Neziri: Olen oppinut vuodessa hirveästi

Neziri: Olen oppinut vuodessa hirveästi

Nooralotta Neziri jätti Rion olympiastadion kaksijakoisin tuntein. Välierään päättynyt 100 metrin aitojen urakka toi hyvää oppia ja uskoa omaan tekemiseen. Se kismitti, että finaaliin olisi mahtunut ajalla 12,82, kun Nezirin juhannuksena juoksema SE on 12,81.

– Vaikka tällaisen juoksun jälkeen on huono sanoa mitään, niin eivät nuo muut ole minua parempia. Täytyy vain päästä niihin kisoihin mukaan, joissa muutkin ovat. Nyt oma ennätys on raahattu sinne, että pääsee mukaan koviin kisoihin, Neziri totesi.

– Olen oppinut ihan hirveästi vuoden aikana ja noussut urheilijana uudelle tasolle. Nyt vaan pitää tehdä joka treeni sillä ajatuksella on, että paras. Uskon, että se heijastuu kisoihin ja pääsee näissä arvokisoissa viimeisille kierroksille.

Neziri oli välierässään kuudes ajalla 13,04. Erän voitti Yhdysvaltain Nia Ali loistoajalla 12,65. Kanadan Phylicia George oli toinen juostuaan 12,77.

– Tiesin, että oli mahdollisuudet juosta paljon, paljon kovempaa. Uskoin, että finaaliin olisi pieni sauma ja läksin sitä tavoittelemaan. Tavoite oli, että jos finaalista putoaa, se olisi niukka putoaminen. Nyt se oli iso pettymys, vaikka kisa ei ollut mikään epäonnistuminen.

”Sellainen perusjuoksu”

Kuka tietää mitä olisi tapahtunut, jos Neziri ei olisi EM-kisojen aikaan sairastellut. Nyt hän kaivoi sairastelun jälkeen hyvän vireen alkuerään (12,88). Välierässä hän halusi olla taistelemassa finaalipaikasta, mutta juoksu ei lähtenyt lentoon kuten alkuerässä.

– Se meni siihen, että läksin juoksemaan vähän alhaalla. Alkueriin verrattuna juoksu ei pysynyt missään vaiheessa ylhäällä, Neziri harmitteli.

– Välierä oli minulta perusjuoksu. Vähän jamaikalaisen (Nickiesha Wilson) kanssa huidottiin sivulle, tuli pientä horjumista ja sitten viereinen rata (Jasemine Camacho-Quinn) kaatui eteen ja juoksusta tuli vähän epätasapainoinen.

Pika-aitojen olympiamitalit menivät lopulta Yhdysvaltoihin. Brianna Rollins kesti suosikin paineet ja aitoi voiton ajalla 12,48. Nia Ali oli toinen (12,59) ja Kristi Castlin kolmas (12,61).