Mäkelä MM-halleissa 13,73: ”Sitä samaa pommitusta”

Mäkelä MM-halleissa 13

Siitä samaa pommitusta, kolmiloikkaaja Kristiina Mäkelä totesi Birminghamin MM-hallien lauantaisen finaalin hypyistään. Niistä pisin kantoi 13,73 ja toi 16. sijan.

Pommituksella Mäkelä viittasi tasapaksuun tekemiseen, josta puuttuu terävyys.

– Tuntuu, ettei ole irtiottokykyä eivätkä hypyt tunnu hyviltä, Mäkelä sanoi.

Mäkelän kolmesta hypystä ensimmäinen oli yliastuttu. Toinen kantoi 13,73 ja kolmas 13,57. Kolmen kierroksen jälkeen jatkokierroksille pääsivät kahdeksan parasta kaikkiaan 17 hyppääjästä.

– Juoksu ja loikat eivät oikein menneet yhteen. Viimeiseen hyppyyn otin vähän riskillä askelmerkkiä taaksepäin, mutta ponnistus jäi kauas ja menin lopussa naamalleni. Keskimmäinen oli pikkunätti hyppy ja ensimmäinen meni hieman yli, Mäkelä summasi.

Kilpailun voitti mestaruutta puolustanut Venezuelan Yulimar Rojas kauden kärkituloksella 14,63. Rojas vei MM-tittelin myös viime kesänä Lontoossa. Toiseksi kilpailussa sijoittui Jamaikan Kimberly Williams halliennätyksellään 14,48.

Mäkelälle kisan piristysruiske oli kisaa paikan päällä seuranneiden suomalainen kannustus.

– Siitä iso kiitos heille, Mäkelä sanoi.

Mäkelä on tällä haavaa ilman henkilökohtaista valmentajaa. Hyppääjän mukaan sopiva valmentajaehdokas on olemassa, mutta ennen kuin yhteistyöstä voidaan lopullisesti sopia, se edellyttää, että talousasiat saadaan kuntoon.

tuloksia