Neziri pinkoi pika-aidat 13,21: Vähän olen pettynyt aikaan

Sateinen sää haastaa urheilijoita

Nooralotta Neziri oli tyytyväinen 100 metrin aitojen toiseen sijaan hyvätasoisessa juoksussa Saksan Dessaussa. Tulos 13,21 ei kuitenkaan ollut aivan sitä mitä Neziri haki ja odotti.

– Vähän olen pettynyt aikaan. Juoksu oli pikkuisen sellaista pompottamista. Alku meni hyvin, juoksun keskivaiheilla oli hakemista, ja loppu meni taas hyvin, Neziri summasi.

Dessaun kilpailu juostiin tuulettomassa säässä. Kilpailun voitti Yhdysvaltain Christina Manning ajalla 12,95. Nezirin taakse jäi 13 sekunnin alittajia kuten Kolumbian Brigitte Merlano, joka oli kolmas ajalla 13,22. Hänen ennätyksensä on 12,89.

Nezirin tulos on kauden kotimainen kärkiaika. Hän käynnisti ulkoratakautensa juoksemalla hiljattain Espoossa 100 metrin ennätyksensä 11,48.

– Seuraavaksi juoksen taas Espoossa. Silloin ohjelmassa on 100 metrin aidat kahdesti, Neziri viittasi Espoon Tähtikisoihin, jotka juostaan 6. kesäkuuta.

Mäkelä loikki kolmanneksi

Orimattilan Jymyn Kristiina Mäkelä oli kolmas kolmiloikassa tuloksella 13,81. Se syntyi heti ensimmäisellä kierroksella. Toiseksi pisin mitattu hyppy kantoi 13,70.

Vasa IS:n Sanna Nygård oli seitsemäs loikittuaan 13.06. Hän jätti kilpailun kesken varmuuden vuoksi, kun takareidessä pieniä tuntemuksia. Essi Lindgren jäi ilman tulosta.

Lappeenrannan Urheilu-Miesten Simo Lipsanen oli kolmas ja Kenttäurheilijat 58:n Tuomas Kaukolahti neljäs Dessaun kolmiloikkakilpailussa. Lipsanen loiki 15,77 ja Kaukolahti 15,64. Lipsasen nimissä oleva kauden kotimainen kärkinoteeraus on 16,15. Kilpailun voitti Slovakian Tomas Vesszelka tuloksella 16,17.

Miesten keihäskilpailussa saksalainen Lars Hamann heitti voittoon ennätyksellään 85,67. Aiempi ennätys, viime vuonna heitetty 84,26 koheni roimasti.

Dessau, Saksa:

Kv. kilpailu:

Naiset, 100 m aj: 1) Christina Manning USA 12,95, 2) Nooralotta Neziri Suomi 13,21 (kkk)

Kolmiloikka: 1) Jenny Elbe Saksa 14,16, 2) Yorsiris Urrutia Kolumbia 13,84, 3) Kristiina Mäkelä Suomi 13,81,..7) Sanna Nygård Suomi 13,06. Essi Lindgren jäi ilman tulosta.

Miehet, kolmiloikka: 1) Tomas Vesszelka Slovakia 16,17, 2) Raul Spank Saksa 15,89, 3) Simo Lipsanen Suomi 15,77, 4) Tuomas Kaukolahti Suomi 15,64.

Keihäs:1) Lars Hamann Saksa 85,67.