Narvi heitti 19-vuotiaiden maailmantilaston kolmoseksi (video)

Narvi heitti 19-vuotiaiden maailmantilaston kolmoseksi (video)

Kankaanpään Seudun Leiskun Teemu Narvi kimmahti keihäänheiton 19-vuotiaiden maailmantilastossa kolmanneksi Pihtiputaan keihäskarnevaaleilla. Narvi voitti 19-vuotiaiden kilpailun ennätyksellään 75,15. Oma ennätys koheni kerralla 3,9 metriä. (Video sivun alalaidassa)

Kuluvan kauden 19-vuotiaiden maailmantilastossa Narvin edellä ovat vain 77,59 heittänyt Etelä-Afrikan Anro van Eeden ja 75,27 kiskaissut Turkin Ismet Pekbak.

Narvi, 17, heitti Pihtiputaan nuorten kilpailussa vain kaksi heittoa. Ne kantoivat 67,69 ja 75,15.

– Tiesin olevani ennätyskunnossa, mutta 75-metrinen tuli kyllä puskista, Narvi tunnusti.

Raamikas heittäjä opiskelee Kuortaneen urheilulukiossa ja harjoittelee Petteri Piirosen johdolla. Selkävaivat pilasivat viime kauden, mutta tänä kesänä 191-senttinen ja hieman yli satakiloinen heittäjä on kohentanut ennätystään jo useamman kerran.

– Teemu on iso kaveri. Nyt voimatasojen nousun myötä suhteellinen voima on parantunut ja hän pystyy liikuttamaan itseään paremmin, Piironen setvii kehityksen taustoja.

Narvin mukaan myös heittotekniikka on kohentunut viime kaudesta. Se näkyi Pihtiputaalla vastatuuleen heitetyssä kilpailussa.

– Keihäs pysyi tuossa heitossa paremmin poskella vetoon tullessa, eikä kärki karannut korkealle, kuten usein on käynyt, Narvi sanoi.

– Juoksuun on tullut lisää vauhtia ja välineen hallinta on parantunut.

Narvin mukaan ykkösasia kehityksessä on  hyvä harjoituskausi Kuortaneella.

– Ei ole ollut suurempia ongelmia ja varsinkin lajinomaisissa, fyysisissä testeissä on tullut ennätyksiä, Narvi sanoo.


ylonen_roosa_kinnunen_elina.jpg

Suomen nuorten MM-edustajat Roosa Ylönen ja Elina Kinnunen kohtaavat uudelleen Pihtiputaan keihäskarnevaalien pääkilpailussa sunnuntaina.

,

Ylönen löysi vireen viimeiseen heittoon

Hyvässä vireessä oli Narvin tapaan Tampereen alle 20-vuotiaiden MM-joukkueeseen valittu Äänekosken Urheilijoiden Roosa Ylönen. Hän voitti sarjansa tuloksella 51,71. Toiseksi sijoittui Suomen toinen MM-edustaja Uudenkaupungin Kenttäkarhujen Elina Kinnunen, joka heitti 49,49.

Kilpailu heitettiin vastatuuleen, johon Ylönen löysi lääkkeet viimeisellä heitolla. Siihen asti hänen parhaansa oli sama kuin Kinnusen heittämä 49,49.

– Tavoitteena oli sellainen 52-metrin heitto. Tuulen kanssa oli alussa ongelmia, mutta sitten päätin ennen viimeistä heittoa, että tänne ei ole tultu häviämään, Ylönen sanoi.

Kimmo Kinnusen valmentama hankasalmelaisheittäjä on kehittynyt kuluvalla kaudella pitkin askelin.

– Ominaisuudet ovat kehittyneet ja tekemiseen on alkanut löytää räjähtävyyttä. Olen myös oppinut kilpailemaan, eli löytämään selkä seinää vastaan -tilanteessa tuollaisen aggression, jolla tuokin heitto nyt tuli, Ylönen sanoi.

Elina Kinnunen oli tyytyväinen siihen, että 48-49-metrisiä syntyi, vaikka heitto ei ollut ihan parhaimmillaan ja vastatuuleen.

– Kun teknisesti ei niin hyvillä heitoilla menee 48-49 metriä, perustekeminen on aika varmalla tasolla. Voi luottaa siihen, että paremmalla onnistumisella menee yli 50 metrin.

Naisten 22-vuotiaiden sarjan voitti Kajaanin Kipinä Suvi Kemppainen, joka heitti 54,95 ja miesten sarjan Keuruun Kisailijoiden Lassi Saarinen, joka sivalsi 70,89.

,


alanen_ja_toivonen.jpg

Anni-Linnea Alanen ja Ville Toivonen heittivät 17-vuotiaiden sarjojen voittoon.

,

Toivoselta ennätyssarja, Järvinen EM-kisoihin

Ähtärin Urheilijoiden Ville Toivonen voitti 17-vuotiaiden poikien kilpailun Pihtiputaalla ennätyksellään 68,58. Toivonen, 16, on parantanut ennätystään kolmessa neljästä viimeisestä kilpailustaan.

– Heitot olivat nyt kesän parjaat. Kaikki mitatut olivat päälle entisen ennätyksen (64,55), Toivonen sanoi.

Mistä moinen vire löyty?

– En oikein tiedä. Heitto on ollut vähän kateissa talven jälkeen.

Ennätysheitollaan Toivonen rikkoi 17-vuotiaiden EM-rajan, mutta hieman liian myöhään. EM-joukkueeseen tosin tuli sellainen muutos, että keihäänheittäjä Aleksi Yli-Mannila joutuu jäämään kisoista lähentäjävaivan takia pois ja hänen tilalleen nousee varaheittäjäksi valittu Juho Järvinen Karstulan Kivasta. 

Alanen kehittyi Ingbergin opeilla 

Vaasan Vasaman Anni-Linnea Alanen heitti Pihtiputaan keihäskarnevaalien 17-vuotiaiden kilpailun voittoon tuloksella 52,71. Se jää kolme senttiä hänen aiemmin tänä vuonna tekemästä ennätyksestä ja on hänen uransa toiseksi paras tulos.

Voitto maistui, sillä toiseksi kilpailussa sijoittui Gamlakarleby IF:n Minna Hollanti, joka on valittu 17-vuotiaiden EM-joukkueeseen. Hollanti heitti hänkin hyvin 52,22.

– Alku lähti vähän tahmeasti. Siinä oli muutama hyvä veto, mutta tekniikan kanssa oli vähän ongelmia, eli oli vaikeuksia saada keihäs hyvään asentoon, Alanen sanoi.

Voittoheiton Alanen silpaisi viimeisellä kierroksella.

– Vipoilla kierroksilla tuli tsemppiä ja sain keihään paremmin putkeen.

Alanen, 15, on kauden mittaan kehittynyt pitkin askelin, kun Mikaela Ingberg ryhtyi hänen valmentajakseen sydäntalvella.

– Sain silloin ensimmäisen treeniohjelman. Vauhti on parantunut tosi paljon, Alanen sanoo.

PIHTIPUDAS 27.6.2018 XLVIII Pihtiputaan keihäskarnevaali

Pojat,

Keihäs (600 g): 1) Eemil Porvari HartVo 75,10, 2) Onni Ruokangas JanJa 69,09, 3) Niklas Hyvönen PyhäselU 65,10.

Tytöt,

Keihäs (400 g): 1) Helmiina Kynnäs SaarijPu 45,44, 2) Salla Koskimäki KaustPV 45,27, 3) Varpu-Sofia Heinonen JKU 45,24.

PIHTIPUDAS 28.6.2018 XLVIII Pihtiputaan keihäskarnevaali

(Lämpötila 21-24°C.)

Miehet,

M22 Keihäs: 1) Teemu Narvi M19 KankaanpSL 75,15, 2) Lassi Saarinen KeurKi 70,89, 3) Toni Keränen LimingNM 69,26, 4) Panu Auvinen JuvanU 65,02, 5) Daniel Bainbridge M19 Britannia (GBR) 64,56, 6) Tom Hewson M19 Britannia (GBR) 62,92, 7) Topi Julkunen M19 JuvanU 62,68, 8) Eetu Korhonen M19 MaaningMa 62,18.

M17 Keihäs (700 g): 1) Ville Toivonen ÄhtärU 68,58, 2) Juho Järvinen KarstKi 66,15, 3) Juho Takanen KuortKu 64,47, 4) Eetu Peltokangas ToholU 64,15, 5) Onni Ruokangas 15 JanJa 63,61.

Naiset,

N22 Keihäs: 1) Suvi Kemppainen KajKi 54,95, 2) Laura Pesola ReisjPi 52,37, 3) Roosa Ylönen N19 ÄänekU 51,77, 4) Elina Kinnunen N19 UKK 49,49, 5) Emmi Heino KarkkPo 47,36, 6) Sofia Pölkky N19 SeinäjSU 45,83, 7) Rebecca Ljung LarsmoIF 45,09, 8) Heli Pynnönen HankasHa 44,75.

N17 Keihäs (500 g): 1) Anni-Linnea Alanen VaasVa 52,71, 2) Minna Hollanti GamlakarlIF 52,22, 3) Pinja Kianta LempKi 45,93

,