Mustola pinkoi ratakierroksella mainion kärkituloksen Turussa

Mustola pinkoi ratakierroksella mainion kärkituloksen Turussa

Kalajoen Junkkareiden Katri Mustola juoksi loistovauhtia Turun Tilastopajacupissa. Hän voitti 400 metriä kauden kotimaisella kärkiajalla 53,91. Se on Mustolan paras aika neljään vuoteen. Hänen ennätyksensä on vuonna 2014 juostu 53,20.

Mustolan paras tulos tällä kaudella ennen Turun juoksua oli 54,44. Jyväskylän Kalevan kisoissa hän oli 400 metrillä kolmas ajalla 54,49. Tulosraja Berliinin EM-kisoihin on 53,40.

Miesten keihäänheitto on saamassa lisää happea. Kolme vuotta sitten Kalevan kisoissa pronssimitalilla palkittu ja 81,62 heittänyt Sulkavan Urheilijoiden Toni Sirviö on tekemässä come-backia. Itse heittäjä on tosin todennut, että ”huippu-urheilumaiseen harjoitteluun” hän ei enää ole palaamassa.

26-vuotias Sirviö kilpaili ensi kerran lähes kolmeen vuoteen Saarijärven juhannuskisoissa, jolloin hänen tuloksensa oli 70,38. Kalevan kisojen jälkeisellä viikolla Lieksan Urheilijoiden 90-vuotiskilpailuissa Sirviö nakkasi jo 73,88.

Etelä-Suomen juniorimestaruuskilpailuissa Hyvinkäällä tekivät hyviä tuloksia Helsingin Kisa-Veikkojen 17-vuotiaat lahjakkuudet Chibunna Ezeabasirim ja Topias Laine.

Laine palkittiin pronssimitalilla 17-vuotiaiden EM-kilpailuiden keihäänheitossa runsas kaksi viikkoa sitten. Hyvinkäällä Laine heitti jälleen kelpo tuloksen 71,71. Hänen kaikki kahdeksan tämän kesän kilpailutulostaan ovat olleet tasaisen varmasti päälle 71 metrin.

Ezeabasirim voitti Kalevan kisoissa hopeamitalin elämänsä ensimmäisessä miesten aidoin juostussa 400 metrin aitajuoksukilpailussa. Hyvinkäällä hän voitti 100 ja 400 metrin tuplamestaruuden ajoin 11,0 ja 49,1.

Esbo IF:n seiväshyppääjä Saga Andersson kilpaili hänkin Hyvinkäällä ja ylitti jälleen korkeuden 420. Hänen kolme yritystään korkeudesta 440 eivät onnistuneet.

(Mikko Nieminen. Suomen Yleisurheiluarkisto SYUA.)

 

KOTIMAANKATSAUS 24.-25.7.2018

Turku (25.7): 

Tilastopajacup:

Miehet:

100 m 3. erä: (+0,9) 1) Tuukka Huuskola EsboIF 10,95.

400 m 4. erä: 1) Ville Aarnivala TampPy 49,34, 2) Elias Tuominen NaantLöy 49,96.

3000 m ej: 1) Vilho Kilpeläinen PiikkKe 10.01,58.

Korkeus: 1) Valtteri Välimäki UudKK 205.

Kolmiloikka 1) Niko Simola VammsVoi 14,07.

Kuula: 1) Mikko Toiviainen LoimJa 16,63, 2) Nico Oksanen LoimVoi 16,62.

Keihäs: 1) Leevi Uusitalo RaisKu 68,01.

Naiset:

100 m 3. erä (+0,9): 1) Annika Mäenpää NoormNo 12,09.

400 m 4. erä: 1) Katri Mustola KalajJu 53,91 (kkk), 2) Amira Chokairy HKV 56,12, 3) Rauha Buchwald HKV 58,60, 4) Laura Lepistö PorinYU 59,13, 5) Nea Seppälä EsboIF 59,53.

3000 m ej: 1) Saara Sillanpää ForssSa 11.23,03, 2) Sara-Elise Ruokonen KuusjHu 11.31,74.

Seiväs: 1) Pinja Koivumäki LauttLu 375, 2) Kiia Jullenmaa PorinYU 355.

Kuula: 1) Heidi Nevala KoskKai 12,25.

Keihäs: 1) Sanne Erkkola TuUL 48,48.

17-v. 400 m aj: 1) Johanna Kylmänen RaisKu 63,38, 2) Sofia Triipponen RaisKu 65,93, 3) Aino Eno LauttLu 66,05.

15-v. 300 m aj: 1) Viveka Loukola RaisKu 45,94.a

AKAA 24.7.2018 Viialan kesäliiga

Naiset,

200 m (0,0 m/s): 1) Sofia Järvelin AlavuU 25,84.

ALAVUS, Töysä 24.7.2018 Ratakävelyn Etelä-Pohjanmaan mestaruuskilpailut

Tytöt,

3000 m kävely: 1) Heta Veikkola 15 LapuanVi 15.49,0.

KRUUNUPYY 24.7.2018 Alavetelin moukaricup

Miehet,

Moukari: 1) Juha Rinta-aho TöysVe 60,35.

Moukari (6 kg): 1) Victor Hongell KronÅs 66,18.

NOUSIAINEN 24.7.2018 Suden moukarikilpailut

Tytöt,

Moukari (3 kg): 1) Silja Kosonen 16 SomEa 59,84.

HYVINKÄÄ 24.-25.7.2018 Junioreiden Etelä-Suomen mestaruuskilpailut

1. päivä 24.7.

M19,

110 m aj (100 cm, 0,2 m/s): 1) Pyry Santahuhta KankaanpSL 14,3, 2) Daniel Aaltonen HKV 15,0.

Seiväs: 1) Anton Kunnas SibVa 490.

M17,

100 m (0,0 m/s): 1) Chibunna Ezeabasirim HKV 11,0.

400 m: 1) Chibunna Ezeabasirim HKV 49,1.

110 m aj (91,4 cm, 0,1 m/s): 1) Batuhan Yildirim HIFK 15,0, 2) Jaakko Poutanen KUYU 15,4.

Keihäs (700 g): 1) Topias Laine HKV 71,71.

N19,

400 m: 1) Elin Mickos SibVa 57,9, 2) Jonna Jalkanen KarhKa 58,3.

100 m aj (0,0 m/s): 1) Elin Mickos SibVa 14,4, 2) Sanni Kettunen SalVil 14,6, 3) Sanni Säntti IlmajKi 14,9.

Korkeus: 1) Lotta Putkiranta EspTa 165.

N17,

100 m (0,0 m/s): 1) Sara Siltala HKV 12,4.

400 m: 1) Erin Karjalahti NurmijYU 58,1.

100 m aj (76,2 cm, 0,0 m/s): 1) Roosa Toivonen HKV 14,4.

Moukari (3 kg): 1) Emma Uosukainen EspTa 54,63.

Keihäs (500 g): 1) Vivian Suominen HIFK 46,01.

2. päivä 25.7.

M19,

400 m aj: 1) Anton Kunnas SibVa 55,58, 2) Samu Laakso TapanilErä 56,34.

M17,

200 m (0,0 m/s): 1) Mauno Havukorpi VihdVi 22,72, 2) Topias Laine HKV 22,74.

N19,

400 m aj: 1) Elin Mickos SibVa 62,00, 2) Salla Parviainen EsboIF 64,02, 3) Pinja Pikkupeura HIFK 64,65.

Seiväs: 1) Saga Andersson EsboIF 420. – Andersson (402-xxo, 420-xo, 440-xxx).

Pituus: 1) Elina Kujala KUYU 560 (2,3 m/s).

N17,

3000 m: 1) Anni Penttilä VeikkVe 10.35,03 (come-back, ed. kilp. 17.9.2017).

Seiväs: 1) Emma Rovasalo HyvinkSU 332.

Pituus: 1) Erin Karjalahti NurmijYU 565 (0,8 m/s).

Kiekko: 1) Sanni Kuparinen JanJa 44,70.

HÄMEENLINNA 25.7.2018 17-v. Hämeen mestaruuskilpailut

Pojat,

2000 m ej: 1) Santtu Heikkinen LempKi 6.13,92.

Seiväs: 1) Jami Siira TP 462.

Keihäs (700 g): 1) Ville Toivonen ÄhtärU 64,80.

Tytöt,

100 m aj (76,2 cm, -2,2 m/s): 1) Kaisa Pousi TP 14,89.

KAJAANI 25.7.2018 Kipinän kilpailut

Naiset,

200 m (3,2 m/s): 1) Annika Haverinen KajKi 24,8.

LIEKSA 25.7.2018 Lieksan Urheilijoiden 90-vuotiskilpailut

Miehet,

Keihäs: 1) Toni Sirviö SulkavU 73,88, 2) Pasi Turunen OutokPa 69,28.

Naiset,

Pituus: 1) Jutta Heikkinen JoKa 564 (-0,9 m/s), 2) Hertta Heikkinen JoKa 557 (0,0).

Keihäs: 1) Heli Pynnönen HankasHa 47,63 … 3) Hertta Heikkinen 31,71.