Murto, Lakka ja Hurske vireessä, EM-joukkue ei täydentynyt

Elmo Lakka aitoi kauden kärkiajan

Suomen kahdeksan hengen joukkueeseen Prahan EM-kilpailuihin ei tullut täydennyksiä Turusta 17-22-vuotiaiden hallimestaruuskilpailuista. Kisojen päätöspäivän tähdeksi taivutti 17-vuotiaiden seiväshypyn ME-korkeutta 447 hätyytellyt Wilma Murto, joka vei mestaruuden ylitettyään 433.

– Toinen yritys oli todella hyvä. Tästä on hyvää jatkaa EM-kisoihin, Murto muisteli ME-yrityksiään.

Hyvässä vireessä olivat myös 22-vuotiaiden 60 metrin aitajuoksun mestarit Jyväskylän Kenttäurheilijoiden Elmo Lakka ja Tampereen Pyrinnön Reetta Hurske. Tampereen SM-kilpailuissa viikko sitten 7,81, eli sadasosan päähän EM-rajasta juossut Lakka voitti matkan Turussa ajalla 8,04. Alkuerissä hänen aikansa oli 7,96.

– Lähtö oli aika mitäänsanomaton. Siitä päästä juoksuun jäi varaa. Olin rintamassa ensimmäisellä aidalla, kun yleensä olen vähän edellä, Lakka totesi.

– Enkka tuli ja taso on mennyt eteenpäin, joten ensi kesänä voi 110 metrin aidoissa olla siinä 13,70:n hujakoilla, juoksija linjasi hallikauttaan.

Kehitysaskeleita talven kilpailukaudella otti Hurskekin. Hän pudotti 60 metrin aitajuoksun ennätyksensä lukemiin 8,32. Turussa ylivoimainen mestaruus heltisi ajalla 8,37.

– Läksin juoksemaan hyvää aikaa, mutta lähtö oli tosi huono. Juoksun loppu tuli sitten hyvin, Hurske tuumi.

Hursketta hallikauden ajat lämmittivät erityisesti siksi, että syksyllä selän nikamakaaren rasitusvaiva esti tovin juoksemisen kokonaan.

– Kävelin sitten portaita. Siihen nähden hyvä hallikausi varsinkin, kun pääsin myös Norjaan maaotteluun.

Rautasen jaloista uupui virtaa, vatsatauti söi Tammentien vireen
 

EM-rajan kimppuun Kupittaan hallissa kävivät myös korkeushyppääjä Laura Rautanen ja kolmiloikkaja Aleksi Tammentie. Kumpikin kilpaili yli-ikäisenä SM-kilpailun ulkopuolella.

Viikko sitten Tampereen SM-kilpailuissa Rautanen ylitti ennätyksensä 187, Turussa hänen tuloksekseen jäi 177, kun 181 ei enää ylittynyt.

– Tässä on menty kolme viikkoa tukka putkella kisoja. Jalat eivät olleet enää ihan terävät, enkä oikein saanut hyppyrytmistä kiinni, kun yritin mennä kisan mahdollisimman vähillä hypyillä, Rautanen totesi.

Rautasen hallikausi jatkuu vielä Helsingissä viikon päästä moniotteluiden SM-kilpailuissa.

Viime viikon vatsataudin kurimuksessa riutunut Tammentie teki Kupittaalla minkä pystyi ja loikki 14,84. EM-raja oli 16,30.

– Koko viime viikko meni sohvalla köllöttelyksi. En treenannut olleenkaan. Toissapäivänä ja eilen kävin vähän verryttelemässä ja ajattelin, että kokeilen kilpailla. Noin täydellisen levon jälkeen se menee joko tosin hyvin tai todella huonosti, Tammentie kertaili. 

Turussa 22-vuotiaiden mestaruuden voitti Vantaan Kenttäurheilijat-58:n Tuomas Kaukolahti hypättyään halliennätyksensä 15,74.

Pekkanen kukisti Kettusen, Hakanen mitalirohmuna
 

22-vuotiaiden naisten 800 metrillä Kuopion Reippaan Kirsi Pekkanen nousi loppusuoralla voittoon halliennätyksellään 2.14,19. Karhulan Katajaisten Oona Kettunen, joka huolehti matkavauhdista oli toinen niin ikään halliennätyksellään 2.14,36. Kettunen voitti kisoissa aiemmin 1500 ja 3000 metriä.

Joensuun Katajan Jiri Karjalainen juoksi 19-vuotiaiden tuplamestariksi. Hän voitti lauantaisen 3000 metrin jatkeeksi  sunnuntaina 800 metriä ajalla 1.59,39.

Kisojen mestaruusrohmu oli  Keski-Uudenmaan Yleisurheilun 15-vuotias Saara Hakanen. Hän voitti kisoissa lauantaina 17-vuotiaiden korkeushypyn ja kolmiloikan sekä sunnuntaina pituushypyn tuloksella 580.

 

Milja Thureson voitti ylivoimaisen kaksoismestaruuden

Turun Tovereiden Milja Thureson juoksi kotihallissaan Kupittaalla 22-vuotiaiden kaksoismestariksi. Lauantaina hän otti revanssin kovasta kilpakumppanistaan Hangö IK:n Jonna Berghemistä 60 metrin juoksussa ajalla 7,49. Sunnuntaina Thureson voitti 200 metriä ajalla 24,86 ja ylivoimaisella 0,77 sekunnin erolla toiseksi tulleeseen. 200 metrin juoksuun Berghem ei osallistunut.

Viikko sitten Thureson juoksi Tampereella naisten hallimestaruuskilpailuiden 60 metrillä ennätyksensä 7,46 hävittyään Suomen mestari Hanna-Maari Latvalalle vain 0,08 sekuntia. 200 metrillä Thuresonin ennätys on 24,04, minkä hän juoksi viime kesänä Kuopion Kalevan kisoissa sijoittuessaan Latvalan jälkeen toiseksi.

Isänsä Vesa Thuresonin valmentama lahjakkuus sijoittui toissakesänä viidenneksi 19-vuotiaiden EM-kilpailuiden 100 metrin juoksun finaalissa. Tänä vuonna päätavoite on asetettu 22-vuotiaiden EM-kilpailuihin, jotka järjestetään Tallinnassa 9.-12. heinäkuuta.

 


Laura Rautanen

Laura Rautanen ylitti Tampereella SM-halleissa ennätyksensä 187. Turussa nuorten SM-kisoissa Rautasen jaloissa ei ollut sytykkeitä EM-hallien tulosrajaan 189.