Mäkelä: Kv. menestys kilpistyy urheilija-valmentajaparin onnistumiseen yhteistyössä

Yleisurheilu kiinnostaa suomalaisia. Lontoon MM-kisojen katsojaluvut olivat pitkin kymmenpäiväisiä kisoja miljoonan molemmin puolin ja valtakunnan mediat ovat paitsi raportoineet aktiivisesti myös ilmaisseet huolensa kotijoukkueen kehnosta menestyksestä sekä analysoineet sitä.

On ymmärrettävää, että viime päivien keskustelussa kolmen juoniorisarjan erinomainen arvokisamenestys, parayleisurheilijoiden MM-kisamenestys tai maajoukkueen nousu Euroopan joukkuemestaruuskisojen Superliigaan ovat jääneet taka-alalle.

Suomen Urheiluliittoa on läpi järjestön historian johdettu ajassa – niin nytkin. Lukuisten mediassa esitettyjen hyvien kehitysajatusten ohella kattava selonteko yleisurheilun tämän ajan tarpeista löytyy Suomalaisen Yleisurheilun Strategiasta 2017-2020. Se löytyy sekä kokonaisuutena että kiteytyksenä tältä kotisivulta (Yleisurheilun startegia 2017-2020)

Strategiassa kilpa- ja huippu-urheilulla on painava fokus. Erityisesti valmennusjärjestelmään on liiton historiankin mitassa lähdetty tekemään isoa muutosta. Yli satavuotisen historiamme aiemmat peruspilarit ylivalmentajat, laji- ja henkilökohtainen valmennus ovat nivotut kaupunkivalmennuskeskusten, painopistelajien ja olemassa olevien resurssien yhteen kokoamisen toimintamalleihin. Aika näyttää tämän muutoksen tulokset, Lontoon suorituksiin sitä ei vielä voi peilata.

Hyvästä juniorista hyväksi senioriksi – iso ja monisäikeinen kysymys

Kuten aiemminkin on nähty, urheileminen nuorten sarjojen arvokisoissa tai maajoukkueena Euroopan tasolla on huomattavasti ”helpompaa” kuin yleisten sarjojen arvokisoissa, MM- ja eritoten olympiakisoissa. Kun tänä päivänä viitisentoista ikävuosikertaa kaikkien maanosien ja ihmisrotujen hyvissä olosuhteissa valmentautuneita huippu-urheilijoita kilpailee keskenään, noussee ratkaisevimmaksi menestystekijäksi urheilijan geneettinen lahjakkuus.

Osaamisen ja lahjakkuuksien löytämisen vakuudeksi yleisurheilun nykyhistoriassa suomalaisurheilijat ovat saavuttaneet kivenkovaa arvokisamenestystä myös yllättämällä, ainakin suuren urheiluyleisön. Esimerkkeinä Seppo Rädyn MM-kulta 1987, Arsi Harjun olympiavoitto 2000, Janne Holmenin Euroopan mestaruus 2002, Heli Koivulan EM-hopea samana vuonna, Tommi Evilän MM-pronssi 2005 sekä Jukka Keskisalon Euroopan mestaruus 2006 olivat kohtalaisen kovia yllätyksiä. Lontoossa Aleksi Ojala antoi räväkän muistutuksen siitä, että alati koventuneessa kilpailussa myös yllätysmitaleilla lienee jatkossakin sijansa.  

Tällä vuosikymmenellä vähintäänkin eurooppalaiselle tasolle yltäneiden nuorten sarjojen yleisurheilijoidemme lukumäärä on koko lailla kolminkertaistunut. Tämä lisää todennäköisyyksiä menestyä tulevina vuosina nykyistä paremmin myös yleisissä sarjoissa sekä kertoo lisäksi siitä, että suomalaisessa järjestelmässä on edelleen lukuisia vahvuuksia.

Menestyjät verkostoituvat – myös urheilussa

Suomalaisen yleisurheilun vahvuuksia ovat esimerkiksi seurojen, ohjaajien, valmentajien ja kilpailutuomareiden koulutusjärjestelmät sekä kilpailujärjestelmä kokonaisuutena. Seuravalmennuksen tueksi lapsi- ja nuorisoikäisiä yleisurheilijoita kootaan valmennusryhmiin piireittäin, alueittain ja valtakunnallisesti. Kansainväliselle tasolle yltäneiden juniorisarjalaisten sekä yleisten sarjojen urheilijoiden valmennusta tuetaan ja koordinoidaan hyvässä yhteistyössä Olympiakomitean kanssa.

Kansainvälinen menestys kilpistyy urheilijan ja tämän henkilökohtaisen valmentajan onnistumiseen yhteistyössään. Tässä yhteistyössä pitää edetä systemaattisesti ja sillä pitää olla vahva molemminpuolinen luottamus. Lontoon MM-kisojen yhteydessä ja niiden jälkeen on ollut ilo lukea muutamien valmentajien kannanottoja avoimuuden ja verkostoitumisen lisäämistarpeista. Urheilun sivistysvaltio Suomi tarjoaa toimivia verkostoja, niiden hyödyntäjät ovat tämän päivän menestyjiä.

Ymmärrettävän resurssikeskustelun peruskysymys voidaan asettaa – lisääntyykö palkkioperäinen tai ammattivalmennus sittenkin hitaammin kuin mitä perinteinen vapaaehtoinen valmennus vähenee? Suomalaisessa huippu-urheilussa ylipäänsä on sen arvostusta nakertavia apaattisia piirteitä. Keskeisimpänä syynä tähän on kokonaisuutena heikot saavutukset. Käänne parempaan voinee tapahtua vain tulostaulun kautta. Yleisurheilulla on edelleen keskeinen rooli ja vahva halu olla mukana tässä talkoossa. 

Jarmo Mäkelä

ojala_aleksi_lontoossa.jpg
Lontoon MM-kisoissa Aleksi Ojala antoi räväkän muistutuksen siitä, että alati koventuneessa kilpailussa myös yllätysmitaleilla lienee jatkossakin sijansa suomalaisessa yleisurheilussa, kirjoittaa Jarmo Mäkelä.
16.08.2017 - 00:44