Narvi keihästi MM-pistesijan: "Välineen hallinnassa oli ongelmia"

Keihäänheittäjä Teemu Narvi kasvatti yleisurheilun Suomen nuorten MM-joukkueen pistesijasaldoa. Helteisellä Ratinan stadionilla hän oli keihäsfinaalin kuudes heitettyään tasaisen sarjan, jonka pisin heitto kantoi 71,71.

- Tasapaksua puurtamista. Välineen hallinnassa oli ongelmia, Narvi kertaili.

Kilpailun voitti Australian Nash Lowis ennätyksellään 75,31. Ennätyksiään kohensivat myös kilpailun hopea- ja pronssimitalistit Yhdysvaltain Tzuriel Pedigo ja Saksan Maurice Voigt, jotka heittivät 73,76 ja 73,44.

Narvi on tällä kaudella heittänyt 75,15. Hän sivalsi karsintakilpailussa 73,52 ja haki finaalissa samantapaista heittoa.

- Se ei riitä, vaikka olisi tykkiheitto, jossa keihäs ei ole oikeassa asennossa. Kun keihäs lähtee oikeaan asentoon, siitä pitäisi näkyä minulle vain piste. Nyt näin koko keihään, Narvi setvi välineen hallinnan haasteita.

Narvi sivalsi kaikki heittonsa 70-72 metrin väliin. Välineen hallinnan ohella hän koetti terästää jalkojen toimintaa läpi kisan.

- Koetin siinä heittojen välissä saada jalat vähän paremmin hereille. Kolmas heitto (71,50) oli ok. Jalat toimi, mutta siinä heitossa taas oli ongelmia välineen hallinnan kanssa.

Tampereen Ratinan yleisö eli läpi keihäskisan hyvin Narvin tukena.

- Kyllä siinä pystyi nauttimaan kilpailusta. Oli hieno tunnelma heittää, Narvi sanoi.

Tavoitteita Petteri Piirosen valmentamalla Kankaanpään Seudun Leiskun heittäjälle riittää myös loppukaudella.

- Kalevan kisat ovat ensi viikolla ja sen jälkeen oman ikäluokan SM-kilpailut. Ennätystäkin lähdetään vielä parantamaan, Narvi linjasi.

1xa_7170.jpg