Mörö ja Rasmus Mägi treenaavat yhdessä Tartossa

Aitajuoksija Oskari Mörö harjoittelee seuraavat puolitoista viikkoa yhdessä virolaisen huippuaiturin Rasmus Mägin kanssa Tartossa ja sen lähistöllä Käärikussa.

Kilpakumppanit ovat pitäneet yhteyttä toisiinsa myös kilpailujen ulkopuolella. Ajatus yhteisistä harjoituksista on ollut esillä jo hyvän aikaa, mutta vasta nyt sitä päästään kokeilemaan käytännössä.

- Rasmus on ollut usein samoilla leiripaikoilla kuin minä ja treenannut paljon yksin. Yhteisten treenien tekeminen on ollut puheena monta kertaa. Leireillä Etelä-Afrikassa ja muualla meillä on aina ollut sen verran erilainen tilanne vammojen takia tai muuten, ettei ole päästy harjoittelemaan yhdessä, Mörö sanoo.

- Nyt on hieno nähdä miten olympiakisojen kuutonen harjoittelee. Samalla nähdään kuinka samanlaista meidän harjoittelu on. Toiveena tässä on, että voitaisiin talven ja kevään aikana tehdä yhdessä myös etelän leirejä, Mörö sanoo.

Yhteydet auki myös Norjaan

Mägi, 25, on kolmen vuoden takaisten EM-kisojen 400 metrin aitojen hopeamitalisti ja Rion olympiakisojen kuutonen. Viime kesän MM-kisastartti jäi väliin heinäkuussa tulleen jalkavaivan kiusaamana. Mägin ennätys 400 metrin aidoissa on 48,40, kun Mörö on juossut 49,04.

Virolaisjuoksijaa valmentaa hänen isänsä Taivo. Mörön mukaan tarkoitus on harjoitella ensin Mägille tutussa treenipaikassa Käärikussa ja sitten Tartossa.

-  Kääriku on 40 kilometriä Tartosta. Sielllä juostaan intervalleja ja mäkivetotyyppistä lajivoimatreeniä. Sieltä siirrytään sitten Tarttoon, Mörö sanoo.

Mägin ohella Mörö on ollut yhteydessä myös 400 metrin aitojen norjalaisen maailmanmestarin Karsten Warholmin valmentajan Leif Ove Alnesin kanssa. Warholmin kanssa yhteisiä harjoituksia ei ole näköpiirissä, mutta yhteyttä Norjaan pidetään myös jatkossa.

- Varmaan jatketaan leireillä keskusteluja. Olisihan se kiva päästä näkemään heidänkin harjoitteluaan. He ovat hyvin avointa porukkaa. Puhuin Alnesin kanssa pitkään puhelimessa ja hän kertoi Warholmin harjoittelusta, Mörö sanoo.

Terveys kaikkein tärkeintä

Alkaneen harjoituskauden ykköstavoite Möröllä on harjoitella ja kilpailla terveenä. Se on viime vuosina tuottanut haasteita, eikä ainoastaan jo pidempään kiusanneen lonkkavaivan takia. Ongelma nosti päätään taas syyskesästä, mutta on nyt kurissa.

- Pitkät lennot Taipein Universiadeihin olivat sille myrkkyä. Onneksi siellä oli joukkueessa osaava lihashuolto. Nyt on fysioterapeutti Jari Malisen kanssa katsottu vähän uusia juttuja lantion huoltoon, Mörö sanoo.

Terveyden edistämisessä Mörö on hakenut tukea myös Kilpa- ja huippu-urheilun tutkimuskeskuksen asiantuntijoilta. Pitkät palaverit on pidetty myös oman lääkärin Timo Kuusiston ja Olympiakomitean lääkärin Maarit Valtosen kanssa.

- Yösykettä ja palautumista seurataan. Meneillään on myös testi, jossa varmistetaan, ettei minulla ole rasitusastmaa tai mitään siihen viittaavaa, Mörö sanoo.

Mörön kuten Mägin tulevan vuoden tavoite on onnistua elokuussa Berliinin EM-kisoissa.

- Katsotaan, miten syksyn harjoittelu menee. Se näyttää juoksenko talvella lyhyen hallikauden, Mörö sanoo.

24.10.2017 - 18:15