Mäkelän kolumni: Kauden 2015 huipennus käynnistyi Porista

Mäkelän kolumni: Kauden 2015 huipennus käynnistyi Porista

Pori on yksi valtakunnan johtavista tapahtumakaupungeista. Se näkyi viikonlopun Kalevan kisoissa, joiden erinomaiset järjestelyt antoivat takeet hienolle tunnelmalle, jota edes arktiset ilmasto-olot eivät pilanneet.

On ymmärrettävää, että nytkin kisojen kulisseissa keskusteltiin massiivisesta kisaohjelmasta, suurista osanottajamääristä, heikkotasoisista lajeista ja kisojen pitkäveteisyydestä. Kalevan kisojen nykyformaatilla motivoidaan suurelta osin Suomen 650 parhaan yleisurheilijan urheilu-uria sekä pidetään yleisurheilu edelleen suurena ja kansalaisia kiinnostavana urheilumuotona.

Osanottajiin liittyvä rankingin kautta kisoihin -uudistus osoittautui sekin onnistuneeksi.

Yleisurheilu kesällä on olosuhdelaji. Tämän kesän säällä on ollut kielteinen vaikutus tulostasoihin. Olosuhteet eivät hellineet nytkään, ihanneoloihin peilaten perjantain ja lauantain kylmyys sekä sunnuntain puuskatuuli nipistivät osan kaikkien lajien tuloksista. Kalevan kisa -status näkyi kuitenkin tulostaululla huomattavan suurina määrinä PB- tai SB-kirjauksia. Tämä tarkoittaa sitä, että lopulliset arviot kauden 2015 tulostasoista on syytä jättää syksyyn, tavoitteellinen elo-syyskuiden kilpailukalenteri sekä vihdoin Suomeenkin saapuva kesäsää tulevat tuottamaan laajalla rintamalla hyviä yleisurheilu-uutisia.

Urheilumedian ja yleisön fokus on luonnollisesti Pekingin MM-kisajoukkueessa, johon Kalevan kisat toivat Sandra Erikssonin ja Teemu Wirkkalan. Viimeisiin näytönpaikkoihin, Kuortaneen Loiste Eliittikisoihin (8.8.) ja Espoon kisoihin (10.8.) jäi odotetusti iso tukku Pekingin jännitteitä, Nooralotta Neziri, David Söderberg ja naiskeihäänheittäjät niitä ainakin kokevat, nouseeko Eero Haapala, Henri Väyrynen, Oskari Mörö tai joku muu mustaksi hevoseksi – siihenkin on saumaa.

Vuosina 2010 ja 2011 Suomi saavutti yleisten sarjojen sekä MN22- ja MN19-sarjojen EM-kisoissa yhteensä yhdeksässä lajissa sijoituksen kahdeksan parhaan joukkoon. Viime ja tämän kesän vastaava saldo on 29 – kansainväliselle tasolle potentiaaliset urheilijat lisääntyvät hyvää vauhtia. Kansallisen tason osalta tunnettu trendi – naisten taso nousee kun taas miesten taso kyntää – tuntuisi jatkuvan, kuten todettu mitataan tätäkin kun kausi on paketoitu.

Pekingiin lähtijöiden tai sinne ehdolla olevien takana tukku urheilijoita sävähdytti Porissa tavalla, joka lyhyellä aikajänteellä tietää hyvää mm. syksyn Ruotsi-otteluun. Yleisen sarjan urheilijoista Pyry Niskala ja Ville Myllymäki liikkuivat kokonaan uusilla tasoilla, olosuhteet erityisesti huomioon ottaen. MN22-sarjan urheilijoista mm. Simo Lipsanen, Elmo Savola, Juuso Hassi, Inga Linna, Salla Sipponen, Aino Siitonen ja Timo Kööpikkä olivat huomattavan pirteitä samoin kuin Joni Vainio-Kaila, joka jäi harmillisesti ulos Tallinnan joukkueesta. Vielä nuoremmista Alisa Vainio ja Markus Teijula edustivat hienosti kunniakkaan juoksu-urheilun tulevaisuuden uskoa.

Porin Kalevan kisat 2015 tullaan muistamaan kylmistä kisapäivistä. Tarkempi analysointi nostaa esiin erinomaiset kisajärjestelyt sekä uuden urheilijapolven esiinmarssin. Perusteet loppukauden tulostehtailulle sekä laadukkaille tulevien vuosien Kalevan kisoille ovat ilmeiset.

Kohti Pekingiä ja Tukholmaa

Jarmo Mäkelä

Toimitusjohtaja

Suomen Urheiluliitto