Mannio: Tasapaksua, mutta hyvä kun perusheitto kantaa 83,37

Keihään karsintavoittaja Mannio: Käsi ihan eri iskussa

Keihäänheittäjä Ari Mannio ei löytänyt samanlaista tunnetta heittoonsa kauden ensimmäisessä Timanttiliigan kilpailussaan New Yorkissa kuin mitä hän löysi Karjaan kentällä Raaseporin Tähtikisoissa. Karjaalla syntyi ennätys 86,82.

New Yorkissa Mannio oli toinen 83,37 kantaneella heitolla, joka syntyi kilpailun viimeisellä heitolla.

– En saanut nyt niin hyväntuntuista heittoa aikaiseksi kuin Raaseporissa. Heittäminen oli vähän tasapaksua. Tuon tuloksen tein viimeisellä heitolla ja vähän väkisin runttaamalla, Mannio tuumi.

Mannion mukaan tuuli pyöri kilpailun aikana stadionilla, mutta tuli pääasiassa sivusta.

– Sinällään ihan hyvä asia, että tuollainen tulos tulee ihan perusheitolla. Sikäli tässä on hyvä tilanne.

Mannio ei ole vielä päättänyt kauden jatko-ohjelmastaan. Hän on yksi ehdokas juhannuksena Venäjän Tsheboksarissa kilpailtavaan maajoukkueiden EM-kisojen Superliigaan. Suomen edustusheittäjän nimi ratkeaa vasta sunnuntaisen Lahden Eliittikisan jälkeen.

Voittoon New Yorkissa heitti tshekki Vitezslav Vesely, joka repäisi heti ensimmäisellään 83,62. Australian Hamis Peacock oli kolmas 82,91 kantaneella heitolla.

Tulokset: http://newyork.diamondleag