Mäkelä loikki supersarjan, Rantala: Uran paras mestaruus, Kortetmaa naisten nopein, Tähti SE-vauhdissa

Mäkelä loikki supersarjan

Hulppean tasokkaan kolmiloikkasarjan ponnistanut Kristiina Mäkelä sytytti Harjun kentän yleisön kannustamaan rajusti. Hänen pisin hyppynsä kantoi 14,31. Se on Mäkelän ennätys ja Euroopan tilaston seitsemänneksi paras tulos, uupuu kahdeksan senttiä Heli Koivulan Suomen ennätyksestä ja Kalevan kisoissa ylivoimaisen lajivoiton.

Mäkelän mukaan ennätyshyppyjen salaisuus oli se, että kontaktit pitivät.

– Olin jo kolmen hypyn jälkeen aivan poikki, mutta kun kontaktit pitivät, hypyt vain tulivat, Mäkelä hehkutti kilpailuaan, jossa syntyi komea tulossarja: 13,59-14,06-14,15-14,30-14,19 ja 14,31.

Mäkelän aiempi ennätys 14,24 oli toissa vuodelta. Hän kiitteli Jyväskylän hypyistään aiemmin tänä vuonna hänen valmentajansa Tuomas Sallisen kanssa tehtyjä muutoksia.

– Aiemmin minulta puuttui kropasta varmuus ja kontaktit eivät pitäneet. Tuomaksella oli heti selkeä käsitys, mitä asioita muutetaan nyt. Niillä on saatu kontaktit pitämään. Loput tehdään sitten ensi kaudella, Mäkelä sanoi.

Hyppyä on vienyt eteenpäin myös vauhdin lyhentäminen.

– Aiemmin en jaksanut juosta kunnolla lankulle asti. Sen jälkeen aloin harppoa lankulle. Nyt vauhdin tiivistäminen tarkoittaa käytännössä, että lähden vähän tiukemmin liikkeelle ja se toimii, Mäkelä sanoi.

Hiljattain ennätyksensä loikkinut Sanna Nygård loukkasi kantapäätään karsinnan ensimmäisessä hypyssä ja jäi kilpailussa kolmanneksi tuloksella 13,11.

Aiemmin Jyväskylän Kalevan kisoissa pituushypyn voittanut Kira Kytölä venytti kilpailussa toiseksi ennätyksellään 13,61. Aiempi ennätys oli tänä vuonna hypätty 13,21.


1xa_0769.jpg

Mestaruus maistui Eetu Rantalalle.

,

Rantala: Tämä mestaruus maistuu parhaalta

Pikajuoksija Eetu Rantala tuuletti rajusti 100 metrin loppukilpailun maalissa. Hän palasi Suomen mestariksi neljän vuoden tauon jälkeen ajalla 10,58. Viime viikolla kuumeesta toipunut Samuel Purola oli toinen ajalla 10,64. Kisa juostiin metri sekunnissa puhaltaneeseen vastatuuleen

– Tämä mestaruus on suuri helpotus ja maistuu parhaalta jonka olen voittanut. Viimeiset vuodet ovat olleet niin vaikeita selkä- ja muiden vaivojen takia, Rantala huokaili.

Tämä oli minulta ehdottomasti kauden paras juoksu. Nyt, kun juostiin vielä vastatuuleen, kilpailtiin vain mestaruudesta. Maalissa en heti ollut aivan takuuvarma voitosta.

Purolan mukaan viime viikon kuume puraisi juoksusta terän.

– Nyt olin pelkkä varjo siitä, missä kunnossa olin Tampereella, mutta ei tämä hopea huonosti ollut, Purola sanoi

Otto Ahlfors pinkoi pronssille tuloksella 10,58.

Latvala ja Francis sivussa, Kortetmaalle mestaruus

Naisten 100 metrillä Anniina Kortetmaa juhli ensimmäistä Kalevan kisojen pikamatkan voittoon. Hän kiihdytti mestariksi ajalla 11,82. Milja Thureson oli toinen kauden parhaallaan 11,86 ja 15-vuotias Johanna Kylmänen kolmas alla 11,98.

Kilpailun kärkinimistä Sara Francis siirrettiin vilppilähdön takia sivuun alkuerissä ja mestaruutta puolustanut Hanna-Maari Latvala finaalissa.

– Ensimmäisessä startissa jäin telineisiin, onneksi otettiin takaisin, Kortetmaa kertaili lähtöä, joka päätti Latvalan kisan.

Kisa juostiin 0,7 metriä sekunnissa puhaltaneessa vastatuulessa ja se tuntui.

– 60 metriin asti tuli tosi hyvin, sitten kova vastatuuli verotti ja juoksu nousi pystyyn, Kortetmaa kertaili.

Kylmäselle Kalevan kisojen mitali oli yllätys.

– En ajatellut, että pääsisin noin korkealle. Harmi tuo viereisellä radalla ollut Latvala jäi sivuun. Odotin, että pääsen juoksemaan hyvän juoksijan vieressä. Sitten piti vaan keskittyä omaan juoksuun, ajattelin, että mitali voisi tulla, jos tulee hyvä juoksu. Sitten se siitä tulikin, Kylmänen sanoi.

,


1xa_0409.jpg

Leo-Pekka Tähti iloitsi 400 metrin SE:stään.

,

Tähti SE-vauhdissa 400 metrillä, Kotajalla vaikea päivä

Leo-Pekka Tähti myhäili tyytyväisenä 400 metrin kelauksen jälkeen, sillä hän paransi omaa T54-luokan SE-aikaansa 47,23:een. Se on kahdeksan sadasosaa parempi kuin porilaisen toukokuun lopussa Sveitsissä kelaama aika. Tuntemukset ovat lupaavia myös EM-kilpailuja ajatellen.

– Kannatti käydä. Suomen ennätys lämmittää aina mieltä. Oli oikein hyvä veto. Takasuoralla jäi pikkuisen parannettavaa, pikkuisen luisti yhdessä lyönnissä oikea käsi. Aika oli sitä luokkaa mitä odotin, kyllä minulla oli SE mielessä, Tähti sanoi.

Jos oli Tähti tyytyväinen 400 metriin, bravuurimatka satanen ei tällä kertaa aiheuttanut vastaavaa riemua. Tähti kelasi 14,17.

– En oikein osaa sanoa, lämmittelyssä tuntui hyvältä. En tiedä, rupesiko jännittämään tämä yleisö vai mikä oli. Tuntui, että oli vähän kankea startti. Kyllä sekin loppua kohden parani. Satasen starttitreenit ovat tällä viikolla menneet tosi hyvin, Tähti kertoi.

Amanda Kotajalla oli toisenlaiset tunnelmat. Ajat 17,39 ja 60,96 eivät olleet toivotunlaisia.

– Ei ollut minun päiväni. Ei ollut hyvää tekemistä, Kotaja huokaisi.

Hänen harjoittelunsa on sujunut hyvin ja suunnitellusti. Pientä lisäpuuhaa tosin on tarjonnut uusi kelaustuoli.

– Sen säädöissä menee vielä vähän. Minun piti saada tämä tuoli jo toukokuun alussa, mutta se tuli vasta pari viikkoa sitten. Ei ole mikään ideaalitilanne, mutta halusin kokeilla, lähteekö toimimaan. Katson vielä ensi viikon, kelaanko tällä vai vanhalla tuolilla EM-kisoissa, parasta virettään vielä etsivä Kotaja sanoi.

Liipola vei mestaruuden: Heitoista puuttui rentous

Henri Liipola voitti toisen perättäisen moukarinheiton mestaruuden. Tulos 72,13 ei kuitenkaan ollut sitä mitä hän lähti hakemaan.

– Vedin moukaria perässä kaikissa paitsi yhdessä yliastutussa heitossa, Liipola sanoi.

Käytännössä Liipola haki niin innolla pitkään heittoa, että heittäminen meni yliyrittämiseksi.

– Käyn heittämässä Turussa vielä yhden kilpailun ennen EM-kisoja, mutta tämä aika käytetään tekniikkaharjoitteluun. Pitäisi oppia heittämään rennosti, Liipola sanoi.

Tuomas Seppänen oli toinen kauden parhaallaan 70,50 ja  Aaron Kangas kolmas heitettyään 70,27,

Miesten korkeushypyssä nähtiin Kalevan kisoissa tasainen kärkitaisto, jonka Samuli Eriksson vei kesän kotimaisella kärkituloksella 215. Arttu Mattila ylitti 213 ja oli toinen ja Matias Mustonen  kolmas ylitettyään 211, kuten neljänneksi sijoittunut konkari Jussi Viita.

Savola otteli vain avauspäivän: Hyvä EM-kenraali

Miesten kymmenottelussa Elmo Savola viritteli EM-kisakuntoaan ottelemalla ensimmäisen päivän aikana 3960 pistettä tulossarjalla 100 metriä 10,99, pituus 683, kuula 14,01, korkeus 196, ja 400 metriä 49,47. Tuloksista kuula oli oma ennätys.

Savola johtaa ottelua avauspäivän jälkeen, mutta ei jatka toiseen päivään. Näin hän oli suunnitellut tekevänsä jo ennen ottelun alkua.

– Hyvä päivä, ei ollut ongelmia. Tämä oli oikein hyvä EM-kisojen kenraali, Savola sanoi.

Savola ei ole tällä kaudella vienyt läpi yhtään täyttä ottelua, mutta se ei häntä huoleta.

– Minulla on todella hyvä luotto toisen päivän lajeihin, Savola sanoi.

Kun Savola jättää kilpailun kesken, kärkeen nousee Juuso Hassi 3918 pisteellä. Hassi otteli tulossarjan 10,97-699-14,05-184-49,28.

– Korkeus vähän harmittaa, muuten tasainen päivä, Hassi sanoi.

Leo Uusimäki on kolmantena 3657 pisteellä tuloksin 10,91-685-11,53-172-49,02

,


1xb_2122.jpg