Mäkelä, Niskala, Kymäläinen ja Eriksson kärkituloksiin Vaasassa

Mäkelä

Kolmiloikkaaja Kristiina Mäkelän kauden toinen kilpailu ja ensimmäinen täydellä vauhdilla hypätty vei hallikauden kotimaisen kärkituloksen lukemiin 13,81 ja toi voiton Botnia Gamesissa.

– Tämä oli sellainen hyvän mielen kilpailu. Vauhdinjuoksu alkoi jo löytyä. Otettiin iso askel eteenpäin edellisestä kilpailusta, vaikkei hyppy ollut vielä tasapainossa, eikä täysin hallinnassa, Mäkelä sanoi.

Kisaa ei hypätty Botnia-hallin etusuoralla, vaan etusuoran lähtöpään hiekkakasaan. Orimattilan Jymyä edustavan Mäkelän mukaan se ei menoa häirinnyt.

– Siinä hahmotti hyppyä hieman eri tavalla, mutta hyvä, nopea rata tässäkin oli, Mäkelä sanoi.

Toiseksi kilpailussa ponnisti Vasa IS:n Sanna Nygård tuloksella 13,42. Hän on harjoittelut syksyn ja talven ruotsalaisen Oscar Gidewallin tiimissä. 

– Juoksu ja hyppääminen tuntuivat hyvältä. Noissa ensimmäisten hyppyjen juoksuissa en saanut lankulle tarpeeksi aggressiivisuutta ja sitten tuntui, että sen jälkeen parhaat hypyt menivät yliastutuiksi, Nygård totesi.

Kuivasjärven Auran Essi Lindgrenin kisa meni pilalle heti alkuun, kun toisesta isovarpaasta lähti kynsi jo lämmittelyhypyssä, eikä hän saanut kilpailussa hypättyä normaalisti.

– Harmittaa, sillä kunto tuntuu hyvältä. Takana on hyvä valmistava leiri Teneriffalla ja lämmittelyssä tuntui hyvältä, Lindgren totesi. 

 

Parpala tokeni sairastelukierteestä

Naisten 60 metrillä Kokkolan Veikkojen 18-vuotias Henriikka Parpala voitti alkuerän ja finaalin ajoin 7,55 ja 7,54. Ne olivat kelpo tuloksia huomioiden, että harjoituskauden ensimmäinen puolisko oli vaıkea.

– Minulla oli influenssakierre lokakuusta joulukuun alkuun. Tämä oli testikisa. Tämän perusteella päätetään, kannattaako hallikautta juosta lainkaan, Parpala sanoi.

Kiekonheittäjä Pyry Niskala kaivaa talven heittokunnon esiin kolmen kilpailun sarjalla. Sen hän avasi voittamalla Botnia Gamesin tuloksella 58,17. Se on hallikauden kotimainen kärki ja jää 31 senttiä Niskalan halliennätyksestä.

– Jalat eivät hermottaneet ihan niin hyvin odotin. Pari päivää sitten harjoituksessa tuntui paljon paremmalta, mutta tässä on takana vasta muutama kevyempi päivä kolmen viikon kovemman jakson jälkeen, Niskala kertaili.

Niskala oli kaksi viikkoa leirillä Teneriffalla ja harjoitteli kovaa vielä leirin jälkeisen viikon kotimaassa.

– Kolmen kilpailun myötä tähän tulee sopivasti kevyempi jakso, jonka jälkeen voin aloittaa taas kovemman punttitreenin, Niskala suunnitteli.

Nuo kilpailut ovat Botnian Gamesin ohella Tampereella pohjoismaisen hallimaaottelun yhteydessä käytävä kiekkokilpailu sekä Porissa heitettävä lajin talvikauden SM-kilpailu.

– Odotan erityisesti tuota Tampereen-kisaa. Tykkään heittää siitä ringistä, Niskala tuumi.

Keuruun Kisailijoiden Veikko Laitinen, 19, ajoi Botnia-hallissa sisään Teneriffan leirillä hiottua tekniikan muutosta ja oli toinen tuloksella 47,69. Tekniikka toimi, mutta kisavirettä söi kisaa edeltänyt tiukka koulun koeviikko. 

Naisten kiekon voitti Puumalan Virin Tuula Penttinen halliennätyksellään 46,48. Virtain Urheilijoiden Helena Leveelahti, 17, heitti toiseksi tuloksella 45,67.

 

Kööpikkä ja Kymäläinen kauden kärkituloksiin

Laihian Lujan Timo Kööpikkä työnsi miesten kuulaa kauden kotimaisen kärkituloksen 18,46. Hän pidensi puolitoista viikkoa sitten työntämäänsä kärkitulosta 27 sentillä.

– Meni vähän paremmin kuin edellisessä kisassa Helsingissä (18,19), mutta tulos ei ole vielä sellainen, jota olen hakenut, Timo Kööpikkä sanoi.

– Timon lantio ei liikkunut kunnolla eteenpäin. Ennen hallimaaottelua haemme liikenopeutta kevyemmillä kuulilla, kertoi Timo Kööpikän valmentaja Teijo Kööpikkä.   

Naisten kuulantyönnössä Oriveden Ponnistuksen Kaisa Kymäläinen siirsi ennätyksensä ja kauden kotimaisen kärkituloksen yli 15 metrin tuloksella 15,04. Myös sarjan toiseksi pisin työntö 14,90 ylitti Kymäläisen aiemman halliennätyksen 14,86 ja sivusi hänen ulkoratojen parastaan.

– Kova työ ja se, että olen pysynyt terveenä, näkyvät tuloksessa. Ominaisuudet ovat kehittyneet, ja tekniikkaa eli työnnön alkua on muutettu. Vielä en kuitenkaan ihan saanut sellaisia työntöjä kuin halusin, Kymäläinen totesi.

 

Zenitha Eriksson voitti 800 metrilä pitkällä kirillä

IK Falkenin Zenitha Eriksson voitti  naisten 800 metriä kauden kotimaisella kärkiajalla 2.07,43. Hän karisti kannoiltaan IF Nykarlebynejdenin Jonna Julinin hänelle tyypillisellä yli 200 metrin kirillä. Julin tuli toiseksi ennätyksellään 2.09,15.

– Oli kiva avata hallikausi, kun takana on uran paras harjoituskausi. Pitkä kiri tuntui raskaalta mutta mukavalta, Eriksson kertoi.

Miesten 800 metriä voitti Saarijärven Pullistuksen Joonas Rinne ajalla 1.51,86.

 

Lampela nousi seiväshypyssä korkealle

Oulun Pyrinnön Elina Lampela, 18, voitti naisten seiväshypyn tuloksella 400. Hän ylitti korkeuden kolmannella yrityksellä.

Lampela yritti kolme kertaa 410:tä, mutta ei onnistunut ylittämään sitä. Kolmannessa yrityksessä 410:stä Lampela nousi korkealle riman yläpuolella, mutta putosi riman päälle.

– Luulin jo, että ylitin. Jos olisin hypännyt samalla tavalla ensimmäisellä yrityksellä, olisin varmaan ylittänyt 410 toisella tai kolmannella yrityksellä. Hypyt ovat nousseet tällä kaudella hyvin ylöspäin, mutta eivät ole jatkuneet tarpeeksi eteenpäin.

Lampelan halliennätys on peräti 432. Viimevuotinen 17-vuotiaiden Euroopan mestari Larsmo IF:n Alina Strömberg ylitti 375.

 

MUSTASAARI 2.2.2017 Botnia-kisat

(Pitkä 400 m rata.)

Miehet,

60 m: 1) Aleksi Ala-Prinkkilä NärpKr 700, 2) Christoffer Envall PedersFa 706 (ae. 705), 3) Mikko Laaksonen KaustPV 711 (aloitti yleisurheilun 22-vuotiaana, ens. kilp. 26.7.2014). – 1. alkuerä: 1) Envall 705 … 3) Tha Nay Ta 17 LarsmoIF (MYA) 721. – 2. alkuerä: 1) Ala-Prinkkilä 702.

200 m: 1) Eerikki Pekkola TKT 21,98, 2) Markus Koivula TP 22,22, 3) Filiph Johansson GamlakarlIF 22,34.

400 m: 1) Christoffer Envall PedersFa 48,57, 2) Eemeli Välimäki NoormNo 50,28, 3) Mikko Kangas YlistarKV 50,40, 4) Rasmus Envall 18 PedersFa 51,03.

800 m: 1) Joonas Rinne Saariju 1.51,86, 2) Simon Haglund PedersFa 1.52,71, 3) Ville Borgmästars PedersFa 1.53,95, 4) Mikko Rahkola PudasjU 1.54,74.

Seiväs: 1) Jesse Salmi VasaIS 495, 2) Mikko Paavola 19 AlajAn 480, 3) Jere Keskinen 18 VaasTo 480. Einari Välimäki NoormNo ilman tulosta (480-xxx).

Kuula: 1) Timo Kööpikkä LaihLu 18,46, (kkk) … Pyry Niskala SeinäjSU ilman tulosta. – Kööpikkä (18,46, 18,43, 18,46, x, x, x).

Kiekko: 1) Pyry Niskala SeinäjSU 58,17 (kkk), 2) Veikko Laitinen KeurKi 48,27. – Niskala (55,04, 57,13, 57,79, 56,93, 56,15, 58,17).

Naiset,

60 m: 1) Henriikka Parpala 19 KokkVe 754, 2) Aino Tapio SibVa 790, 3) Jeanine Nygård JakobstDr 792. – 2. alkuerä: 1) Parpala 755, 2) Tapio 793, 3) Nygård 794.

200 m: 1) Jeanine Nygård JakobstDr 25,30, 2) Aino Tapio SibVa 25,53, 3) Eveliina Ojala SoinSi 26,17.

400 m: 1) Nathalie Nystrand KorsnFy 57,69, 2) Wilma Lassfolk 18 NärpKr 58,15, 3) Mathilda Kvist 18 VasaIS 59,36, 4) Maisa Laakso 17 JakobstDr 60,10.

800 m: 1) Zenitha Eriksson PedersFa 2.07,43 (kkk), 2) Jonna Julin IFNykarl 2.09,15, 3) Nathalie Blomqvist 16 PedersFa 2.11,80 (16-v. ka-4), 4) Heidi Eriksson 31 PedersFa 2.13,84, 5) Silja Pelto-Piri TuUL 2.15,34, 6) Hanna Frostdahl 18 JakobstDr 2.15,39, 7) Erika Utriainen 31 VeitsilKV 2.16,64. – B-erä: 1) Cecilia Långnabba PedersFa 2.18,34 … 3) Päivi Knutar 41 KälvTa 2.20,83 (40-v. SE, ent. 2.25,02 Katrin Kreen 2008). – Ikätasoitus: Knutar 2.13,14.

Seiväs: 1) Elina Lampela 19 OP 400, 2) Alina Strömberg 18 LarsmoiF & Henriikka Könönen 19 KuivasjAu 375, 4) Sofie Westerlund 17 JakobstDr 340, 5) Ellinor Kronholm Korsh5 320. – Lampela (375-xo, 390-o, 400-xxo, 410-xxx).

3-loikka: 1) Kristiina Mäkelä OrimJy 13,81 (kkk & Belgradin EM-raja), 2) Sanna Nygård VasaIS 13,42, 3) Kira Kytölä EsboIF 12,72, 4) Essi Lindgren KuivasjAu 12,26, 5) Anna Pajunen KronÅs 11,80. – Mäkelä (13,61, 13,81, x, 13,71, x, -). Nygård (x, 13,05, 13,42, x, x, 13,07).

Kuula: 1) Kaisa Kymäläinen OrivPo 15,04 (kkk), 2) Senja Mäkitörmä VarpaisjVi 13,90, 3) Minna-Marjatta Liimatainen AlajAn 13,73, 4) Helena Leveelahti 18 VirtainU 13,52 (19-v. EM-raja), 5) Niina Kelo 37 KUYU 13,48. – Kymäläinen (15,04, x, 14,90, x, 14,20, 14,32).

Kiekko: 1) Tuula Penttinen PuumViri 46,48, 2) Helena Leveelahti 18 VirtainU 45,67 (19-v. EM-raja), 3) Tiia Tirkkonen KeitKu 45,26, 4) Niina Kelo 37 KUYU 45,22, 5) Jessica Meriheinä LiljIK 44,92.

 

 


niskala_pyry.jpg

Pyry Niskala heitti Botnia-hallissa ennätyksensä tuntumaan


unspecified.jpeg

Kaisa Kymäläinen rikkoi 15 metrin rajapyykin Botnia-hallissa. – Ominaisuudet ovar menneet eteenpäin ja tekniikkaa on muutettu, Kymäläinen sanoi