoitus ole hävitä.

– Olisi pirun hyvä suunnitelma uusia se viimevuotinen temppu, Pitkämäki muisteli Ruuskasen puheiden siivittämänä viime vuoden kisojen voittoheittoaan 89,09, mutta maalasi sitten kisaa enemmän EM-kenraalina.

– Kuortaneella tuli juhannuksena kaksi hyvää heittoa. Jos nyt saisi 3-4 hyvää heittoa.

Kuortaneen jälkeen Pitkämäki totesi, että vauhtijuoksun kanssa pitää vielä aavistuksen passailla koska kilpailurutiinia ei ole tarpeeksi. Turku on hänelle kesän kolmas startti, ja tarkoitus on ainakin aloittaa kilpailu aavistuksen varovaisella vauhdilla.

– Lähden nytkin liikkeelle maltilla. Tänä kesänä parhaat heitot ovat tulleet ensimmäisellä heitolla, jonka teen maltillisella vauhdilla. Se on minulle harvinaista, yleensä onnistun parhaiten viimeisillä.

Ruuskanen: Mahdollisuudet hyvään tulokseen

Pitkämäen kesän paras on Kuortaneella heitetty 85,35. Ruuskanen haki Kuortaneella tovin askelmerkkiä ja sipaisi sitten 86,90. Heitto jätti hyvän kutinan kroppaan Turun kisaa ajatellen.

– Kuortaneella heitossa oli hyvä rytmi ja juoksu kulki. Siinä on mahdollisuuksia hyvään tulokseen, Ruuskanen ennakoi.

EM-joukkueeseen valittu Mannio on kesän mittaan heittänyt 81,21, eikä se tyydytä heittäjää.

– Ajoituksesta se on kiinni. Vähän pitäisi tulla rohkeammin heiton loppuun. Nyt tavoitteena on saada tasainen sarja aikaiseksi ja sellaisia perusvarmoja heittoja, Mannio sanoo.

Mörön askelrytmitys säästää lonkkaa

Oskari Mörö kuvaa viime vuonna 48,40 juossen Puolan Patryk Dobekin ja Viron Rasmus Mägin tähdittämää 400 metrin aitojen kisaa EM-finaalitason mittelöksi.

– Pirun kova kisa, odotan itseltäni kauden parasta, Mörö sanoo.

Mörö on saanut sitkeän lonkkavaivan kivuttomaksi sisukkaalla kuntoutuksella ja kahdella kortinisopuudutteella. Vaiva pakotti juoksijan vaihtamaan juoksun lähdön jo viime kesänä niin, että hän pystyy tulemaan ensimmäiselle aidalle vasen eikä oikea jalka edellä. Se näkyy edelleen myös askelrytmityksessä.

– Kaksi ensimmäistä aitaväliä menee 14 askeleella ja takasuoran välit 13 askeleella. Sen jälkeen juoksen 14 ja 15 askeleen rytmillä. Näin pääsen paremmin aitomaan vasuri edellä. eikä lonkka rasitu, Mörö kertaa.

Mörön kesän paras on 49,97. Olympiakisaraja 49,40.

– Nyt en voi ajatella olympiarajaa. Juoksu menee silloin puristamiseksi.

Kangas: 60 metriä rikki, Mäkelä terävyyttä loikkiin

Naisten keihäässä vahvan kauden heittänyt Jenni Kangas kohtaa muiden suomalaisten EM-edustajien Heidi Nokelaisen ja Sanni Utriaisen kanssa muiden muassa Saksan Christine Öbergföllin ja tukun kovia kansainvälisiä nimiä.

Kankaan tavoite on siirtyä Utriaisen ja Kuortaneella 60 metrin rajan puhkaisseen Nokelaisen kanssa 60 metrin kerhoon.

– On se mennyt harjoituksissa, pariin otteeseen, Kangas sanoo 60 metrin rajapyykistä.

Miesten moukariringissä Tuomas Seppänen ja David Söderberg kohtaavat maailmantilaston kärkimiehet.

– Kun katsoin starttilistaa, niin jos olen viiden sakissa, menee aika hyvin, Seppänen tuumi.

Naisten kolmiloikassa Kristiina Mäkelä testaa EM-kisavirettään lujassa seurassa. Mäkelän mukaan hyppäämiseen löytyi edellisessä kilpailussa Jyväskylässä jo oikea malli. Turussa tavoite on saada jalat ottamaan iskut terävästi vastaan.

– Jyväskylässä loikat tahtoivat vielä mennä vähän läpi, Mäkelä sanoo.

Lisätietoa: tästä linkistä

 


img_8898.jpg

Antti Ruuskanen löysi viimeiseen heittoon hyvän rytmin ja vauhdin Kuortaneella. Turussa tarkoitus jatkaa samalla muotilla.


img_8939.jpg

Tero Pitkämäki hakee Turun EM-kisakenraalista 3-4 hyvää heittoa ja kehitystä Kuortaneen juhannuskisaan nähden.

,