Neuvonen käveli ennätyksen ja osallistui tutkimukseen/ Mannheim ja kv.tuloksia

Lappeenrannan Urheilu-Miesten Elisa Neuvonen käveli Birminghamissa kansainvälisessä 5000 metrin kilpailussa kolmanneksi ennätyksellään 22.46,85. Samalla reissulla Neuvonen oli mukana Leedissä biomekaanisissa mittauksissa, jotka liittyivät kilpakävelytutkimuksiin.

- Siinä tehtiin kolmea eri tutkimusta. Yksi oli samantyyppinen askelmuuttujiin liittyvät tutkimus kuin mitä Kilpa-ja huippu-urheilun tutkimuskeskus Suomessa tekee. Toinen liittyi tuomarointiin. Siinä verrataan silmällä nähtävää lentoaikaa ja sitä lentoaikaa, jota voidaan mitata voimalevyn avulla, Neuvonen kertoo.

- Kolmannessa tutkimuksessa vertaillaan ylävartalon käyttöä kilpakävelyssä, juoksussa ja tavallisessa kävelyssä.

Häntä itseään koskevat mittaustulokset, kuten askeltiheyttä, lentoaikoja koskevat luvut, Neuvonen sai jo omaan käyttöönsä.

- Noiden tutkimukset tulokset saadaan aikanaan laajemminkin hyödynnettäväksi meidän kilpakävelyssä, Neuvonen sanoo.

Leedsin kilpailu sujui Neuvosen toiveiden mukaan.

- Pystyin hyvin roikkumaan muiden mukana. Tavoite oli päästä mahdollisimman paljon 23 minuutin ja se toteutui, Neuvonen sanoo.

Neuvonen kilpailee seuraavaksi SM-viesteissä Tampereella.

Kv. tuloksia viikonvaihteelta

Mannheim, Saksa:

Bauhaus Juniorengala, suomalaistulokset:

Miehet, 19-v,

100 m (+0,2): 1) Samuel Purola 10,31 (17- j 19-v. SE).

B-erä: 3) Riku Illukka 10,75.

Alkuerät: Erä 1 (+1,7): 2) Samuel Purola 10,34. 

Erä 4 (+1,0), 2) Riku Illukka 10,77, 4) Daniel Savolainen 10,99.

110 m aj (99/100 cm): Alkuerät: Erä 2 (+1,4), 6) Miska Sundberg  14,64.

400 m aj: 3) Tuomas Lehtonen  52,64.

B-erä: 3) Pekka Sinkkonen  56,46.

4 x 100 m: 4)  40,57.

Kolmiloikka: 2) Iikka Alingué 14,83 (+0,2).

Moukari, 6 kg: 1) Roope Auvinen 71,44.

Naiset 19-v.

100 m (+3,3): 1) Jennifer Montag Saksa 11,29.

B-erä: (+1,8): 3) Henriikka Parpala 11,81

Alkuerät: 

Erä 1 (+1,1): 5) Annika Haverinen 12,12.

Erä 2 (+2,5): 3) Lotta Kemppinen 12,03.

Erä 5 (+1,7), 3) Henriikka Parpala 11,77, 

400 m B-erä: 3) Nea Mattila 54,79. 

200 m: B-erä: (+1,0): 3) Nea Mattila 24,47.

C-erä: (+1,3),… 2) Annika Haverinen 24,82.

800 m: 2) Saija Seppä 2.09,91. 

1500 m: 2) Saija Seppä 4.33,59. 

100 m aidat aj (+1,4): 1) Anni Siirtola  13,64. 

Alkuerät: erä 1 (+1,6): 1) Anni Siirtola  13,61.

Pituus: 3) Henriikka Parpala  605 (0,0).

B-kisa: 3) Saara Hakanen  591 (0,0).

Kolmiloikka: 5) Saara Hakanen  12,34 (+1,9)

Kuula: B-kisa: 2) Helena Leveelahti 14,00.

Kiekko (2): 4) Helena Leveelahti 50,19.

Göteborg, Ruotsi:

Världsungdomsspelen:

Naiset, seiväs: 1) Michaela Meijer Ruotsi 471 (Ruotsin ennätys).

Pituus (1): 1) Khaddi Sagnia Ruotsi 672 (-0,8).

15-v.

Korkeus: 1) Nea Lento 165. 

Pituus: 2) Lento 569 (-0,5).

Keihäs, 500 g: 1) Vivian Suominen 41,34.

St. Georges Grenada:

OECS Track and Field Championships:

Miehet, 400 m aidat (2): 1) Kyron McMaster Brittein neitsytsaaret 48,49.

Keihäs: 1) Anderson Peters Grenada 84,81.

Bottnaryd, Ruotsi:

Bottnarydskastet

Miehet, keihäs: 1) Ansis Bruns Latvia 81,52.

La Chaux-de-Fonds, Sveitsi:

Résisprint International:

Miehet, 100 m (+1,4): 1) David Lima Portugali 10,14. 

200 m (+1,7): 1) Isaac Makwala Botswana 20,38.

B-erä: (+0,6): 1) Lima 20,30. 

400 m: 1) Makwala 44,80. 

Pituus: 1) Henry Frayne Australia 821 (+1,8).

Naiset, 200 m (+2,7): 1) Léa Sprunger Sveitsi 23,05,

400 m: 1) Sprunger 51,09 (Sveitsin ennätys).

Seiväs: 1) Angelica Moser Sveitsi 460.

Pátra, Kreikka:

Kreikan GP-sarjaa:

Naiset, 400 m: 1) Eleni Artymata Kypros 51,61 (maan ennätys).

Hamilton, Bermuda:

Bermuda Invitational:

Miehet, pituus: 1) Mike Hartfield USA 821 (+1,5).

Gresham, Oregon USA:

TrackTown Summer Series: 

Miehet, Kuula: 1) Ryan Whiting USA 21,14

Naiset, 400 m: 1) Phyllis Francis USA 50,65.

img_5127.jpg
04.07.2017 - 11:49