Mörö virittelee EM-kisakuntoa Paavo Nurmi Gamesissa

Mörö virittelee EM-kisakuntoa Paavo Nurmi Gamesissa

22-vuotiaiden EM-kilpailut Tallinnassa ovat kohta ovella ja Oskari Mörö tuntee sen kropassaan. Viime kesän Zürichin EM-kilpailujen 400 metrin aitojen finalistin juoksu on alkanut herkistyä.

Mörön tavoitteena on juosta torstaina Turussa jatkoa juhannuksena Tsheboksarissa syntyneelle kauden parhaalle ajalleen 50,07.

– Venäjän reissun jälkeen ei ole voinut kuin verrytellä ja lepäillä. Radalla näkee sitten, painaako se reissu vielä. Nyt on ainakin freesi olo, Mörö jutteli kisan aattopäivänä.

Turussa vastus on kivakova. Juoksun kärkinimi on viime kesän EM-hopeamitalisti Viron Rasmus Mägi. Hän on pinkaissut matkan tällä kaudella 49,14 ja juoksi juhannuksena 49,59. Nimekäs aituri on myös kuubalainen MM-nelonen Omar Cisneros, jonka kauden paras on toistaiseksi 50,27.

Mörön mukaan omaan juoksuun jäi Tsheboksarin jäljiltä parannettavaa.

– Eka aita tuli otettua siellä aika räjähdysmäisesti. Paremmalla aitojen ylityksellä tulos paranee, Mörö muisteli ensimmäisen aidan kolhimista.

– Nyt täytyy myös koettaa mennä 13 askeleella kuusi ensimmäistä aitaväliä. Tähän asti askel on viidennen aidan jälkeen vähän lopahtanut. Nyt pitää saada se jatkumaan paremmin siinä kohtaa. Olosuhteilla on tässä iso merkitys.

Olosuhteiden puolesta ongelmia ei pitäisi olla. Takasuoralla Mörön tukena pitäisi olla myötätuulta.

 

Turun Paavo Nurmi Gamesissa on joka lajissa tähtiurheilijoita. Lisätietoja aikataulusta ja osallistujista: http://paavonurmigames.fi