Mäkelä ja Ruuskanen rikkoivat EM-tulosrajan Orimattilassa

Ruuskanen ja Helander haastavat Kirtin

Antti Ruuskanen ja Kristiina Mäkelä puhkaisivat elokuisten EM-kisojen tulosrajan Orimattilan Tähtikisoissa. Ruuskanen oli keihäänheitossa toinen Viron Magnus Kirtin jälkeen tuloksella 80,79, Mäkelä voitti kolmiloikan 13,95 kantaneella hypyllä ja Salla Sipponen sipaisi  kiekkokisan voittoon ennätyksellään 57,89.

Ruuskanen palasi kahden vuoden kilpailutauolta viime viikolla Oulussa. Siellä hän heitti koleassa säässä ja rajuun vastatuuleen 76,91. Orimattilan hellesäässä ja kevyessä myötätuulessa heti toinen heitto kantoi 79,83 ja kolmas 80,79. Se riitti kakkossijaan ja rikkomaan 80 metrin EM-tulosrajan.

– Tiesin, että olen 80 metrin kunnossa. Sen piti mennä jo Oulussa, mutta nyt oli hyvät olosuhteet ja hyvä, tuttu kenttä. Tuli kolme parempaa heittoa kuin Oulussa, Ruuskanen sanoi.

Viime viikon Oulun kilpailun jälkeen Ruuskanen teki kaksi heittoharjoitusta, joten Orimattılassa heittovire ei ehkä ollut aivan terävin.

– EM-kisoissa on kaksi kilpailua peräkkäin. Siihen pitää valmistautua. Viimeisen viikon heittomäärät ovat olleet aika kovat, joten se varmaan tuntui vielä heitossa, mutta hyvä 80 metriä meni noinkin, Ruuskanen sanoi.

Seuraavaa kilpailuaan Ruuskanen ei vielä lyönyt lukkoon.

– Pihtiputaan keihäskarnevaaleilla pitää ainakin käydä.

Kilpailun voitti Viron Magnus Kirt, joka heitti 85,52.

– Juoksu kulki, mutta heiton loppu ei ollut terävä kuin Tartossa ja Turussa, kun heitin 88 metriä. Ennen noita kisoja oli hyvin harjoittelua takana. Nyt jalat eivät toimineen aivan niin terävästi, Kirt sanoi.

Mäkelä: Joensuussa 14 metriä rikki

Orimattilan Jymyä edustava Mäkelä piti kotiyleisöä jännityksessä ja rikkoi kolmiloikan EM-tulosrajan vasta kuudennella kierroksella.

– Tiesin jo Raaseporissa, että tuollainen hyppy on minussa, kun vaan saan normiolosuhteet, Mäkelä sanoi.

Raaseporissa puolitoista viikkoa sitten Mäkelä ponnisti rajuun vastatuuleen 13,45. Nyt tuulet olivat myötäiset ja Mäkelä avasi kilpailun ponnistamalla 13,88. Sen jälkeen kaikki viisi hyppyä kantoivat yli 13,70 ja viimeinen toi kauden kotimaisen kärkituloksen 13,95 ja ylitti EM-tulosrajan viidellä sentillä.

– Nyt päätettiin ottaa alkuvauhti rauhassa, kiihdyttää loppua kohden ja hakea sieltä imua hyppyyn, Mäkelä kertaili.

– Kun se ei toiminut teknisesti, päätettiin neljännen kierroksen jälkeen valmentajan kanssa, että nyt mennään urku auki. Viidenteen hyppyyn askel vähän lyheni ja  ponnistus jäi lankulta, mutta kuudes onnistui.

Myötätuulta voittohypyssä oli 1,6 metriä sekunnissa.. Seuraavaksi Mäkelä kilpailee 4. heinäkuuta Joensuussa.

– Siellä on tavoitteen 14 metriä, Mäkelä sanoo.

Toiseksi kilpailussa sijoittui Valko-Venäjän Violetta Skvartsova tuloksella 13,78. Essi Lindgern oli kolmas ponnistettuaan 12,92.

 

 


sipponen_salla_ja_kamarainen_sanna.jpg

Orimattilan kiekkokisan kärkipari: Salla Sipponen, Sanna Kämäräinen

,

Sipponen: Odotin parempaa

Naisten kiekonheiton voittanut Salla Sipponen heitti Orimattilassa toisellaan 57,89, joka kohensi viime vuoden syntynytttä ennätystä 52 senttiä. Sipposen toiseksi paras heitto kantoi 56,22.

– Nyt oli ihanan lämmin heittää, mutta paljon enemmän sieltä on tulossa. Enempää odotin, Sipponen sanoi. Heittäjän mukaan 59-60 metriin tuloksiin on mahdollisuudet.

– Lantio pitää saada toimimaan lopussa terävämmin. Jalat olivat terävät, Sipponen sanoi.

Lapinlahden Vedon Sanna Kämäräinen oli toinen heitettyään 54,35.

– Nyt oli tosi hyvät olosuhteet, mutta heitot olivat aika varovaisia. Tuntui etten oikein päässyt eteenpäin ringissä, Kämäräinen harmitteli.

Sipposen ja Kämäräisen suunnitelmissa on kilpailla lauantaina Kokemäen kiekkokarnevaaleilla.

Miesten kiekon voitti Viron Martin Kupper, joka heitti 59,86. Espoon Tapioiden Oskari Perälampi oli toinen heitettyään 55,28.

Kangas: Ei yhtään ehjää työntöä

Miesten kuulantyönnössä Kankaanpään Seudun Leiskun Arttu Kangas harmitteli, ettei saanut kasaan yhtä työntöä, joka olisi ollut kokonaisuudessaan hyvä. Kangas työnsi 19,21 ja oli kolmas. Kilpailun voitti Valko-Venäjän Aleksei Nitshipar, joka työnsi 19,71.

– Siinä oli työntöä, joissa oli hyvä alku tai hyvä loppu. Joten en saanut kuitenkaan yhtään työntöä, jossa molemmat olisivat onnistuneet, Kangas sanoi.