Moukarinheittäjä Aleksi Jaakkola kävi polvioperaatiossa

Moukarinheittäjä Aleksi Jaakkola kävi polvioperaatiossa

Moukarinheittäjä Aleksi Jaakkolan kausi jäi lyhyeksi polvivaivojen takia. Vasemman polven ongelmat poistettiin kirurgisesti putsaamalla polvesta rustopaloja ja hiomalla polvilumpiota.

– Polvi alkoi vaivata huhtikuussa. Kesän mittaan vaiva meni sellaiseksi, etten enää pystynyt kunnolla kiertymään polven päällä. Siksi päätettiin panna kausi pakettiin ja hoitaa polvi kuntoon, Jaakkola kertoo.

Samasta polvesta operoitiin joulukuussa kierukkavamma, josta Jaakkola kuntoutui hyvin. Jaakkolan tavoitteena on päästä normaaliin syksyn harjoitusrytmiin mahdollisimman pian.

– Käyn tutkimuksissa kuun lopussa, ja sen jälkeen tiedämme tarkemmin, miten polven kanssa voi edetä. Tilanne on nyt aivan toinen kuin syksyllä. Silloin kävelin operaation jälkeen keppien kanssa, nyt pystyin kävelemään heti normaalisti, Jaakkola sanoi.

Jaakkolan, 19, kuuden kilpailun mittaisen kauden parhaaksi jäi 71,95. Sillä hän heitti kauden viimeiseksi jääneessä kilpailussaan Kalevan Kisoissa hopeaa.