Mörö ja Kanervo alkueriensä tilastosuosikkeja

Mörö ja Kanervo alkueriensä tilastosuosikkeja

Oskari Mörö ja Jussi Kanervo lähtevät 400 metrin aidoissa Amsterdamin EM-kisojen alkueriin keskiviikkona omien eriensä tilastosuosikkeina ja radoilla 3 ja 6. Neljästä erästä jatkopaikan saavat erien kaksi parasta ja neljä nopeinta juoksijaa aikavertailusta.

Mörö juoksi hiljattain Turussa 49,50 ja on vähintään yhtä hyvässä kunnossa kuin kaksi vuotta sitten Zürichissä, jossa hän juoksi voimassa olevan SE:n 49,08.

– Silloin kaksi vuotta sitten tuli iso ennätysharppaus yhdessä kilpailussa. Arvokisa sytyttää aina, ja kaikki mahdollisuudet ennätykseen ovat olemassa. Tietysti tärkeintä on jatkoon pääsy, Mörö sanoo alkueristä.

Mörö on löytänyt juoksuunsa toimivan rytmityksen, jolla hän säästää lantiota, jonka kanssa hänellä on ollut ongelmia.

– Kokeilin alkukesän aikana kolmea eri rytmitystä. Juoksin ensin kilpailua niin, että meni aitavälit 7. aidalle 14 askeleella ja loput välit 15 askeleella. Se olosuhteiden pakosta varman päälle –juoksu, kun oli epävarma fiilis, Mörö sanoo

– Sitten kokeilin Sveitsissä niin, että juoksin viisi aitaväliä 13 askeleella, mutta nyt se menee niin, että juoksen kaksi ensimmäistä väliä 14 askeleella, takasuoran aitavälit 13 askeleen, sitten kaksi aitaa 14 askeleella ja loput 13:sta. Tämä helpottaa, kun pääse takasuoralle vasen edellä

Kanervo: Samalta tuntuu kuin ennen Tallinnaa

Jussi Kanervo raivasi jälleen kevätkesällä tiensä Yhdysvaltain yliopistomestaruuskisojen finaaliin. Hän juoksi keväällä Yhdysvalloissa 49,87, mutta toiveet olympiarajan 49,40 alituksesta eivät toteutuneet.

Vuosi sitten Kanervo juoksi samanlaisen South Carolinan yliopistossa vietetyn talven jälkeen 22-vuotiaiden EM-kisoissa Tallinnassa toiseksi ennätyksellään 49,66.

– Aika lailla samalta tuntuu kokonaisuutena kuin viime kesänä ennen Tallinnan kisoja. En laita paineita alkuerille. Se ei ole mikään maailmanloppu, jos tästä ei tule mitään, Kanervo sanoo.

Kanervolla on jo toista vuotta ollut kiusanaan reiden lähentäjävaiva, joka on verottanut harjoittelua. Juoksijan nopeus ei ole samaa kuin viime vuonna, mutta muuten hän on luottavainen. Kisan hän juoksee tutulla askelrytmityksellä

– Menen viidennelle aidalle 13 askeleella, sitten kaksi aitaväliä 14 askeleella ja loput 15 askeleella, eli vain kuudelle tulen niin sanotusti väärin (väärälle jalalle).

Tulokset ja aikataulu