Mononen tokeni rajusta ylikunnosta, ura jatkuu

Mononen tokeni rajusta ylikunnosta
Seiväshyppääjä Matti Monosen ura jatkuu, vaikkei häntä ole kesän kisoissa näkynyt. Konkarihyppääjä ajoi onnistuneen hallikauden jälkeen ylikovalla harjoittelulla hermostonsa ylirasitustilaan. Kuluva kesä on mennyt siitä palautuessa. Nyt ajatukset ovat jo tulevassa hallikaudessa.

– Innostuin hallikauden jälkeen harjoittelemaan ihan liikaa. Se oli täysin oma virhe. Olisi pitänyt ottaa kunnon lepojakso kilpailukauden jälkeen, mutta oli niin kova into harjoitella, kun oli mennyt hyvin, Mononen sanoo.

Mononen, 32, kiinnitti hallikaudella numerolapun rintaansa oltuaan kilpailuista sivussa loukkaantumisten takia yli kolme vuotta. Hän ylitti 545 ja voitti Tampereella halliratojen Suomen mestaruuden. 

Kevään harjoitteluaan Mononen säesti rajulla painonhallintaprojektilla, jolla kehon rasvaprosenttia pudotettiin kahdessa viikossa. Kun hyppääjä yritti pitää rasvaprosentin alhaalla ja jatkoi treeniä, tehot kaikkosivat kropasta.

– Pystyin tekemään asioita 80-prosenttisella teholla, mutta kun yritin tehdä jotakin sataprosenttisella teholla, kropassa ei tapahtunut mitään, Mononen muistelee kevään tuntemuksiaan.

Mononen kokeili kilpailemista, mutta kun se ei toiminut, hän katsoi parhaaksi levätä hermoston normaali-iskuun.

– Olisin pystynyt hyppäämään haarukkaan 535-540 meneviä tuloksia, mutta kun kesän ainoa tavoite oli päästä olympialaisiin ja 570:n tasolle, minulla ei ollut motivaatiota lähteä kisoihin rämpimään tuollaisia tuloksia, Mononen sanoo.

EM-hallit ja MM-kisat ajatuksissa

Nyt Lappeenrannan Urheilu-Miesten hyppääjä on niellyt ankaran pettymyksen ja rakentaa pikkuhiljaa kuntoaan ensi vuoden kilpailukauteen. Talven EM-hallit ja kesän MM-kilpailut Lontoossa ovat ykköstavoitteet.

– Syksyn ja talven harjoittelusta jäi paljon hyvää, jota voi jatkossa hyödyntää. Löytyi sellaisia treenikäytäntöjä, jolla pysyin hyvin terveenä ja pääsin kuntoon, Mononen sanoo.