Mustola kärkiaikaan, Pulkkinen ennätysvauhdissa Lahdessa

Mustola pinkoi ratakierroksella mainion kärkituloksen Turussa

Kalajoen Junkkareiden Katri Mustola pinkoi Lahden Tähtikisoissa 400 metrillä kauden kotimaisen kärkituloksen 54,81. Se oli Mustolalle kesän ensimmäinen 55 sekunnin alitus. Lahdessa kilpailtiin Radiomäen kentällä.

– Aloitin tässä kilpailussa kesän kilpailukauden uudelleen. Minulla oli kaksi viikkoa inhottavia kramppeja takareisissä, pohkeissa ja vähän joka paikassa. Hermosto oli hieman rasittunut. Juttelin tiistaina lääkärin kanssa, että voiko jatkaa juoksemista ja hän näytti vihreää valoa, Mustola sanoo.

– Kokeilin juosta tiistaina Kalajoella 14 sekunnin 100 metrin vauhtia ja näytti, että kroppa kestää. Nyt kokeilin, tohtiiko 400 metriä juosta vähän kovemmalla aloituksella ja tästä jatketaan.

Turun Urheiluliiton Viola Westling oli Lahden 400 metrillä toinen  ennätyksellään 56,30.

Naisten 200 metrillä Äänekosken Urheilijoiden Aino Pulkkinen kiihdytti oman ennätyksensä 23,84, joka toi voiton ja vei hänet kesän kotimaan tilastossa toiseksi. 

Pulkkisen aiempi ennätys oli viime vuonna juostu 23,95. Myötätuulta juoksussa oli 0,8 metriä sekunnissa.

Naisten seiväshypyssä oli mukana koko kotimaan parhaimmisto. Voittoon Radiomäen kentällä taivutti Salon Vilppaan Wilma Murto kolmas 435:n ylityksellä. Hän meni sen kolmannella ja yritti kolmesti korkeudesta 455.

Esbo IF:n Saga Andersson ja Someron Esa Minna Nikkanen kolmas. Kumpikin ylitti 425.

Liipola: Nopea rinki vaati totuttelua

Someron Esa Henri Liipola on pysynyt 73 metrin paremmalla puolella lähes kaikissa kuluvan kesän kisoissa. Lahdessa Liipola voitti kilpailun 73,50 kantaneella heitolla. Se ei hiljan Kaustisella 75,47 pyörähdellyttä Liipolaa tyydyttänyt.

– Rinki oli aika omalaatuinen, tosi nopea. Pari heittoa meni rinkiä ihmetellessä, mutta sitten heitot lähtivät rullaamaan ihan ok, mutta olisin halunnut heittää pidemmälle. Vähän alakanttiin tämä kisa meni, Liipola sanoi.

Toiseksi Lahdessa heitti kotimaan tilastokakkonen Kankaanpään Seudun Leiskun Aaron Kangas. Hänen pisin heittonsa kantoi 70,24. Kangas on tällä kaudella heittänyt 72,09.

Tampereen Pyrinnön Urho Kujanpää voitti seiväshypyn 550:n ylityksellä. Kujanpäälle kilpailu oli kova lajiharjoitus lajikarnevaalien ja Kalevan kisojen välissä.

– Tarkoitus oli saada mahdollisimman paljon hyppyjä. Siksi hyppäsin kaikki korkeudesta 510:stä lähtien. 560:n yrityksissä jalat eivät sitten enää oikein toimineet, Kujanpää sanoi.

Kujanpää käytti kilpailussa myös aavistuksen normaalia löysempiä seipäitä. 550 hän meni kolmannella.

– Edellisen hypyn perusteella siinä olisi ollut seipään vaihdon paikka, valmentajat olivat sitä mieltä. Pidin kuitenkin pääni, enkä vaihtanut seivästä. Ajattelin, että 550 menee, kun saan teknisesti hyvän hypyn, ja se meni.

Kujanpään tapaan EM-kisoihin jo valittu Someron Esa Tommi Holttinen oli toinen 530:n ylityksellä.

Vainio-Kaila hyvässä vireessä, Bogdanoff kokeili aitoja

Pihtiputaan keihäskarnevaalien tuore voittaja Australian Kelsey-Lee Barber voitti naisten keihäänheiton tuloksella 59,25. Seinäjoen Seudun urheilijoiden Jenni Kangas oli toinen heitettyään 57,83.

Miesten 400 metrin aitajuoksussa oltiin kesän kotimainen kärkituloksen tuntumassa, kun Laitilan Jyskeen Joni Vainio-Kaila voitti kilpailun kotimaan tilaston kakkosajalla 51,79.

Pituushyppyyn tänä vuonna keskittynyt HIFK:n Matilda Bogdanoff kokeili ensi kertaa tänä kesänä 100 metrin aitoja ja voitti juoksun ajalla 13,61.