Neiziri jälleen loistoajalla voittoon Ranskassa

Neiziri jälleen loistoajalla voittoon Ranskassa

Nooralotta Neziri juoksi voiton ja kotimaisen kärkiajan toisessa perättäisessä kilpailussaan Ranskassa. Sunnuntaina Neziri voitti 60 metrin aitajuoksun Metzin kansainvälisissä kilpailuissa ajalla 8,03.

Eaubonnessa juoksemansa edellisen kilpailuun tapaan Neziri oli alkuerässään toinen. Vaisun lähdön jälkeen alkueräaika oli 8,18. Mutta loppukilpailu luisti virheittä.

– Alkueräjuoksuun oli vaikea löytää terää, lähtö oli löysä. Ajattelin, että loppukilpailussa on pakko keskittyä starttiin, se onnistui ja juoksu tuli kuin itsestään, Neziri hehkutti.

Toiseksi Metzin kilpailussa juoksi amerikkalainen Kaila Barber ajalla 8,09. Kolmas oli nigerialainen Lindsay Lindley ajalla 8,10.

Nezirin ajat alkavat olla kahdeksan sekunnin tuntumassa, joka on ollut tavoitteena ennen maaliskuisia maailman hallimestaruuskilpailuja. Edellisessä kilpailussaan Eaubonnessa hän vei voiton ajalla 8,07.

– Pikkuhiljaa tulokset alkavat olla siellä, missä haluaisin niiden olevan. Nyt vaan pitäisi löytää tasaisuus. Jos MM-kilpailuissa alkueräaika on 8,20, toista kertaa ei pääse juoksemaan, Neziri arveli.

Edellisen kilpailun tapaan Nezirillä oli nytkin maaliin tullessa kivun tuntemuksia nilkassa. Ne eivät kuitenkaan aiheuta huolta.

– Se ongelma pysyy kurissa ja liittyy nilkan asentooni, johon tullaan kevään harjoittelussa kiinnittämään erityistä huomioita. Piikkarissa on jo nyt koroke, josta jalka saa tukea, Neziri kertoi.

Neziri kilpailee seuraavan kerran Suomen hallimestaruuskilpailuissa Helsingissä tulevassa viikonvaihteessa.